Työttömyysturvalain muutokset

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Työttömyysturvan työnantajan omavastuumaksu 1. 1
Advertisements

LAL Vuonna 2009 valmistuneet työmarkkinoilla 1 Vastavalmistuneiden opintohistoria, työmarkkinoille sijoittuminen ja palkkataso vuonna 2010 Luonnontieteiden.
Valtion uusi vuosilomasopimus
Työttömyysturva Carita Wasenius.
Palkkatuki.
Uraohjaus Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa
Tekninen sopimus – ( ) JHL:n HALLITUS Hannu Salminen / Dan Koivulaakso.
Etuuksia koskevat kannanotot AKKU-johtoryhmän esitysten johdosta •Aikuiskoulutus on tullut myöhään tuen piiriin, ja sen taso on myös alhaisimpia. Ajatuksena.
Työnantajan velvollisuudet käytännössä
TUTKIJA TYÖMARKKINOILLA
TYÖLLISYYS- JA KASVUSOPIMUKSESSA SOVITUT TYÖTTÖMYYSTURVAMUUTOKSET 1.Omavastuuaika lyhenee 5 päivään nykyisestä 7 päivästä o Toimeentulo paranee työttömyyden.
Valtion uudet vuosilomamääräykset lukien
Vuosilomalain Muutokset 2013
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA
TYÖTTÖMYYSTURVAINFO KOUVOLA
Pellavatehdas Märkäkehruuta Vanha kura-3 -koneella. Kuva otettu ennen vuotta Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Perhepäivähoitajia koskeva neuvottelutulos
Vammaispalvelulain muutokset - vaikeavammaisten oikeus henkilökohtaiseen apuun vahvistuu Lakimies Jaana Huhta, STM
Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen koulutus
Kelan palvelut Pia Kankare
SAK:N LUOTTAMUSMIESKONFERENSSI
Aikuissosiaalityön kehittämishanke – SOS – hanke
Perusopetuksen huoltajat 2014 Generated on :04.
62-vuotiaana vanhuuseläkkeelle Työttömyysturvalain mukaisilla lisäpäivillä olevalla henkilöllä on oikeus työeläkelakien mukaiseen vanhuuseläkkeeseen.
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2012
1 Senioreiden säästäminen ja maksutavat 2014 SENIOREIDEN SÄÄSTÄMINEN JA MAKSUTAVAT
Määräaikaiset työsuhteet Työvoiman työssäolo iän mukaan 2011 Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimuksen 2011 aineisto Akavalaiset.
INFOA ABEILLE.
*) Työttömät ilman lomautettuja Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastot Työttömät* työnhakijat 1994–2014, syyskuu Yleisimmät.
Psykoterapia ja avohoito on edullista
KVTES luku IV vuosilomalaista johtuvat muutokset 2013
NUORISOTAKUU SAK/Pirjo Väänänen.
Työmarkkinatutkimus 2012 Yksityinen sektori
Kelan mahdollisuudet tukea vammaisen tai osatyökykyisen työllistymistä
KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset alkaen
TYÖTTÖMYYSTURVA LOMAUTETUILLE 2011
Elinkeinopoliittinen mittaristo 2014
Tutkimuksen taustaa  Aula Research Oy toteutti poliittisten vaikuttajien parissa tutkimuksen julkisista palveluista Suomessa ja Euroopassa – Tutkimuksen.
Kelan kuntoutusmahdollisuudet työttömille ammatillinen kuntoutus 21. 9
TYÖSOPIMUS.
YHDISTYSLAKI /503 Esim. patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta: tai yhdistystoimintaa käsittelevien kirjojen liitteenä
1 Raha-asioiden suunnitteleminen ja nykyinen rahatilanne Senioritutkimus 2011.
Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista
Akava tyrmää vuorotteluvapaa- korvausten leikkaamisen
Työsuhteen solmiminen ja päättäminen
Eksponentiaalinen kasvaminen ja väheneminen
1 Akavalaisten ja kaikkien palkansaajien palkkatietoja Lähde: Tilastokeskus n Palkkarakennetilasto 2007, diat 2-24 n Sektorikohtaiset palkkatilastot.
TYÖTTÖMYYSTURVA 2014.
Tornion kaupungin etsivä nuorisotyö
VÄLIVUOSI.  Välivuosi voi osua omalle kohdalle joko suunnitellusti tai vahingossa, jos ei saakaan ensimmäisellä hakukerralla opiskelupaikkaa.  Välivuosi.
Sanat suoriksi – uudet termit
1 Ansioturva torjuu köyhyyttä 5 väitettä ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta (Lähde: Palkkatyöläinen 1/2015)
Suomen Lääkäriliitto | Finnish Medical AssociationLääkärit Suomessa | Physicians in Finland Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics.
1 Työvoiman työssäolo 2009 Kokoaikatyössä olevat palkansaajat Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimuksen 2009 aineisto
Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013
ORIMATTILAN TYÖLLISTÄMISPROJEKTI OTE
Virkavapaudet Yhteysopekoulutus Kirsi Contursi plm.
Opintotuki, työ- ja kansaneläke, työttömyyskorvaukset.
Koulutusrahaston vuosi Koulutusrahasto Perustettu lailla vuonna 1970 Eroraharahastona o Hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, jotka valmisteltu.
1 Koulutusrahaston etuudet. 2 Koulutusrahasto lyhyesti Työmarkkinajärjestöjen hallinnoima rahasto Tukee omaehtoista ammatillista aikuiskoulutusta Etuudet.
Kuntouttavan työtoimintaa koskeva lainsäädäntö, sen tausta ja sisältö SSOS –seminaari, Sophie Mannerheim –sali, HUS Kirurginen sairaala Yrjö.
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja
TYÖTTÖMYYSTURVA JA TYÖTTÖMIEN PALVELUT UUTEEN
Nuoret ja työlainsäädäntö
Koskee tiedotetun Reshape –ohjelman vaikutuksia Suomessa
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli.
Lakon vaikutukset työsuhteen ehtoihin
Valtion virka- ja työehtosopimus neuvottelutulos
Palkkatuki ja starttiraha
Työurasopimus
Esityksen transkriptio:

