Tietoisuus omasta kehosta
antiikin Kreikassa ruumis oli hengen temppeli, josta oli pidettävä huolta – ”mens sana in corpore sano” tavoitteena oli saavuttaa kokonaisvaltainen tasapaino, rauha ja vapaus
Keskiajalla ruumiillisuuteen suhtauduttiin kielteisesti. Uskonto näki perisynnin liittyvän ruumiillisuuteen. Ruumiillisuuteen liitettiin synti, syyllisyys ja häpeän tunteet.
Luonnontieteiden kehittymisen myötä ruumis esineellistyi – objektisuhde ruumiillisuuteen painottui. Nykyisin länsimainen ihmiskäsitys on kahtia jakautunut: keho ja mieli ovat toisistaan erillään. Ruumiinkuvakäsite on syntynyt ulkoapäin hahmotetusta suhteesta ruumiiseen, ei sisäisestä kokemuksesta.
Monet itämaiset traditiot näkevät edelleen kehon ja mielen yhteyden kehityksen ja kypsymisen tienä. Jooga, ayerveda, jin ja yang
Mitä ruumiinkuva sinulle tarkoittaa? Kuvastaako kehomme sitä, mitä olemme?
Yksilön psykofyysinen kokemus ja käsitys omasta ruumiillisuudestaan. Alkaa kehittyä jo varhaislapsuudessa. Kehotietoisuus muuttuu iän myötä ja on erilaista eri ikäkausina. Lapsena, nuorena ja vanhuudessa muutos on nopeaa, aikuisena ja työikäisenä hitaampaa. Sairaudet ja tapaturmat vaikuttavat kehotietoisuuteen ja ruumiinkuvaan.
tärkeä osa ihmisen minäkuvaa (millainen minä olen) olennainen merkitys identiteetin muodostumisessa (kuka minä olen) tavoitteena ulkoisen kehon ja sisäisen minän tasapaino
henkilökohtainen ja sosiaalinen ulottuvuus muotoutuu vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin ja ympäristöön ja muuttuu elämän kuluessa on kokemusta omasta kehosta, johon kuuluu myös kokemus liikkuvasta kehosta, esim. ryhti, kävelytyyli, lihasjännitys, eleet, halukkuus liikkua
Miten positiivisen ruumiinkuvan kehittymistä voidaan tukea ja samalla välttää ylikriittistä suhtautumista omaan kehoon? Mikä mielestäsi erityisesti voi vahingoittaa positiivisen ruumiinkuvan kehittymistä?