ELOKUVAKERRONNAN VAKIINTUMINEN 1910-luvun elokuva Guisen herttuan murha (Ranska 1908)

Attraktioista kerrontaan

Elokuvakerronan kehitys n. 1904 alkaen elokuva alkoi yhä enemmän suuntautua kohti kerronnallisuuta Elokuvista tuli koko kelan mittaisia (n. 15 min): tarvittiin useista otoksista koostuvia elokuvia Kerronta kehittyi ja n. 1917 mennessä ns. klassisen Hollywood-kerronnan tyylilliset peruspiirteet oli luotu 1910-luvulla elokuvien ilmaisutapa oli kansain-välinen, koska eri maalaisia elokuvia esitettiin laajalti ympäri maailmaa (mykkäelokuvalla ei kieliongelmaa)

Kerronnan synty: tekijöitä Kiinteät elokuvateatterit Pidempien elokuvien tarve Elokuvatuotannon vakiintuminen Ymmärrettävyyden luomisen tarve Miten liittää yksittäisiä otoksia sarjoiksi

Kiinteät elokuvateatterit Noin 1905 alkaen alettiin laajasti perustaa kiinteitä elokuvateattereita ja kiertävät elokuvaesitykset loppuivat vähitellen USA: Nickelodeon-buumi Italia: ei kiertävien esittäjien välivaihetta, kiinteät teatterit n. 1905 alkaen  Italiasta suoraan suuri tuotantomaa Suomi: ensimmäinen kiinteä teatteri ”Maailman ympäri” 1904 ELOKUVAKATSELU VAKIINTUU, ELOKUVILLE SÄÄNNÖLLINEN YLEISÖ

Kiinteiden teatterien vaikutus elokuvaan Vaikutus elokuvien tekotapaan: elokuvateollisuus Säännöllinen katsojakunta  ohjelmiston nopea vaihtuvuus  elokuvia alettiin tuottaa nopeasti ja teollisesti (elokuva / viikko) Vaikutus elokuvien pituuteen: pitkä elokuva Ohjelmisto oli helpompi koostaa pitkistä elokuvista kuin lyhyistä Aluksi elokuvan pituudeksi vakiintui 1 kela (n. 15 min) n. 1910 alkaen monikelaisia elokuvia 1910-luvun puolivälissä jo 2-3 tunnin elokuvia Vaikutus elokuvien kerrontaan: klassinen kerronta Yleisön säilyttäminen edellytti että pitkät moniotoksiset elokuvat jaksoivat kiinnostaa Elokuvista piti tehdä ymmärrettävämpiä  kerronnan kehittäminen 1910-luvun puolivälissä elokuvakerronnan keskeiset periaatteet luotu

Keskeinen ongelma: elokuvan ymmärrettävyys Edison-elokuvan arvostelu 1906: "Huolimatta siitä, että esitettäväksi on tullut paljon hyviä elokuvia, on totta että on myös sellaisia, jotka, vaikka niiden valokuvaus onkin hyvää, ovat huonoja siksi, että valmistaja, joka itse tuntee hyvin elokuvan ja sen juonen, ei ota huomioon sitä, että elokuvaa ei ole tehty hänelle, vaan yleisölle. Äskettäin nähty kuva oli hyvin valokuvattu, ja juonikin vaikutti hyvältä, mutta yleisö ei kyennyt sitä ymmärtämään."

Ymmärrettävyys? ongelma: miten eri yleisöt kykenisivät ymmärtämään elokuvien kausaaliset, tilalliset ja ajalliset suhteet? esim. jos leikkauksen jälkeen toistettiin sama asia kuin edellisessä otoksessa, yleisö ei välttämättä tajunnut että sama asia esitettiin uudelleen näyttelijän pantomiimi ei ehkä välittänytkään tärkeän tilanteeen merkitystä katsojalle Perusongelma: pitkät elokuvat vaativat jotain, joka sitoisi otokset yhteen niin, että yleisö voisi ymmärtää mistä on kyse. RATKAISU: kerronnallisuus ---> kerronnan keinot

Ymmärrettävyyden luominen ennen 1910-lukua Yksi mahdollisuus: aiheen tuttuus esim. tuttu kertomus tai laulu, jonka sanoja seurataan Elokuva The 'Teddy' Bears (Edwin S. Porter 1907) kultakutri ja kolme karhua: tuttu tarina muutos: kun karhut alkavat ajaa kultakutria presidentti Teddy Roosevelt ampuu muut paitsi pikkukarhun taustalla vuoden 1902 tapaus jossa Roosevelt ei metsästysretkellään ampunut karhunpentua (tästä tapauksesta tulee myös nimitys "teddy-karhu") Kaksi ongelmaa: tuttujen aiheiden määrä rajallinen aiheen tuntevien määrä pienempi kuin elokuvien katsojien määrä