Työttömyysturvalain muutokset 1.1.2010 STM Esko Salo 9.-10.12.2009

TAUSTAA SATA-komitean linjaukset 27.1.2009 AKKU-johtoryhmän komitealle tekemät ehdotukset aikuiskoulutuksen tukijärjestelmien selkiyttämisestä ja opintososiaalisten etuuksien uudistamisesta Työmarkkinajärjestöjen esitykset 21.1.2009 eläkepolitiikkaa ja työttömyysturvaa koskevista esityksistä vuosille 2009-2014 Muutoksilla pyritään työttömyysjaksojen lyhentämiseen Työvoimaviranomaisten aktiivisempi rooli Koulutuksen ja muun työ- ja toimintakyvyn parantaminen Työttömyysturvan muutoksilla tuetaan tavoitteen toteutumista 2 2.4.2017 Esko Salo 2 2.4.2017 Esko Salo

Palkansaajan työssäoloehto Yksi työssäoloehto 34 viikkoa 28 kuukauden aikana työssä Ei lueta aikaa, jolta maksettu alennettua sairausajan palkkaa Tarkastelujaksoa pidentäviksi ajoiksi kaikki työllistymistä edistävät palvelut (TTL 10 luku 1 §) Työssäoloehtoon enintään 10 viikkoa yrittäjäkassan jäsenyyttä (nyt 11 viikkoa) 3 2.4.2017 Esko Salo 3 2.4.2017 Esko Salo

