YMPÄRISTÖTAIDE ”Taidetta siihen paikkaan ja siitä paikasta, johon teos sijoittuu.” (Kaija Hannula, 1995) Ilmiö, teos tai tapahtuma, joka käyttää ympäröivää tilaa taiteellisena elementtinä. Maataide = käytetään ainoastaan ko. ympäristössä olevia materiaaleja, ei tuoda mukaan vierasta materiaalia. Julkinen taide ei ole aina ympäristötaidetta – miksi? Suuren mittakaavan monumentit, jotka jäävät pysyvästi maisemaan tai pienieleiset, katoavan taiteen teokset  dokumentaatiot tallentajina, esim. valokuva tai video näyttelyssä Tavoitteena saada ihminen uudella tavalla tietoiseksi ympäristöstään; uusien merkityssuhteiden luominen tuttuihin/vieraisiin ympäristöihin. ympäristöestetiikan ja ympäristökasvatuksen kysymykset!

YMPÄRISTÖTAIDE ympäristötaide on nykytaiteen ilmiö 1. maataidenäyttely v. 1969 Earth works New Yorkissa. Suomessa ensimmäiset maataideprojektit toteutettiin 1970-l:lla ekologinen huoli ympäristöstä; taide kantaaottavana ilmiönä Suhde taiteen traditioon: kuvataide (käsitetaide, kuvanveisto, valokuva), arkkitehtuuri, performanssi ja happening.

Ympäristö taiteen lähtökohtana? Ihminen luo ja muuntaa itse yhteisöään ja ympäristöään koko ajan. Tämä alati muuttuva sidos on ihmisen olemassaolon perusta ja se on parhaimmillaan myös taidetoiminnan hedelmällinen lähtökohta. Nykytaiteen suuntauksista erityisesti yhteisötaide ja ympäristötaide kiinnittävät huomiota edellä kuvattuun sidokseen. Lähde: Hiltunen, M. & Jokela, T. 2001: Täälläkö taidetta?

Ympäristöteoksen luonne? romanttinen luontosuhde (esim. Olavi Lanu, Richard Long) kantaaottavuus (esim. Robert Smithson) käsityöläisyys, ornamentiikka (Andy Goldsworthy) pelkistetty/askeettinen (Richard Long) tutkiva ote, systemaattisuus (Lauri Anttila, Jussi Kivi) sosiaalisuus, yhteisöllisyys (Christot, Katja Kiuru)

Teoksen suhde ympäristöön, Paikkaan? (T. Jokela, 2004) Mimeettinen suhde Paikkaan: objektiivisuus – paikka muotoina, materiaaleina, välimatkoina jne. Sensuaalinen suhde Paikkaan: subjektiivisuus – paikka moniaistimuksellisina havaintoina ja kokemuksina, assosiaatioina Tekstuaalinen suhde Paikkaan: kulttuurisuus – paikka ”teksteinä” ja kerrottuina tarinoina, muistoina, paikan historiana.

Tilasta Paikka? ”Paikka on aina henkilökohtainen. Se syntyy, kun liitän ympäristööni merkityksiä, kun täytän tilan tunteilla, muistoilla, toiveilla ja peloilla. Tämän humanistisen maantieteen Paikan käsitteen (Tuan,1977) perusteella fyysinen sijainnillisuus jää toissijaiseksi, sillä tärkeämpää on se, minne tunnen kuuluvani, mikä on oma suhteeni ympäristööni.” Sirpa Tani 1997, 211.

Lähteet ja kirjallisuus Hannula, Kaija.1995. Exit – That´s it? Hiltunen, Mirja & Jokela, Timo. 2001. Täälläkö taidetta? Jokela, Timo, 2004. Yhteisö ympäristössään, taide paikallaan. Kurssimateriaali Kuvataide yhteisössä –opintojakso /TaiK, Virt@2 Tani, Sirpa. Teoksessa Haarni, Tuukka & al. (toim.)1997. Tila, paikka ja maisema. Tutkimusretkiä uuteen maisemaan.