Etsivä sairaanhoitaja Innovaatio 2015 Etsivä sairaanhoitaja
Innovaatio lyhyesti Eri ammattiryhmien yhteistyötä. Sairaanhoitaja etsivässä, terveyttä edistävässä työssä. Esim. polisin työparina puhallusratsiassa. Puhallutuksen yhteydessä verensokerin mittaus. Siirrettävissä myös muuhun toimintaympäristöön, esim. ostoskeskukseen.
toimintaperiaatteet Taustalla vaikuttavat sairaanhoitajan eettiset arvot Vapaaehtoisuus Itsemäärämisoikeus Tasa-arvoisuus Kansanterveyden edistäminen ja ylläpitäminen Sairauksien ennaltaehkäisy Yhteistyö Vastuullisuus
Piilevä 2 TYYPIN diabetes Suomessa on tiedossa noin 250 000 II tyypin diabeetikkoa. Tietämättään sairastaa arviolta noin 150 000 henkilöä Kehittyy vuosien kuluessa. Todetaan usein sattumalta tai valtimosairauden puhjettua Oireet mm väsymys, jalkasäryt, lihaskouristelut sekä uupumus, johon uni ei auta Sairastumisikä yleensä yli 40v. Myös nuoremmilla Varhainen toteaminen on tärkeätä, jotta vältytään lisäsairauksilta (mm. silmäsairaudet, valtimoiden kovettumat, munuais sairaudet, hermosto sairaudet) Yksilölle raskas sairaus, kansantaloudelle merkittävä menoerä liitännäissairauksien myötä
Poliisin toiminta ”Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen” poliisilaki 1 § (872/2011) Poliisi on suorittanut vuodesta 1988 alkaen valtakunnallisia puhallusratsioita (R.tutkimus) Ratsian aikana poliisi puhalluttaa kaikki kuljettajat Vuosittain puhallutetaan keskimäärin yli 100 000 kuljettajaa Toisinaan on järjestetty erilaisia tempauksia ratsian yhteydessä (mm rengasratsioita yhteistyössä autonrengasliiton ja liikenneturvan kanssa, vuodesta 1997 alkaen)
Soitto aika sh:lle, asianselvittely toimintamalli Ratsia sairaanhoitaja poliisi Verensokerin mittaus Autojen pysäytys vs ok Vs korkea puhallutus Soitto aika sh:lle, asianselvittely jatkohoito Hyvää matkaa!
Innovaatio käytännössä Poliisi Sairaanhoitaja = työpari
Ratsia liikennevirrassa – ajoneuvo ohjataan sivuun – työpari valmiina toimimaan!
Poliisi puhalluttaa – sairaanhoitaja mittaa verensokerin
Kaikki kunnossa? hyvää matkaa!
Verensokeri koholla? Puhelinohjausaika - infolappu
Verensokerin pikamittauksessa verensokerinne oli yli viitearvojen. Hei! Verensokerin pikamittauksessa verensokerinne oli yli viitearvojen. Se voi olla merkki piilevästä 2 tyypin diabeteksesta. Ottakaa yhteyttä etsivään sairaanhoitajaan tilanteen selvittämiseksi. Puhelinaika ma-to klo 10-12, Puh. 01 234 5678
Tuleva potilas jatkaa matkaa infolapun kanssa -> Yhteydenotto sairaanhoitajaan ja jatkotoimenpiteet
Onnistuimme edistämään terveyttä ja ennaltaehkäisemään sairauksia! JA KUMARRUS! KIITOS!