Lataa esitys
Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota
1
kuopion Perusopetuksen opetussuunnitelma
2016 sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus-suunnitelma
2
kertauksena: OPS 2016 - päätökset
Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (Valtioneuvoston asetus 422/2012). OPH:n määräys : OPS käyttöön - vuosiluokkien 1-6 osalta - 7. luokan osalta - 8. luokan osalta - 9. luokan osalta - Kaikilla vuosiluokilla OPS-perusteiden lukujen mukaiset OPS:t lukuun ottamatta lukuun 6 sisältyviä päättöarviointia ja todistuksia koskevia määräyksiä sekä lukuun 12 sisältyviä valinnaisuutta koskevia määräyksiä otetaan käyttöön - lv 2016 – lk:lla opetetaan ympäristöopin asemesta biologiaa ja maantietoa sekä fysiikkaa ja kemiaa Vn:n asetuksen 1435/2001 mukaisen ops:n mukaisesti Sari Ihalainen
3
Maailma muuttuu – opsinkin tulee muuttua
Keskeinen muutos: yleistavoitteena laaja-alainen osaaminen eli tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kaikissa oppiaineissa ja kaikilla vuosiluokilla toteutetaan perusopetuksen seitsemää laaja-alaista osaamistavoitetta. Sari Ihalainen
4
Ops 2016 Suuri muutos OPSissa on myös uudenlainen oppimisen ilmiölähtöisyys: Tarkoitus on ottaa käyttöön oppiainerajoja ylittävät oppimis- kokonaisuudet Kuopion linjauksena oppilaalla on oltava joka vuosi vähintään kaksi tällaista riittävän pitkää kokonaisuutta Kokonaisuuksien on koskettava vuorollaan jokaista oppiainetta Sari Ihalainen
5
Oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat
Oppilas on aktiivinen toimija yksin ja yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista Oppimaan oppiminen Monipuolisen myönteisen ja realistisen palautteen antaminen ja saaminen keskeisenä osana oppimista tukevaa vuorovaikutusta Enemmän oppimista myös koulun ulkopuolella, monipuolisia toiminnallisia työtapoja, dokumentointia myös digitaalisesti Oppikirjoista tulee enemmän lähdemateriaalia Sari Ihalainen
6
Koulun toimintakulttuuri
Vuorovaikutus ja monipuolinen työskentely Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä Hyvinvointi ja turvallinen arki Kestävään tulevaisuuteen suuntautuminen Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Osallisuus ja demokraattinen toiminta Kulttuurinen moninaisuus ja kielitietoisuus Ratkaisukeskeisyys Sari Ihalainen
7
Oppilaan arviointi Koulun arviointikulttuurin keskiössä:
* rohkaiseva ja yrittämään kannustava ilmapiiri * osallisuutta edistävä, keskusteleva toimintatapa * arvioinnin oikeudenmukaisuus ja eettisyys * oppilaan tukeminen oppimisprosessinsa ymmärtämisessä ja oppilaan edistymisen näkyväksi tekeminen * oppilaan oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin monipuolisuus * arvioinnin avulla saadun tiedon hyödyntäminen opetuksen suunnittelussa Sari Ihalainen
8
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013) tuomat muutokset esi-, ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan Kuopion perusopetuksen tuntijako alkaen Kuopion perusopetuksen painotusopetuksen toteuttamisen periaatteet alkaen Kuopion kaupungin perusopetuksen kieliohjelman tarkistaminen alkaen Kuopion kaupungin perusopetuksen painotusopetustarjonnan tarkistaminen alkaen Sari Ihalainen
9
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Kuopion kaupungin perusopetuksen liikunnan, musiikin, tanssin ja matemaattis- luonnontieteellisen painotuksen tuntijaot lk alkaen Kuopion kaupungin perusopetuksen kuvataiteen, liikunnan, urheilun, musiikin, tanssin ja matemaattis-luonnontieteellisen painotuksen tuntijaot lk alkaen Kuopion kaupungin perusopetuksen kaksikielisen opetuksen tuntijako alkaen Touko- ( ) ja kesäkuu ( ): Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma alkaen (toukokuusssa esittely, kesäkuussa päätökset) Lokakuu ( ) Kuvataiteen painotusopetus-ops Sari Ihalainen
10
Toimivalta ops-päätöksissä
Palvelualueiden johtosääntö 5§: Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää kunta- kohtaisesta varhaiskasvatussuunnitelmasta ja perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmasta Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasääntö 11§: Opetusjohtaja hyväksyy perus- opetuksen koulujen opetussuunnitelmat ja lukuvuosisuunnitelmat Sari Ihalainen