Työllistymistä edistävät palvelut työvoimapoliittinen aikuiskoulutus (JTPL 6 luku) omaehtoinen opiskelu (JTPL 9 luku) työkokeilu, työelämävalmennus ja työharjoittelu (JTPL 8 luku) työ- ja koulutuskokeilu (JTPL 6 luku) maahanmuuttajan kotouttamistoimenpide, jonka työ- ja elinkeinotoimisto on rinnastanut 1 tai 3 kohdassa tarkoitettuun palveluun kuntouttava työtoiminta 4 2.4.2017 Esko Salo

Yrittäjän työssäoloehto 18 kuukautta 48 kuukauden aikana (nyt 24 kk) Tarkastelujaksoa pidentäviksi ajoiksi kaikki työllistymistä edistävät palvelut Työssäoloehtoon luetaan vähintään 4 kuukautta kestäneet työskentelyjaksot Hyväksyttävän syyn johdosta voi olla poissa työmarkkinoilta kuusi kuukautta nykyisin 1 vuosi, jos yrittäjäkassan jäsen, muutoin 6 kuukautta 5 2.4.2017 Esko Salo

Palkansaajan ja yrittäjän jälkisuoja (5 luku 10 a §) Tavoitteena selkeyttää lainsäädäntöä ja helpottaa siirtymistä palkansaajasta yrittäjäksi ja yrittäjästä palkansaajaksi Perusajatus on se, että työttömyyskassan vaihtamiseen ei sisälly mitään riskiä Päiväraha maksetaan työttömyyden kohdatessa samalla tavoin kuin se olisi maksettu aiemmassa kassassa Edellytyksenä on, että jäsenyys on yhdenjaksoista Siirryttävä toiseen kassaan kuukauden kuluessa edellisen jäsenyyden päättymisestä Jälkisuojan soveltaminen päättyy, kun henkilö täyttää uuden kassan työssäoloehdon Lakiin myös säännös siitä, mikä kassa etuuden maksaa 6 2.4.2017 Esko Salo

Sovitellun päivärahan enimmäisaika poistuu Omavastuuaika Omavastuuaika kuluu myös työllistymistä edistävien palvelujen aikana etuuden maksuaikana työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksetaan etuutta omavastuuajan estämättä nykyisin koulutustuessa ei ole omavastuuaikaa, koulutuspäivärahassa omavastuuaika kuluu opiskeluaikana, muissa toimenpiteissä työmarkkinatukea voidaan maksaa omavastuuajan estämättä Kannustaa aktiivisuuteen Yksinkertaistaa toimeenpanoa Sovitellun päivärahan enimmäisaika poistuu 7 2.4.2017 Esko Salo 7 2.4.2017 Esko Salo

Työllistymistä edistävät palvelut (10 luku) Laissa määritellään työllistymistä edistävät palvelut Kaikkien nykyisten toimenpiteiden ajalta maksetaan työttömyysetuutta Koulutuspäiväraha poistuu ja koulutustuen tilalle työttömyysetuus Sääntely on ollut puutteellista työttömyyspäivärahan osalta Työllistymistä edistävät palvelut: Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus Omaehtoinen opiskelu (ent. koulutuspäiväraha) Työkokeilu, työelämävalmennus ja työharjoittelu Työ- ja koulutuskokeilu Kotouttamistoimenpiteet, jotka rinnastettu 1 tai 3 kohdan palveluun Kuntouttava työtoiminta 8 2.4.2017 Esko Salo 8 2.4.2017 Esko Salo

Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu Omaehtoisesta opiskelusta on tehty yksi työvoimahallinnon toimenpiteistä Laki julkisesta työvoimapalvelusta (JTPL) 9 luku Koulutusta koskevat ehdot JTPL:ssa, etuudet työttömyysturvalaissa

Ehdot pääpiirteissään: Ikä 25 vuotta Työ- ja elinkeinotoimisto arvioi opiskelun tarkoituksenmukaiseksi Opiskelu olennaisesti parantaa mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille Opiskelusta sovitaan työnhakusuunnitelmassa/ työllistymissuunnitelmassa Koulutusvaihtoehdot koulutuspäivärahaa laajemmat Opiskelua tuetaan enintään 24 kuukautta Ylläpitokorvaus

