Tulevaisuuden koulu 2016 Mikkeli Mikkelin perusopetuksen opetussuunnitelma - Mikä muuttuu? - Kuntakohtaiset lisäykset
OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUKSEN TAVOITTEET VAHVISTAA kasvun ja oppimisen jatkumoa sekä oppijan kehitysvaiheen huomioonottamista MÄÄRITTÄÄ kasvatustyötä ja toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat arvot ja periaatteet lähtökohtana oppilaiden monipuolisen kasvun tukeminen ja identiteetin vahvistaminen sekä vuorovaikutteinen, toisia kunnioittava ja kestävää kehitystä edistävä toimintatapa
MÄÄRITTÄÄ tavoitteet lähtökohtana tulevaisuudessa tarvittava sivistys ja laaja-alainen osaaminen taitojen merkitystä korostaen ja oppiaineiden välistä yhteistyötä vahvistaen SYVENTÄÄ oppimiskäsitystä sekä VAHVISTAA edellytyksiä luovaan, yhteisölliseen ja oppilaiden tarpeet huomioon ottavaan oppimiseen monipuolisissa oppimisympäristöissä
JÄSENTÄÄ JA KARSIA perusopetuksen sisältöjä siten, että voidaan kiireettömämmin keskittyä olennaiseen ja syventää oppimista LUODA TILAA JA ANTAA TUKEA paikalliselle pedagogiselle kehittämiselle KANNUSTAA opetuksen järjestäjiä liittämään opetussuunnitelmatyö opetuksen ja koulutuksen paikalliseen ja kansalliseen strategiseen kehittämiseen
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Mikä muuttuu? • Arvoperusta ja tehtävä • Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan • Arvoperusta ja tehtävä • Oppimisen ja osaamisen määrittely • Oppimiskäsitys, pedagogiikka, oppimisen arviointi, laaja-alainen osaaminen • Tapa toimia • Toimintakulttuuri ja kouluntyön käytännön järjestäminen • Perusopetuksen yhtenäisyys ja opetuksen eheyttäminen • Vuosiluokkakokonaisuudet, monialaiset oppimiskokonaisuudet
Miksi uudet opetussuunnitelman perusteet? 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Opetussuunnitelman rakenne Yleinen osa Opetus vuosiluokilla 1-2 Opetus vuosiluokilla 3-6 Opetus vuosiluokilla 7-9 Oppimistavoitteiden kuvaamiseen panostettu Oppisisällöt esitetty yleisemmällä tasolla 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Perusopetuksen arvoperusta 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Arvoperusta ja toimintakulttuuri Elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen Hyvinvoinnin ja demokratian edistäminen Aktiivinen toimijuus yhteiskunnassa Kulttuurinen moninaisuus Kestävä elämäntapa Toimintakulttuurin ytimenä: Oppiva yhteisö 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
KÄSITYS OPPIMISESTA Oppilas on aktiivinen toimija Myönteiset tunnekokemukset, yhdessä tekeminen ja uutta luova toiminta edistävät oppimista Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten kanssa – kielen ja vuorovaikutuksen merkitys, vertaisoppiminen Taitojen merkitys Kasvaminen vastuuseen omasta opiskelusta: Oman oppimisprosessin hahmottaminen Tavoitteiden asettaminen ja oman työn suunnittelu ja arviointi Kannustavan ja ohjaavan palautteen merkitys 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Ilmiöitä ja aihekokonaisuuksia Monialaiset oppimiskokonaisuudet Oppiainerajat ylittäviä Ilmiöpohjaisia Vuosittain jokaista oppilasta koskettavia Opettajien yhteistyötä lisääviä Oppilaita osallistavia Sidosryhmäyhteistyötä tukevia 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Tuntijako - mikä muuttuu? Kielten opiskelu rytmittyy uudella tavalla A1-kieltä (englanti) siirretty alakoulun puolelle 1 vvt yläkoulun puolelta (Mikkelissä 2. luokalta alkaen) B1-kielen (ruotsi) opiskelu alkaa jo alakoulun puolella (6.lk) Yhteiskuntaoppia myös alakoulun puolella Taito- ja taideaineissa osa valinnaisia ja osa yhteisiä tunteja 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Tuntijako Urpolan koulu 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Luokat 1-2 1-2 luokilla 20 tuntia: Äidinkieltä (7), matematiikkaa(3), ympäristöoppia (2), uskontoa tai elämänkatsomustietoa(1) Käsitöitä (2), musiikkia(1), liikuntaa (1.lk 3/2.lk 2), kuvataidetta (1) 2. luokalla englantia (1) 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