11
Ops-Aikataulutus ja keskeiset tehtävät kevät 2016/kuopio
tammi helmi maalis huhti touko Valtakun-nallinen Paikallisen OPS-työn ja toimeenpanon tuki ePerusteita hiotaan lopulliseen muotoon Seudulli-nen taso Oppiaineiden vuosiluok-kaistamisen viimeistely ja lausunnot Seuranta ja korjaukset Valmis OPS-prosessin arviointi Kunta-kohtainen taso Kaksikielisen opetuksen tuntijako/ ltk Arvioinnin linjaukset Valinnais-aineiden linjaukset Pakkaspäivät: arvot ym. Sidosryhmä-yhteistapaa-minen OPS-tekstien työstö jatkuu OPS-tekstit valmiina lausunnot ja viimeistely Arviointilomakkeet/ todistukset Lukuvuosi-suunnitelma Lautakunnan päätös kuntakoht. OPS:sta (viimeistään kesäkuussa) Alue- taso Aluerehtorikokoukset ja alueellisia OPS-koulutuksia OPS-valmennus IV OPS-valmennusV Koulun taso VESO:t, yt-kokoukset, koulutukset Henkilöstön, oppilaiden, huoltajien ja koulun yhteistyötahojen osallistaminen jatkuu Keskustelu arvioinnista Koulukoht. painotukset Koulukoht. valinnaisuudet Monialaiset oppimis-kokonaisuudet CAF-arviointi/TVT Koulukoht. OPS opetusjohtajan päätös Lukuvuosisuun-nitelma Sari Ihalainen
12
Ops-Aikataulutus ja keskeiset tehtävät syksy 2016/kuopio
elo syys loka marras joulu Valtakun-nallinen Paikallisen OPS:n toimeenpanon tuki jatkuu Täydennyskoulutukset Seudulli-nen taso Seuranta ja yhteisiä koulutustilaisuuksia, esim. OPS-valmennus: arviointi Kunta-kohtainen taso Rehtori- ja koulusihteeri- kokoukset Perehdytys/ koulutus - 7-9 luokkien OPS-tarkistus 7-9 –luokkien mahdolliset OPS-tarkennukset lautakuntaan - OPS-työn arviointi Alue- taso Aluerehtorikokoukset ja alueellisia OPS-koulutuksia OPS-valmennus VI Koulun taso VESO:t, yt-kokoukset, koulutukset Henkilöstön, oppilaiden, huoltajien ja koulun yhteistyötahojen osallistaminen jatkuu Uuden OPS:n mukainen opetus käytäntöön 7-9 -lk OPS: valinnaisaineet, monialaiset oppimis-kokonaisuudet Koulukohtaiset OPS-tarkennukset opetusjohtajan päätettäväksi lisäaika marraskuun loppuun asti Järjestyssäännöt päivitettävä tammikuun 2017 loppuun mennessä Oppilashuollon suunnitelmat tarkistettava/ päivitettävä Peda.nettiin joulukuun 2016 loppuun mennessä (vuoden 2014 ohjeet Santrassa) Sari Ihalainen
13
järjestyssäännöt Järjestyssäännöistä on ohjeistettu, että ne tulee merkitä koulukohtaisiin opseihin. OPH:n ohjeen mukaan järjestyssäännöt ovat koulukohtaisia ja niissä otetaan huomioon paikalliset olosuhteet. OPH:n ohje: styssaantojen_laatiminen.pdf Järjestyssääntöjen päivittäminen tammikuun loppuun mennessä Sari Ihalainen
14
valinnaisaineet Käsityö ja taide- ja taitoaineiden valinnaiset (6 vvt + 5 vvt) Valtioneuvoston asetus määrää myös yhteisiin taide- ja taitoaineisiin osoitettavista valinnaisista tunneista (siis lisätunneista, ei oppimäärästä). Vuosiluokilla 1-6 näitä tunteja on yhteensä vähintään 6 vvt ja vuosiluokilla 7-9 yhteensä vähintään 5 vvt. Opetuksen järjestäjä päättää, miten tuntijaossa määrätyt valinnaiset tunnit käytetään yhteisten taide- ja taitoaineiden eli käsityön, kuvataiteen, musiikin, liikunnan ja kotitalouden opetukseen. Tällöin siis päätetään, paljonko tunteja kuhunkin oppiaineeseen osoitetaan ja mille vuosiluokille tunnit sijoittuvat. Opetuksen järjestäjä voi myös päättää, että nämä tunnit tai osa niistä on oppilaille valinnaisia. Kuopiossa on päätetty, että yläkoulussa nämä tunnit ovat oppilaalle valinnaisia. Sari Ihalainen
15
valinnaisaineet Jos opetuksen järjestäjä haluaa painottaa jonkin taide- ja taitoaineen opetusta, se voi käyttää taide- ja taitoaineiden valinnaisia tunteja tämän painotetun opetuksen järjestämiseen. Kuopiossa näitä tunteja käytetään kuntakohtaisen painotuksen (kuvataide, musiikki, urheilu ja liikunta) opetukseen. Käsityössä tämä ei tarkoita tuntien jakamista tekstiilityön ja teknisen työn opetukseen, vaan käsityö -oppiaineen painottamista. Painotus syntyy, kun käsityön opetukseen osoitetaan enemmän tunteja kuin valtakunnallinen vähimmäismäärä edellyttää ja samalla oppiaineen opetusta kehitetään esimerkiksi työskentelymenetelmien ja oppimisympäristöjen osalta. Sari Ihalainen