Työttömyysetuuteen oikeutettu Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksetaan sitä työttömyysetuutta, johon hakijalla olisi oikeus työttömänä ollessaan Etuutta maksetaan vain siltä ajalta, jona henkilö on työnhakijana työvoimatoimistossa Etuutta maksetaan, vaikka siihen ei olisi oikeutta, jos se johtuu korvauksettomasta ajasta työssäolovelvoitteesta omavastuuajasta tarveharkinnasta TTL 8 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta ammatilliseen koulutukseen liittyvästä rajoituksesta TTL 8 luvun 4 §:ssä säädetystä odotusajasta 11 2.4.2017 Esko Salo

Poissaolo työllistymistä edistävästä palvelusta Tavoitteena selkeyttää nykyistä soveltamiskäytäntöä Poissaolon vaikutus etuuteen Työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ja omaehtoisen opiskelun aikana koulutuksesta poissaolopäiviltäkin maksetaan Muissa palveluissa poissaolopäiviltä ei makseta, ellei poissaolo johdu Työkyvyttömyydestä Alle 10 –vuotiaan lapsen sairaudesta (enintään 4 päivää) Työhaastattelusta tai muusta tähän rinnastettavasta työllistymiseen liittyvästä syystä Tällöin ei makseta myöskään työttömyyden perusteella etuutta 12 2.4.2017 Esko Salo 12 2.4.2017 Esko Salo

Tavoitteena sovittaa nykyinen koulutustuki uuteen järjestelmään Työvoimapoliittista aikuiskoulutusta koskevat erityissäännöt (10 luku 5 §) Tavoitteena sovittaa nykyinen koulutustuki uuteen järjestelmään Poikkeussäännöt siirretty nykylaista: Päätoimisille yrittäjille päivärahaa, mutta ei ansio-osaa Työttömyysuhanalaisille työssä oleville päiväraha ansio-osineen Voimassa olevasta laista poikkeavasti työssä oleville, jotka eivät ole työttömyysuhanalaisia, ei maksettaisi työttömyysetuutta 13 2.4.2017 Esko Salo 13 2.4.2017 Esko Salo

Ansiopäivärahan määrä Etuustasoja kolme Ansio-osa 45 - 20 % peruspäiväraha 25,63 €/pv Korotettu ansio-osa 57,5 - 35 % (nyt 55 - 32,5 %) peruspäivärahassa korotusosa 4,41 €/pv Muutosturvan ansio-osa 65 - 37,5 % peruspäivärahassa muutosturvalisä 4,41 €/pv Taitekohta 105-kertainen perusosa (nyt 90-kertainen) Ns. prosenttilaki vähennys 60 prosenttia työntekijämaksujen yhteismäärästä Vähennys 3,5 % (4,5 %) Korotettu ansio-osa lisäpäiviltä poistuu Taitekohdan korotuksen johdosta tarpeeton Vuorottelukorvaus perustasosta 14 2.4.2017 Esko Salo 14 2.4.2017 Esko Salo

Ansiopäiväraha, normaali (45 – 20%) 15 2.4.2017 Esko Salo

Normaalipäiväraha 2009 ja korotettu ansio-osa 2010 16 2.4.2017 Esko Salo 16 2.4.2017 Esko Salo

Korotettu ansio-osa tai korotusosa Työttömyyden alkaessa 20 päivältä Edellytyksenä työssäoloa 3 vuotta ennen työttömyyspäivärahaoikeuden alkamista lasketaan samalla tavoin kuin työllistymisohjelmassa työssäolon laskenta mahdollisimman kevyesti työsuhteen kestolla tai työajalla ei ole merkitystä täytyttävä ennen työttömyyspäivärahaoikeuden alkamista Ei makseta, jos oikeus korotettuun ansio-osaan pitkän työuran (eroraha) perusteella oikeus syntyy sen jälkeen, kun saanut korotusosaa tai korotettua ansio-osaan vähintään yhdeltä päivältä ja sen jälkeen täyttynyt työssäoloehdon uudelleen Työssäoloehto nollaa kertymän 17 2.4.2017 Esko Salo 17 2.4.2017 Esko Salo