Ymmärrettävyyden luominen ennen 1910-lukua Kaksi ratkaisustrategiaa Selittävä ääni selittävän elävän äänen liitäminen esityksiin esittäjästä riippuva Kerronnan kehittäminen esittäjästä riippumaton: elokuvantekijän keino

Esittäjän keinot: selittävät äänielementit (ennen 1910-lukua) Lukija kertoo mitä tapahtuu ”Puhuvat kuvat” (”talking pictures”) näyttelijät puhuvat elokuvan vuorosanoja samalla kun sitä esitetään villitys New Yorkissa 1908 Selittävät tehosteet Esimerkki: pariskunta kävelee, pysähtyy ja painaa päänsä, jatkaa matkaa. esittäjän (mahdollisesti) lisäämä kirkonkellojen ääni kertoo, että kyse on hartaudesta; ilman ääntä epäselvä Synkronoitu ääni erilaisia kokeiluja 1900-l alussa (Cameraphone, Chronophone, Eugene Lausten kokeilut) kallis, vaikea synkronoida, rajoitetut kuvauskohteet (lauluesitykset, ei tarinoita)

Varhaisen elokuvan elävät äänitehosteet Kuva Pathén luettelosta 1909

Elokuvantekijän keinot: kerronnan kehittäminen 1910-luvun alun elokuvantekijällä oli ymmärrettävyyden lisäämiseksi käytettävissä kaksi keskeistä keinoa: VÄLITEKSTIT JATKUVUUSLEIKKAUS

VÄLITEKSTIT Esittelevät välitekstit - tarinatilan ulkopuolelta kolmas persoona – vrt. äänielokuvan selostus "Lesken tytär tulee odottamatta kotiin ja yllättää äitinsä” "Purkautunut kihlaus” "Kuukautta myöhemmin” "Seuraavana päivänä" Dialogivälitekstit - tarinatilan sisältä; vrt. äänielokuvan dialogi paikka suhteessa kuvaan puhujasta ei ollut heti selvä (ennen/jälkeen/aikana?) puheen jälkeinen teksti normiksi 1914 mennessä

Leikkaus ja jatkuvuus

Kohti kerrontaa: jatkuvuuden kehitys Ongelma: miten erilliset otokset tulisi liittää toisiinsa? Yksiotoksiset Ei ongelmaa, jatkuvuutta ei tarvittu Ei-jatkuvat (non-continuity) Kaksiotoksisia, vrt. sarjakuvastrippi Otosten välillä katkos (mustaa, epätarkkuus) Jatkuvat (continuity) Sama toiminta jatkuu otoksesta toiseen, tila vaihtuu Epäjatkuvat (discontinuity) ”hienostuneempi” kerronta, sekä tila että toiminta vaihtuvat Katsoja ymmärtää otosten välisen tarinallisen jatkuvuuden Keskeinen keino ristiinleikkaus

Yksiotoksinen elokuva Lumière: Juna saapuu asemalle (1895)

Ei-jatkuva genre: What happened in a tunnel (Edison 1903) Junassa nuori mies kosiskelee naista…

Ei-jatkuva genre: What happened in a tunnel (Edison 1903) … juna sukeltaa tunneliin…

Ei-jatkuva genre: What happened in a tunnel (Edison 1903) … jonka jälkeen mies huomaa suudelleensa palvelijaa

Moniotoksinen: Méliès: Matka kuuhun (1902)

Jatkuvuusjärjestelmän alkuvaiheet Tom Gunning: kerronnallisuuden kehittämisen taustalla pyrkimys tehdä elokuvasta arvostetumpaa (1908-9: vaatimukset onnellisista lopuista, klassikkofilmatisoinnit - porvarillisen representaation traditio - Dickens) Muodostui tärkeäksi määrittää otosten tilalliset ja ajalliset suhteet (ts. onko seuraava otos samasta / eri tilasta samanaikainen / eriaikainen kuin edellinen) Kolme peruskeinoa: ristiinleikkaus (intercutting / cross-cutting) analyyttinen leikkaus (analytical editing) tilallinen jatkuvuusleikkaus (contiguity editing)

Ristiinleikkaus Kaikkein puhutuimpia tekniikoita. Miksi? lisäsi elokuvien suosiota edelleen vaikuttava Mistä on kyse? Peräkkäisissä otoksissa siirrytään kahden (tai useamman) erillisen tilan välillä. Katsoja ymmärtää jatkuvuuden tarinan tasolla tilallisesta epäjatkuvuudesta huolimatta Tyypillinen tilanne: viime hetken pelastus Luo jännitystä

Ristiinleikkaus: esimerkkejä esiintyi jo esim. elokuvassa The 100-to-One Shot (1906) Tilanne: vuokra on maksettava otos 29: katu, auto ajaa 30: sisällä, vuokraisäntä alkaa pakottaa vanhaa isää lähtemään 31: katu talon ulkopuolella; sankari hyppää autosta 32: sisällä sankari maksaa vuokraisännälle ja repii häätöilmoituksen. ---> katsojien tajuttiin ymmärtävän tapahtumien samanaikaisuuden siirryttäessä paikasta toiseen

D.W.Griffith ja ristiinleikkaus D.W. Griffith kaikkein vahvimmin ristikkäisleikkaukseen yhdistetty nimi Varsinaisesti ei "keksinyt" sitä, mutta käytti sitä luovalla ja tehokkaalla tavalla Griffith kokeili ristiinleikkausta erityisesti viime hetken pelastus - jaksoissa monia vuosia. 1912 mennessä tekniikka oli yleisesti käytössä amerikkalaisissa elokuvissa.

