Viestintäsuunnitelma

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Toiminnan suunnittelu KPKssa.
Advertisements

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeet Tuija Laukkanen
Tämä on SUUNTA-työkalun käyttöön opastava diaesitys
Ilman jatkuvaa kehitystä ja muutosta tulevaisuus on epävarma Konkreettisia askelia, joilla saavutamme visiomme Arvot Missio Perustehtävä Visio Millainen.
Ari-Matti Auvinen Jarmo Tanskanen Suomen eOppimiskeskus.
KIRJASTOPALVELUT 2010-LUVUN SUOMESSA Lahti Hannu Sulin.
1 Heli Lepomäki Yritysten ja muiden organisaatioiden käyttöön sähköinen työpöytä on jo leviämässä, koska niiden toiminta ja asiakaspalvelu.
Laatujärjestelmät organisaatioiden kehittämisen ja johtamisen näkökulmista Kaisa Sariola JTO.
Kiintolevyn osiointi.
PARAS-ARVIOINTITUTKIMUSOHJELMA
Kokemuksia etäpalvelupilotista Etelä-Pohjanmaalla Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto.
1 N-piirin johtajuusvalmennus Vapaaehtoistyön johtaminen.
Johdetun luokan määrittely tMyn1 Johdetun luokan määrittely •Kun johdettu luokka periytetään kantaluokasta, saadaan kantaluokan jäsenet enemmän tai vähemmän.
Avoin päätöksentekokäytäntö toimintamallina
Heinolan kaupungin opetussuunnitelma
Uusia avauksia ja jatkotyöskentelyn tarvetta Pohjanmaan välityömarkkinoilla TRAPPAN - portaittain töihin välityömarkkinoiden kautta -hankkeen ulkoinen.
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ja nuorisojärjestöt
Kanuuna seminaari Seinäjoki  Aiemmissa malleissa lähtökohta, jossa määriteltiin hyvinvoinnin esteitä, joita sitten voitiin ratkoa  Toimintavalmius.
Motto eli miksi projekti- hallintaa on kehitettävä Sillakaaren lähtöajatus oli, että 3-vuotinen projekti putoaa 3-4 kertaa polvilleen Silti olen Sillakaaren.
Oppia ikä kaikki - Työkaluja yhteisöllisyyden kehittämiseen syksy 2014
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA VASTUUALUE 1VASTUUALUE 3 VASTUUALUE 4 VASTUUALUE 2 SIHTEERI MALLISEURA RY / HALLITUS - dynaamisen organisaatiokaavion esittely.
Marja Toivonen gsm Tuumasta toimeen – seminaarin päätös Aktiivi
Ohjelmistotekniikka - Tenttiin valmistautumisesta Kevät 2003 Hanna-Kaisa Lammi LTY/Tite.
Viestintä strategiseksi menestystekijäksi
Kansalaisneuvonnan markkinointi Neuvontapalveluiden yhteistyötilaisuus
Diskurssi Oy VUOROVAIKUTUS YVA:SSA MÄÄRITELMÄ (YVAL 2 §)  Tavoite:... lisätä kansalaisten osallistumista ja tiedonsaantia  Osallistumisella vuorovaikutusta.
Kaakkois-Suomen välityömarkkinoiden kehittämishanke KaaSu Palvelun tuottaja kehittämässä palveluprosessin seurantaa Kaakkois-Suomen.
− työkalu toiminnan suunnittelun ja suunnitelman arvioinnin tueksi
Onnistunut IT-projekti - Haaveesta totta? Tiken näkemys
Opinnäytetyön tekijä: Etunimi Sukunimi
Metalliteollisuuden yritysten ja aikuiskoulutuskeskusten verkosto (METEKADULT) TYKE –projekti Väliraportti.