16
valinnaisaineet Opintojen nimi määrittyy ko. yhteisen taide- tai taitoaineen mukaisesti (esim. käsityön syventävät opinnot): _ja_arviointi Huom! Samalla tavalla nimetään myös muut taide- ja taitoaineen valinnaiset tunnit, esim. kotitalouden syventävät opinnot! Sari Ihalainen
17
valinnaisaineet Käsityö valinnaisena aineena (9 vvt)
Valtioneuvoston asetuksen sisältämän tuntijaon mukaan oppilaalle valinnaisten aineiden opetukseen osoitetaan vähintään 9 vvt perusopetuksen aikana. Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään oppilaille tarjottavista valinnaisista aineista, joiden joukosta oppilas valitsee omat valinnaiset aineensa kiinnostuksensa mukaisesti. Valinnaisena aineena voidaan tarjota perusopetuksen yhteisten aineiden syventäviä ja soveltavia opintoja tai useasta aineesta muodostettuja oppiainekokonaisuuksia. Käsityöhön liittyvä valinnainen aine voi olla nimeltään esimerkiksi tekninen työ, tekstiilityö, teknologia, muoti tai jokin muu käsityön syventävä osaamisalue. (à Selvennykseksi vielä: tämä ohje ei koske taito- ja taideaineiden valinnaisia tunteja). Sari Ihalainen
18
Valinnaisaineet Kuopion ops: Luokka-asteet 1-6
Taide- ja taitoaineiden valinnaiset Luokka-asteiden 3-4 taide- ja taitoaineiden valinnaisten tuntien (3. luokalla yksi tunti ja 4. luokalla kaksi tuntia) kohteet päätetään koulukohtaisesti. Tavoitteet ja sisällöt määräytyvät ko. taide- ja taitoaineiden opetussuunnitelmista. Sari Ihalainen
19
Valinnaisaineet Kuopion ops: Luokka-asteet 7-9
Taide- ja taitoaineiden valinnaiset Luokka-asteiden 8-9 taide- ja taitoaineiden valinnaisaineet tarjotaan oppilaiden valittavaksi. Taide- ja taitoaineiden valinnaisaineiden opetussuunnitelmat laaditaan kouluille yhteisesti Tavoitteet ja sisällöt määräytyvät ko. taide- ja taitoaineiden opetussuunnitelmista. Oppimista syvennetään ja laajennetaan sisältöalueittain ja keskitytään taitojen hiomiseen. (Korjaus tammikuun 2017 ltk:ssa) Sari Ihalainen
20
Valinnaisaineet Kuopion ops:
Oppilaat valitsevat yhden pitkän (2 tuntia) valinnan luokille 8-9. Valinta alkaa kahdeksannella luokalla ja jatkuu samana yhdeksännen luokan loppuun. Lisäksi oppilaiden valittavaksi tarjotaan yksi lyhyt (1 tunti) valinnaisaine kahdeksannelle luokalle. Valinnat pyritään tekemään eri taide- ja taitoaineisiin. Koulun pienestä oppilasmäärästä johtuen valinnaisainejärjestelyt voidaan joutua päättämään tapauskohtaisesti.” Sari Ihalainen
21
Ops-työ ja arviointi Keskustelu arvioinnin periaatteista jatkuu
Yksiselitteistä, keskitettyä arviointiformaattia ei vielä ole paikallisesti kannustetaan kokeilemaan erilaisia malleja ja valtakunnallisesti pyritään löytämään yhtenäisiä linjauksia Kenenkään ei tarvitse tehdä ops-työtä yksin, vaan tulee pyrkiä verkostoitumaan oma- aloitteisesti! ”Oppi syntyy yhdessä tekemällä, ei monistamalla” (Leena Nousiainen) Sari Ihalainen
22
Koulujen sivut ja ops Koulujen Peda.net-sivut yhtenäiseksi annettujen ohjeiden mukaan asioiden löydettävyys, imago, Kuopion yhteinen, yhtenäinen perusopetus Hyvän jakaminen, parastaminen Kokeilut sallittuja raamien rajoissa Sari Ihalainen
23
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus-suunnitelma 1.1.2017 alkaen
Kaupunkitason suunnitelma tulee kaupungin nettisivulle: kysely yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyyden toteutumisesta Kuopiossa toteutettiin lokakuussa Perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma linkitetään kuntakohtaiseen opsiin sekä koulukohtaisiin oppilashuoltosuunnitelmiin, joissa on (tai tulee päivittää) koulukohtaiset sisällöt Perusopetuksen suunnitelma koulujen henkilöstön ja vanhempainyhdistysten edustuksen kommentoitavaksi Päätettäväksi joulukuun 2016 ltk:ssa Sari Ihalainen
24
Lähteitä ja lisätietoa
Yhteiseen ymmärrykseen tasa‐arvosta, Opas oppilaitoksen tasa‐arvosuunnitelman laadintaan Opetushallitus Tasa‐arvolaki 2015 Tasa‐arvolaki, oppilaitokset ja sukupuolen moninaisuus 2015 Yhdenvertaisuuslaki Tasa‐arvovaltuutettu ehkaiseminen/ Sari Ihalainen
Samankaltaiset esitykset
© 2024 SlidePlayer.fi Inc.
All rights reserved.