The Lonely Villa (Biograph/Griffith 1909) roistot houkuttelevat miehen pois kotoaan, yksinäisestä huvilasta miehellä auto-ongelmia; mies pysähtyy ja soittaa kotiin samaan aikaan roistot oven takana; mies vuokraa mustalaisvankkurit ja lähtee pelastamaan perhettään… vuorotteluotoksia: mies, roistot, perhe… yli 50 otosta, suurimmaksi osaksi ristikkäinleikattuja Aikalaiskokemus tästä elokuvasta: "Luojan kiitos, he pelastuivat!" sanoi nainen takanamme tämän Biographin elokuvan päätyttyä. Kuten tuo nainen, koko yleisö oli äärimmäisen jännittyneessä tilassa kun tätä elokuvaa esitettiin. Eikä ihme, sillä se on yksi tehokkaimmin tehtyjä elokuvadraamoja, joita olemme nähneet.”

Analyyttinen leikkaus Tarkoittaa erillisten pienempien rajausten (lähikuvien) eristämistä yhtenäisestä (laajasta) tilasta tai yhtenäisen tilan jakamista osiin. leikkaus toimintaan lähempänä (cut-in; käytössä jo ennen 1905, mutta harvinainen) lähikuvia tutkittavista esineistä (inserts; näkökulmaotoksia)

Analyyttinen leikkaus After One Hundred Years (1911, Selig)

Tilallinen jatkuvuusleikkaus liikkeen suunta kankaalla (screen direction) henkilöt ulos kuvasta - uudelleen kuvaan läheisessä paikassa: takaa-ajoelokuvat ongelma, joka aiheutti epäselvyyttä: henkilöt poistuivat eri suuntaan kuin mistä tulivat kuvaan (esim. oikealta vasemmalle / vasemmalta oikealle) 1905: joissain elokuvissa käytettiin yhdenmukaista liikkeen suuntaa otoksesta toiseen (Rescued by Rover, Hepworth 1905) – selkeytti tilannetta

Tilallinen jatkuvuusleikkaus 2. Näkökulmaotokset Tiloja yhdistävänä tekijänä katse varhaisin muoto: henkilö katsoo esim. mikroskooppiin / kaukoputkeen ja seuraavassa kuvassa nähdään mitä hän näkee myöhemmin (1910-l alussa) uudenlainen näkökulmaotos oli vakiinnuttanut asemansa: henkilö vain katsoo kuvan ulkopuolelle ja seuraavassa kuvassa nähdään mitä hän näkee

Näkökulmaotos Le Dejeuner du Savant (Pathé 1905); A Friendly Marriage (Vitagraph, 1911)

Tilallinen jatkuvuusleikkaus 3. ”Eyeline match” : leikkaus katseen suuntaan leikataan suuntaan, johon henkilö katsoo, mutta ei hänen näkökulmastaan hyvä tapa osoittaa tilan olevan toisen vieressä -selkeyttää toiminnan ymmärtämistä 1910-luvulla muodostui keskeiseksi tavaksi osoittaa tilan olevan toisen vieressä toiminta riippuvainen 180-asteen säännöstä (suojaviivasäännöstä)

Leikkaus katseesta (ei näkökulma) A Corner in Wheat (1909 Biograph / Griffith) The Gamblers Charm (1910, Lubin)

Tilallinen jatkuvuusleikkaus 4. Kuva /vastakuva lähtökohtana kaksinkertainen leikkaus katseen suuntaan (A katsoo oikealle, B vasemmalle) keskustelut, taistelut, yms. tilanteet, jossa hahmot ovat vuorovaikutuksessa

Kuva / vastakuva The Loafer (1911, Essanay)

Toinen traditio: tableau-estetiikka Leikkausta painottavan kerronnan rinnalla kehitettiin 1910-luvulla myös rajattuun näyttämökuvaan (tableau, ”taulu”) perustuvaa kerrontaa Ilmaisun perustana kuvan sisäiset jännitteet, ei leikkaus kuvien välillä Ks. David Bordwell: Nordisk and the Tableau Aesthetic (2010) Vrt. myös esim. Citizen Kane ja syvätarkka kuva

Evangeliemandens liv (1915)

Vid faengsles port (1913)

Vid faengsles port (1913)