Johtamiskorkeakoulu Tay
LATAAMO osallisena yhteisössä. Lataamo -työskentelyn tavoitteet Kuulla ihmisten kokemuksia ja saada uutta tietoa. Tehdä näkyväksi osallisuuden toteutumista.
Itämeri –strategia ja toimenpideohjelmat - mitä uutta odotettavissa Itä-Suomen EAKR – toimenpideohjelman seurantakomitean kokous Kajaani, Neuvotteleva.
Käsikirjoitus oppimisaihiotuotantoa varten. Perustiedot Tuotantorenkaan nimi: Koordinaattori: Teema: Tämän teeman oppimisaihioilla tuotettavat opintopisteet:
Valtion PARAS –hankkeen tilanne Jaana Simola Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, LAHTI
Rakennerahastoviestintä
Nummelan Palloseura Hockey ry SWOT - Analyysi
Kuulemistilaisuus Varapuhemies Seppo Kääriäinen.
Hankekoordinaattori Päivi Ristimäki Puh
”Arviointi on kuin kamera, jolla voi ottaa kuvia osaamisen tasosta, oppimisprosessista tai opetuksen laadusta. Kuvat ovat usein luonteeltaan staattisia.
Ympäristöministeriö ja Suomen Kuntaliitto Seudun kuntien yhteinen maapolitiikka - Kuntien maapolitiikan yhteistyön mahdollisuudet ja haasteet.
Wiki …ja muutamia huomioita sosiaalisesta mediasta [työyhteisöjen näkökulma] Kulttuurituotanto YAMK | | Milla Laasonen.
OpetusSuunnitelmaViestintä W5W-suunnittelijat KTM Marianne Isola, FM Suvi Jutila, FM Aimo Rahkonen, TaM Jukka Savilampi.
1 Lastensuojelun tieto lapsesta Mirva Makkonen Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikkö.
Vapaaehtoistyön kansallinen strategia – hanke Aspa yhteistyössä Kansalaisareena ry:n kanssa Jatta Vikström
Yrityksen viestintä ja projektiviestintä
Kilpailijan starttikurssi
Kiusaamiskysely 2014 Syksy.
Sosiaalinen markkinointi Monikulttuurinen ehkäisevä päihdekasvatus Ohjausryhmän suunnittelupäivä
Viestintä ja tiedottaminen Kuinka viestinnästä saadaan vaikuttavaa? Kuinka muut nuoret tavoitetaan tehokkaasti? Miten tiedotteemme lyö läpi mediassa?
Dokumentointipohjat 1-5 milj. € hankkeiden hankearviointiin (kevennetty vaihtoehto word-arviointikehikolle) JulkICT 10/2016.
Kysymyksiä arviointiin ja kehittämiseen
Green Office –ympäristöjärjestelmä
KANEN TOIMINTASUUNNITELMA
Koulutuksen tavoite Tavoitteena on, kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön valmiuksia havaita ja arvioida kotonaan asuvien asiakkaidensa palo-
Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät
1. Strategiasta toiminnan kehittämiseen ja arvioimiseen
THL:n asiakkuustyön ja CRMn vaikuttamissuunnitelma
Siviilivalmiusyksikön päällikkö Jussi Korhonen, SM/PEO
Arvioinnista arkipäivää
Osallistumisen suunnittelun vaiheet ja tehtävät
Kriisiviestintä rikos- ja riita-asioiden sovittelussa
Tukiliiton strategiaprosessi
Sote-uudistuksen toimeenpano
Käsitemäärittely Osallisuus / Osallistuminen / osallistaminen
Brändi sosiaalityössä
Viestintäsuunnitelma
Osatyökykyisille tie työelämään
Lapsivaikutusten arviointi LAVA
Esityksen transkriptio:

Viestintäsuunnitelma M. Pihkala 28.11.2007

Keskeinen sisältö 1(2) Suunnitelman perusteet Kohderyhmät Viestinnän tarkoitus, tavoitteet ja tehtävät Viestinnän periaatteet ja hyvät käytännöt Viestinnän keinot

Keskeinen sisältö 2 (2) Viestinnän organisointi ja vastuut Toimenpideohjelma 2008-2010 Seuranta, päivitys ja kustannukset

Suunnitelman perusteet Oikeus tietoon on jokaisen perusoikeus, josta säädetään perustuslaissa. Tiedon perusoikeus merkitsee sitä, että viranomaisten asiakirjat ovat pääsäännön mukaan julkisia. Asiakirjan julkisuutta voidaan rajoittaa vain erikseen lailla ja välttämättömien syiden vuoksi. Tässä osiossa kerrotaan tämän suunnitelman juridisista ja hallinnollisista perusteista.

Kohderyhmät Viestintää tehdään vastaanottajille ja kohderyhmille. Kuntayhtymän tärkein Ulkoisen viestinnän kohderyhmä on kuntalaiset ja muut asiakkaat. He jakaantuvat hyvin erilaisiin osa-ryhmiin, joille kullekin tulee pystyä viestimään heille sopivimmilla keinoilla. Kohderyhmien ja niiden erityispiirteiden tunnistaminen on yksi onnistuneen viestinnän peruslähtökohtia.

Viestinnän tarkoitus, tehtävät ja tavoitteet Tässä luvussa käsitellään viestintämme tarkoitusta, tehtäviä ja tavoitteita. Johdantona kerrotaan viestinnän "hengestä", jolla kuvataan sitä, millaiseen ilmapiiriin uuden Sosteri-organisaation viestintää tulee rakentaa. Viestinnän tarkoitus ja tehtävät -kohdassa kuvataan sitä, miksi viestimme ja mitä sillä ta-voittelemme. Tässä kohdassa ytimenä ovat kuntayhtymämme strategiset tavoitteet ja niiden saavuttamisen tukeminen.

Viestinnän periaatteet ja hyvät käytännöt Tässä osiossa käsitellään periaatteita ja hyviä käytäntöjä, joita noudattamalla voimme edistää ylempänä kuvattujen viestinnän tavoitteiden saavuttamista. Kyseessä on eräänlainen monien eri organisaatioiden viestinnän kokemuksista oman Sosterimme olosuhteisiin sovellettu "työkalupakki", josta voidaan tilanteesta riippuen löytää linjauksia ja käytäntöjä käytännön viestinnän tekemiseen. Viestinnän tekoja ja toimenpiteitä kannattaa aina peilata näitä periaatteita vasten.

Viestinnän keinot Tässä osioissa käydään läpi käytössämme olevia viestinnän keinoja. Kyseessä on pitkälti "muistilista" tai valikko, josta eri viestintätilainteisiin soveltuvia keinoja voidaan poimia. Tässä tarkastelussa ei ole otettu erikseen kantaa siihen, mitä keinoa missäkin tilanteessa voidaan pitää soveliaimpana tai tehokkaimpana. Nyrkkisääntönä on kuitenkin se, että viestinnän tehoa lisää, jos käytetään useampaa kuin yhtä keinoa.

Viestinnän vastuut ja organisointi Tässä osiossa käsitellään sitä rakennetta, jolla kuntayhtymämme viestintä toimii. Luvussa kuvataan lyhyesti keskeiset viestinnän toimijat ja heidän vastuunsa. Keskeisessä linjaavassa roolissa on kuntayhtymähallitus, joka hyväksyy tämän suunnitelman. Operatiivisessa viestinnässä kokonaisviestinnästä vastaa sairaanhoitopiirin johtaja. Tärkeänä pidetään kuitenkin jatkuvasti sen seikan korostamista, että tällä suunnitelmalla vastuutetaan jokaista sosterilaista avainasemaan yhteisömme myönteisen mielikuvan muodostamisessa. Tätä vastuuta kukin työntekijä kantaa omalla päivittäisellä toiminnallaan ja teoillaan.

Toimenpideohjelma 2008-2010 Tämä osuus valmistellaan työryhmässä kevään 2008 aikana

Seuranta, päivitys ja kustannukset Kuntayhtymän viestintäsuunnitelmaa tulee tarkastella laajana kokonaisuutena. Toteutuakseen se vaatii monen eri osapuolen pitkäjännitteistä yhteistyötä, taloudellisia ja henkilöstöresursseja sekä erityisesti kaikkien tahojen vahvaa sitoutumista. Viestinnän suunnittelun ja kehittämisen tärkeä apuväline on saavutettujen tulosten seuran-ta. Tulosten mittaaminen on osa jatkuvaa suunnittelua ja kehittämistä. Viestinnän tavoitteet tulee määritellä niin konkreettisesti, että niiden toteutumista voidaan seurata. Sekä koko kuntayhtymän että yksittäisten palvelujen tasolla seurataan ja arvioidaan aktiivisesti viestinnän vaikutuksia ja tehdään tarvittavat muutokset.

Liitteet Liite 1: Viestinnän nykytilan arvio Liite 2: Määritelmiä Liite 3: Salaiset ja ei-julkiset asiakirjat Liite 4: Käytännön viestintäohjeita Liite 5: Viestintälainsäädäntö