ELÄMÄNHALLINTA
Yksilöllinen ja yhteisöllinen elämänhallinta Elämänkatsomustiedossa elämän tarkoitusta pohdiskellaan maallisesta näkökulmasta. Tämän vuoksi tärkeään osaan nousee pohdinta, voiko yksilö edistää omaa elämäänsä vai onko aina toimittava yhteisön mukana, joko sen ehdoilla tai sen ehtoja rikkoen eli haluten muutoksia ja uudistuksia. Nykyistä elämää on syytetty itsekkyyteen ajautumisesta ja narsismista, omahyväisyydestä. Ihmisten perusasenteeksi on kehittynyt itsekkyys, ”minulle kaikki heti” -ajattelu, joka ei suvaitse yhteisöllisyyttä. Voisiko itsekäs (egoisti) hallita yksin omaa elämäänsä, toteuttaa arvojaan muista välittämättä?
On myös havaittavissa monia elämänhallintataitojen menettämisen muotoja: lääkkeiden käyttö mielentilan hallintaan lisääntyy (osana medikalisaatiota), Lasten ja nuorten erityisopetuksen ja –ohjauksen tarve kasvaa, työuupumus lisääntyy, vankilat täyttyvät, uusavuttomuus eli taitamattomuus hoitaa edes vähäiset arkiset askareet lisääntyy. Ihmisten elämänhallinta näyttää katoavan eikä apua ole helppoa antaa eikä helposti saatavilla.
Mitä on elämänhallinta? Elämänhallinnalla tarkoitetaan taitoa ja tuntemusta siitä, että pystyy hoitamaan asiansa ja selviämään stressitilanteista ja vastoinkäymisistä. Sillä tarkoitetaan myös tasapainoista itsetuntoa sekä kykyä ja tahtoa tehdä valintoja ja selviytyä erilaisista elämäntilanteista. Elämänhallinnalle ei voi antaa yhtä kaavaa edes yhdelle yksilölle, koska elämän tilanteet vaihtelevat ja suhtautuminen muutoksiin ja vaihtuviin olotiloihin perustuu elämänkokemukseen. Myös sukupuolten välillä elämänhallinnassa on eroja: naisten ja miesten elämäntilanteet ovat osittain erilaisia. Lasten, nuorten ja monien muiden erityisryhmien ”vajaata” elämänhallintaa on tuettava yhteisvastuullisesti. Yhteisvastuulla, oman taloudellisen tilan vakaudella ja yhteiskunnallisilla oloilla on huomattavaa merkitystä elämänhallinnalle.