3-4 luokat 3. luokalla 22 tuntia: äidinkieli (5), matematiikka (3), ympäristöoppi (3), uskonto/elämänkatsomustieto (1), englanti (2), musiikki (1), kuvataide (2), liikunta (3) ja käsityö (2) 4. luokalla 24 tuntia: äidinkieli (5), matematiikka (4), ympäristöoppi (3), uskonto/elämänkatsomustieto (2), englanti (2), musiikki (1), kuvataide (2), liikunta (3) ja käsityö (2) 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
5-6 luokat 5-6 luokilla 25 tuntia: äidinkieli (4), matematiikka (4), ympäristöoppi (3), uskonto/elämänkatsomustieto (1), englanti (2), historia (5.lk 2/6.lk 1), yhteiskuntaoppi (1), musiikki (5.lk 2/6.lk 1), kuvataide (1), liikunta (2) ja käsityö (2) valinnaisaine (1) 6. luokalla ruotsi (2) 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Valinnaiset aineet Oppilas valitsee 5. ja 6. luokilla koulun tarjoamista valinnaisaineista yhden viikkotunnin verran opetusta Lv. 2016-17 valinnaisaineet ovat liikunta (2 ryhmää), kuvataide (1 ryhmä), tekninen käsityö (1 ryhmä) 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Valinnaiset aineet Opetus järjestetään siten, että joka toinen viikko pidetään kaksoistunti liikuntaa ja kuvataidetta, joka toinen viikko liikuntaa ja teknistä työtä Näin oppilaille tulee valinnaisainetta yksi vuosiviikkotunti koko lukuvuoden ajan Valinnaisaineiden opetuksen tavoitteena on syventää tietoja ja taitoja kyseisissä oppiaineissa 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Arviointi Arvioinnin kohteet: Arviointi kohdistuu oppilaan oppimiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. Luotettava arviointi edellyttää näiden osa-alueiden monipuolista havainnointia ja dokumentointia. 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Mikä muuttuu ja painottuu Suunnitelmallisuus lisääntyy Opettajien yhteissuunnittelun merkitys Hyvinvoinnin korostaminen Menetelmien monipuolisuus, oppiminen yksin ja yhdessä, oppimisympäristöjen monimuotoisuus Teknologian käyttö oppimisessa mahdollisuudet huomioiden 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Kunta- ja koulutason suunnitelmia koulukohtainen lukuvuosisuunnitelma, jolla on yhteinen kuntakohtainen runko koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma, jolla on yhteinen kuntakohtainen runko sisältää mm. turvallisuussuunnitelman, suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä, toimintasuunnitelman äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa, järjestyssäännöt ohjaussuunnitelma suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidon menettelytavoista kestävän kehityksen ohjelma 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma pelastussuunnitelma iltapäivätoiminnan suunnitelma tvt-strategia kulttuuriperintöohjelma kirjastopolku kulttuuripolku koulukuljetussuunnitelma 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Miten OPS rakentuu Mikkelissä Opetussuunnitelman perusteet (peda.net) Kuntakohtaiset täydennykset ja suunnitelmat (peda.net) Koulukohtaiset täydennykset ja suunnitelmat lukuvuosisuunnitelmassa (wilma) Lisäksi ohjeistuksia ja vinkkejä peda.netissä 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Työskentelyalusta Peda.net-palvelu on otettu Mikkelin perusopetuksen työskentelyalustaksi https://peda.net/mikkeli/perusopetus/ol Mikkeliops.net –sivusto : ajankohtaista, koulutuksia, linkkejä, muistioita www.mikkeliops.net 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016
Lisätietoa ja linkkejä OPS2016 TUNTIJAKO Valtioneuvosto päätti esiopetusta, perusopetusta, lisäopetusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta koskevista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta 28.6.2012 ja antoi asetuksen 422/2012 http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/perusopetus/ Monenlaista hyödyllistä tietoa löytyy Opetushallituksen OPS2016-sivuilta, mm. kohdasta taustamateriaalit. http://www.oph.fi/OPS2016 Mikkelin perusopetuksen ops-sivustolta löytyy tietoa paikallisen ops-työn etenemisestä. http://mikkeliops.net 31.12.2018 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.4.2016