Dokumenttielokuvan historiaa ja teoriaa Metropolis Helsinki kevät 2009

Dokumenttielokuvan kysymyksiä Mitä dokumenttielokuva on? Määrittelyn ongelma Rajanvedot Miten dokumenttielokuva on saanut muotonsa? Historia Dokumenttielokuva ja etiikka Tekijän kannalta Katsojan kannalta

Mitä dokumenttielokuva on? Määritelmiä ja rajanvetoja

"Dokumenttielokuvan" (documentary) käsitteen vaiheita Englannikielisessä maailmassa käsitteen isänä on pidetty skotti John Griersonia Grierson 1926: "Flahertyn Moanalla... on dokumentaarista arvoa" ("documentary value") Pidetty englannikielisessä maailmassa käsitteen "documentary" ensimmäisenä käyttökertana elokuvan yhteydessä Väitteen ongelmia: Grierson puhuu "dokumentaarisuudesta" sivulauseessa, ei tärkein asia Termi vakiintuu Griersonin piirissä vasta 1930-luvulle tultaessa Käsitettä käytetty jo aiemmin Grierson myöhemmin: dokumenttielokuva on "todellisuuden luovaa käsittelyä" ("creative treatment of actuality") John Grierson

Käsitteen historiaa 1898: Boleslaw Matusiewskin teos La photographie animée, ce qu elle est, ce qu'elle doit être Elokuva opetuksen väline, joka dokumentoi historiaa, arkielämää, näyttämöesityksiä, jne. 1914: Edward S. Curtisin In the Land of the Headhunters Curtis kuvasi elokuvaansa ilmaisuilla "documentary material" ja "documentary work" Ranska luku Documentaire romancé "romaanimainen dokumentaari"; todelliseen ympäristöön sijoitettu melodraama / tarinallinen dokumentti Documentaire Todellisen paikan kuvaus (ilman melodraamaa / tarinaa)

Käsitteen historiaa: Ricciotto Canudo Arvosti elokuvassa "dokumentaarisuutta", johon yhdistyi draama Arvio Flahertyn Nanookista (1922): ei enää (tavanomainen)"dokumentaari" tai "reportaasi", vaan "todellinen tragedia” Ts. Nanookin tarina-aspekti nostaa sen pelkän matkakuvauksen yläpuolelle Ero pelkän ”dokumentin” ja ”dokumentaarisen elokuvan” välillä: Elokuvassa La travérsée du Sahara (1923) "'dokumentaarinen' elokuva ylittää [pelkän] dokumentin rajat... Se koskettaa tunteitamme ja säilyy mielissämme intensiivisimmän draaman ja korkeimman tragedian tavoin” Myös fiktio saattoi olla ”dokumentaarinen” D.W. Griffithin Way Down East (1922): dokumentaarisuus vs. pittoreskius

Rajanvetoja: suhde todellisuuteen Todellisuuden valokuvallinen tallentaminen Indeksisyys (jälki) Ikonisuus (kaltaisuus – havainnon taso) Ontologinen kysymys (mitä on?) Tiedon välittäminen todellisuudesta Onko esitetty totta? Tieto / tulkinta Epistemologinen kysymys (mitä voidaan tietää?) Todellisuus / tieto vs. ilmaisu: kysymys taiteesta Dokumenttielokuva vs. reportaasi

Rajanvetoja: dokumentti vs. fiktio/avantgarde Fiktioelokuva Kerronnallisuus Viittauskohteena kuvitteellinen maailma Avantgarde / kokeellinen elokuva Ei-kerronnallinen (yleensä) Viittauskohteena (elo)kuva itse (tai hyvin viitteellinen / fragmentaarinen maailma) Dokumenttielokuva (Väljä) kerronnallisuus, tarinarakenne? Viittauskohteena todellinen historiallinen maailma Rajat eivät ehdottomia!

Bill Nichols ja ”sumea käsite” Nichols: dokumentille ei voida antaa yksiselitteistä määritelmää: se on "sumea käsite" ("fuzzy concept") (Historiallinen, relativistinen) määrittely käyttäjien / käyttötapojen mukaan Eri näkemykset voivat olla ristiriidassa

Bill Nicholsin määritelytapa 1. Institutionaalinen viitekehys Tuotannon / esityksen konteksti määrittää elokuvan dokumenttielokuvaksi (esim. DocPoint, dokumenttiprojekti-ohjelmapaikka) 2. Tekijöiden yhteisö Dokumentin tekijöiden yhteisö määrittää / hyväksyy teoksen dokumenttielokuvaksi 3. Tekstien joukko Dokumentteja ovat ne elokuvat, jotka historian kuluessa on sellaisiksi hyväksytty ("kanonisoitu") 4. Katsojakunta