Korotettu ansio-osa tai korotusosa Pitkän työuran päätyttyä 100 päivältä Kuten nykyisin, lyhenee 150 päivästä 100 päivään Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta 200 päivältä Myös palvelujen väliseltä ajalta, jos väli enintään 7 kalenteripäivää Sovittava työllistymissuunnitelmassa tai työllistymissuunnitelmaa korvaavassa suunnitelmassa Työssäoloehto nollaa kertymän Myös yrittäjän ansiopäivärahassa 18 2.4.2017 Esko Salo

Muutosturvalisä ja muutosturvan ansio-osa Kuten nykyisin seuraavin poikkeuksin Maksetaan 200 päivää (nyt 185) Maksetaan työllistymistä edistävien palvelujen ajalta Toimenpiteiden määrä laajenee, merkittävin omaehtoinen koulutus Omatoimisen työnhaun ajalta ei makseta (20 päivää), eikä työnhakuun liittyvän valmennuksen 19 2.4.2017 Esko Salo 19 2.4.2017 Esko Salo

Maksamisjärjestys Muutosturvan ansio-osa on ensisijainen korotettuun ansio-osaan nähden ja vaihtoehtoinen työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan korotettuun ansio-osaan Työllistymistä edistävien palvelujen ajalta voi saada vain toista näistä etuuksista Korotetut ansio-osat maksetaan seuraavassa järjestyksessä Työllistymistä edistävät palvelut Työttömyyden alkaessa Pitkän työuran päätyttyä 20 2.4.2017 Esko Salo 20 2.4.2017 Esko Salo

Työmarkkinatuki tekninen muutos työmarkkinatukea koskevat säännökset 7 lukuun johtuu uudesta 10 luvusta työmarkkinatukea koskevia ehdotuksia käsitellään vielä SATA-komiteassa korotusosa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta palvelun aloittaessaan saanut työmarkkinatukea enintään 500 päivältä, tai enintään 180 päivältä sen jälkeen, kun päivärahaoikeus on päättynyt enimmäisajan vuoksi maksetaan 200 päivältä 21 2.4.2017 Esko Salo

Lisäpäiväoikeuden alkamisikä nousee vuodella vuonna 1950-1954 syntyneellä on lisäpäiväoikeus lisäpäiviin, jos hän täyttää 59 vuotta ennen 500 päivän enimmäisajan täyttymistä. (Tämä korvaa työttömyyseläkkeen 1.1.2010 lukien, eta 18.1.2010) työssäoloaikaa viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana vuonna 1955 tai sen jälkeen syntyneellä on oikeus lisäpäiviin, jos hän täyttää 60 vuotta ennen enimmäisajan täyttymistä (voimaan v. 2014, eta 18.1.2010) kunnilla velvollisuus työllistää kokoaikatyöhön, jos enimmäisaika tulee täyteen työnhakijan täytettyä 57 vuotta palkkaa ei määritellä uudelleen, jos työllistetty velvoitteen perusteella, ellei uusi palkka aiemmin määriteltyä suurempi 22 2.4.2017 Esko Salo

Voimaantulosäännökset Ei takautuvaa tarkastelua työssäoloehtoon Niihin, jotka eivät ole aiemmin saaneet päivärahaa; tai jotka ovat saaneet päivärahaa ennen vuotta 1997 sovelletaan 34 kalenteriviikon työssäoloehtoa vasta, kun yksi viikko työssäoloehtoon kelpaavaa työtä lain voimassa ollessa Niillä, joille on maksettu työttömyyspäivärahaa 1 päivältä tammikuuta tai sen jälkeen, tarkastelujakso ulottuu enintään 1 päivään tammikuuta 2008, ellei ole hyväksyttävää syytä tarkastelujakson pidentämiseen Tarkastelujakson pidennyksiä (työmarkkinatoimenpiteet ja alennettu sairausajan palkka) sovelletaan lain voimaantulon jälkeiseen aikaan Yrittäjien lyhempää työssäoloehtoa sovelletaan niihin työttömiin, joiden yritystoiminta päättyy ja työttömyys alkaa lain uuden lain voimassa ollessa 23 2.4.2017 Esko Salo

