Katsomusopetus Eero Salmenkivi Opettajankoulutuslaitos

Katsomus ja koulu ”[L]apsen voi opettaa uskomaan Jumalaan tai siihen, ettei mitään Jumalia ole olemassa, ja että lapsi osaa aina tämän mukaisesti esittää pätevältä tuntuvia perusteita toisen tai toisen puolesta.” Ludwig Wittgenstein (Varmuudesta, § 107) Lapsi siis pystyy molemmissa tapauksissa selittämään kaiken muun valitusta lähtökohdasta. Katsomuksena voi pitää sellaista käsityskokonaisuutta, jonka pohjalta kaiken muun voi selittää. Siihen liittyi monia sellaisia oletuksia, arvoja ja asenteita, jotka nykyajan lapsi oppii koulussa.

Katsomuksen välittämisen oikeutus Osana minkä tahansa yhteiskunnan jatkuvuutta on sen perinteen välittäminen tarpeellisten tietojen ja taitojen kanssa ja ohella. Kyse on arvojen, normien, asenteiden jne. siirtämisestä tuleville polville Eri yhteiskunnissa tämä toteutuu eri tavoin, nykyaikaisessa yhteiskunnassa asian hoitaa pitkälle yleinen koululaitos.

Moninaisuus ja katsomuksen välittäminen Haasteena yhteiskuntien monikulttuuristuminen, kuinka yksi koululaitos voi välittää monta eri perinnettä? kansainvälisesti yleisin ratkaisu lienee koulujen erikoistuminen (erilainen omistuspohja ym.) koulutuksellisesta tasa-arvosta tulee ongelma Suomessa eritaustaisille oppilaille eri opetusta, jossa eri ”totuus” (huom. muissa valinnaisissakin aineissa ”totuus” sama)

Katsomusaine eri totuuksia ilmaisevan Katsomusaine (2) = aine, jossa oppilaan identiteetti (tai sen osa, esim. uskonto) määrittää opetuksen tavoitteita ja sisältöä, jopa sitä, mikä on totta. Historiallisesti ja käytännössä: Katsomusaine = uskontoaine(et) + (joskus) uskonnoton rinnakkaisaine → kysymys katsomusaineesta herättää kysymyksen (uskontokunnittain eroavasta) uskonnosta koulussa opetettavana aineena.  Ns. objektiivinen eli kaikille yhteinen uskontotietoaine (esim. Ruotsissa) tai filosofia (esim. Ranskassa) ei tämän määritelmän mukaan ole katsomusaine.  Joissain USA:n osavaltioissa taas esim. biologia on katsomusaine (2).

Opetus–opiskelu–oppiminen -prosessin luonne, muut kuin katsomusaineet

Katsomusaineen käsitteen historiasta Elämänkatsomus -termi löytyy jo vuoden 1952 opetussuunnitelmasta. Katsomusaineista oppiaineryhmänä on puhuttu ainoastaan lukion opetussuunnitelman perusteissa Aineet: ET, filosofia, uskonto Kyse oli lähinnä valinnaisuuden lisäämiseksi tehdystä hallinnollisesta ryhmittelystä, aineryhmällä ei ollut yleistä kuvausta (kuten esim. vierailla kielillä ja ympäristö- ja luonnontieteillä). Käsite ei siis esiinny voimassaolevissa OPS-perusteissa (2003/2004), sen sijaan se esiintyy esim. OKL:n katsomusaineiden aineryhmän nimessä.

Katsomusaineen käsitteen historiasta (2) Helsingin yliopiston filosofian laitosten johdolla Suomen filosofisen yhdistyksen piirissä keväällä 2001 selkeästi ilmaistiin, että filosofia ei ole katsomusaine. Koska katsomukseen ja identiteettiin viitataan myös useimmissa muissa oppiaineissa esim. Salmenkivi (2003 tutkintovaatimusartikkelissa) kirjoitti: ”Käsite katsomusaine ei luonnehdi mitään selkeästi erotettavissa olevaa perusopetuksen ja lukion oppiaineryhmää. Kaiken kaikkiaan voidaan pitää toivottavana, ettei tällaista aineryhmänimitystä enää käytetä tulevissa OPS–perusteissa.” Olen siis muuttanut mieltäni!

Kolme ratkaisuvaihtoehtoa katsomusopetuksen järjestämiseksi 1. Oman opetuksen malli: eri uskontoryhmille erillistä omaa uskonnonopetusta ja sen rinnalla sekulaaria katsomusopetusta; esim. Suomi. Huom: vain tämä malli on aitoa ”katsomusopetusta” tässä esitetyn määritelmän mukaan. 2. Yhteisen opetuksen malli: kaikille yhteistä katsomusopetusta; esim. Ruotsi. 3. Ei erillistä katsomusopetusta: katsomusopetuksen sisällyttäminen jollain tasolla muuhun opetukseen; esim: eräät entiset sosialistimaat ja USA:n osavaltiot.

Kotien katsomukset Suomessa lapsen (ja nuoren) ensisijainen kasvatusvastuu on lainsäädännöllisesti kodeilla. Ongelmia aiheuttaa se, että on eittämätön tosiasia, että työelämän muutoksen, liberalistis-individualistisen aatemaailman ym. syiden takia kodit eivät halua eivätkä usein pysty kasvatusvastuuta hoitamaan Koulun kasvatusvastuu kasvaa tosiasiassa jatkuvasti. POPS:ssa (s. 8) todetaan esim.:” Huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen ja nuoren kasvatuksesta. Koulu tukee kotien kasvatustehtävää…” Myös lapsen ja nuoren uskonnon ja omantunnon vapautta käyttävät ensisijassa huoltajat.

Koulun katsomus Toisaalta varhaiskasvatus ja koulu yhteiskunnan instituutioina edustavat tiettyjä arvoja ja katsomuksia: demokratia, ihmisoikeudet, kestävä kehitys, rauha, suvaitsevaisuus. Jos kotien uskonnot tai katsomukset ovat ristiriidassa näiden kanssa, voi syntyä ongelmia. Olennaista on, että lapsi ei jää myllyyn eri katsomusten väliin, vaan ristiriidat selvitetään aikuisten välillä.