Korotusten soveltaminen Korotusosa ja korotettu ansio-osa Uusia sääntöjä sovelletaan vuodelta 2010 maksettaviin työttömyysetuuksiin Ei työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen koulutustukeen Jos oikeus korotusosaan (eroraha) ennen vuotta 2010 päättyneen työsuhteen perusteella, korotusosaa maksetaan 150 päivältä, MUTTA Vuoden 2010 ajalta maksetaan vanhoilla ansio-osaprosenteilla, mutta uudella taitekohdalla (105-kertainen) Vuoden 2011 alusta uudet prosentit, jos päiviä vielä jäljellä Työttömyyden alkaessa maksettavaan korotusosaan on oikeus, jos 1. päivä 500 päivän enimmäisajasta on vuonna 2010 Syyllä ei merkitystä 24 2.4.2017 Esko Salo

Korotusten soveltaminen Muutosturvalisä ja muutosturvan ansio-osa laajenee vuoden alusta kaikkiin työllistymistä edistäviin palveluihin poikkeus: työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen koulutustuki omatoimisen työnhaun ajalta maksetaan 31.3.2010 asti sovittu työllistymisohjelmassa ennen lain voimaantuloa enimmäisaika 185:stä 200 päivään, jos päiviä jäljellä vuonna 2009 maksettu 184, voidaan maksaa 200 päivään saakka vuonna 2009 maksettu 185 päivää, ei voida maksaa lisää 25 2.4.2017 Esko Salo

Koulutuspäiväraha ja koulutustuki Koulutuspäivärahan sijaan maksetaan työttömyysetuutta 1.1.2010 alkaen Jos opiskelu on alkanut ennen 1.1.2010, voidaan työttömyyspäivärahaa ja koulutuspäivärahaa maksaa yhteensä enintään 565 päivältä Koulutustuella ennen vuotta 2010 opiskelun aloittaneille maksetaan koulutustukea opiskelun loppuun

Uudistusten kustannusvaikutukset valtion menot lisääntyvät 17,1 miljoonaa euroa työttömyyskassojen menot lisääntyvät 2,6 miljoonaa euroa työttömyysvakuutusrahaston menot lisääntyvät 75,3 miljoonaa euroa 27 2.4.2017 Esko Salo

Työttömyysturvalain väliaikainen muuttaminen (HE 222/2009) Lyhennetty työviikko Kun työaikaa lomautuksen johdosta lyhennetään yhdellä tai useammalla päivällä, maksetaan työttömät päivät Koskee vain lyhennettyjä työviikkoja, ei mitään muita vajaata työaikaa tekeviä Tavoitteena on yksinkertaistaa maksatusta Rahallisesti häviäjiä ovat noin alle 3200 euroa ansaitsevat Sovelletaan lomautuksiin, jotka ovat 4.1.2010 – 2.1.2011 välisenä aikana

Palkanalennus Palkkaa alennettu määräaikaisesti ja alentaminen perustuu työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaisiin irtisanomisperusteisiin tai työpaikalla tuotannollisista ja taloudellisista syistä tehtyyn henkilöstöä koskevaan kirjalliseen sopimukseen Määräaikainen Tuotannolliset ja taloudelliset syyt Koskee henkilöstöä eli suurempaa joukkoa, ei välttämättä kaikkia Kirjallinen sopimus Palkka määritellään palkan alentamista edeltävältä ajalta Sovelletaan, jos palkanmäärittelyssä jouduttaisiin käyttämään vuosina 2010 - 2011 ansaittua alennettua palkkaa