Nichols ja dokumentin ”neljä jalkaa” Lähtökohta: dokumentaarisessa elokuvassa / intressissä kyse tiedon välittämisestä ja vaikuttamisesta yhteiskuntaan Perusväite: dokumentaarinen elokuva itsenäisenä käytäntönä syntyi vasta luvulla Varhainen elokuva jossa todellisuutta vain tallennettiin (Lumière ym.) ei kuulu dokumentaariseen traditioon Dokumentaarisen tradition synty edellytti ”neljän jalan” yhdistymistä: Valokuvallinen realismi Kerronnallinen rakenne Modernistiset käytännöt (poeettinen kokeilu) Retoriikka ja puhuttelu (oratory)

Nichols ja dokumentin ”neljä jalkaa” 1. Valokuvallinen realismi – näyttäminen Kameran kyky tallentaa todellisuutta ”sellaisenaan” Todiste olemassaolosta; dokumentti ei dokumentaari Attraktio: ”eikö tämä ole ihmeellistä!” 2. Kerronnallinen rakenne – kertominen Ajallinen rakenne: ajalle historiallinen merkitys (tarina); aika ei pelkkää kestoa Henkilöt / ei-yksilölliset toimijat (kaupungit, kansanjoukot) Ongelma / ratkaisu 3. Modernistiset käytännöt – avantgarde ja poeettinen kokeilu Irtautuminen tallentamisesta, todellisuuden ”outouttaminen” (ostranenie) Konstruktivismi / transformaatio: uuden kokonaisuuden rakentaminen, maailman / arkipäivän näkeminen uudella tavalla Modernistiset keinot: fragmentaatio, kollaasi, abstraktio, anti-illusionismi, jne. 4. Retoriikka ja puhuttelu (oratory) – opettaminen Kehotus yleisölle omaksua elokuvan sosiaalinen näkökulma ja toimia sen mukaan Retorinen puhuttelu: elokuvan keinojen (leikkaus, välitekstit / selostajanääni) käyttäminen väitteiden esittämiseen ja yleisöön vaikuttamiseen Myös: propaganda, mainonta

Bill Nicholsin ”moodit” (modes) Bill Nichols erottaa kuusi erilaista dokumenttielokuvan lähestymistapaa (moodia) Moodit nousseet esiin historian eri vaiheissa, usein pyrkimyksenä ”korjata” aiemman moodin puutteita Moodien käyttö ei kuitenkaan rajoitu niiden ”omaan” historialliseen vaiheeseen Yksittäisessä elokuvassa yleensä yhden moodin piirteet hallitsevia, mutta siinä voi olla myös muiden moodien elementtejä

Moodit: läpimurto/piirteet/ongelmat Hollywoodin fiktio [1910-l] Fiktiivinen kertomus kuvitteellisesta maailmasta Realismin puute 1. Poeettinen dokumentti [1920-l] Maailman fragmenttien pooettinen koostaminen Täsmällisyyden puute, abstraktisuus 2. Selittävä dokumentti [1920-l] Historiallisen maailman suora käsittely Liian didaktinen 3. Havainnoiva dokumentti [1960-l] Asioiden havainnointi silloin kun ne tapahtuvat, ei kommentointia / uudelleenesitystä Historian / kontekstin puute 4. Osallistuva dokumentti [1960-l] Haastattelu tai vuorovaikutus kohteiden kanssa, arkistofilmin käyttö historian esittämiseen Liian suuri usko todistajiin, naiivi historia, liian tunkeileva 5. Refleksiivinen dokumentti [1980- l] Kyseenalaistaa dokumentaarisen muodon, vieraannuttaminen muista moodeista Liian abstrakti, kadottaa suhteen todellisiin kysymyksiin 6. Performatiivinen dokumentti [1980-l] Painottaa perinteisesti objektiivisena pidetyn ilmaisukeinon subjektiivisia piirteitä Irtautuminen objektiivisuudesta voi siirtää dokumentit osaksi avantgardea; "liiallinen" tyylin käyttö

1. Poeettinen (poetic) moodi Nousi esiin 1920-luvulla (yhteys avantgardeen) Maailman fragmenttien ”runollinen” uudelleenjärjestely; visuaaliset assosiaatiot Ongelma: ei riittävän spesifi, liian abstrakti Ruttmann: Berliini- suurkaupungin sinfonia (1927), Ivens: Sade (1929), Basil Wright: The Song of Ceylon (1934), Reggio: Koyaanisqatsi (1983)

2. Selittävä (expository) moodi Nousi esiin –luvuilla Pyrkii esittämään argumentteja todellisesta maailmasta; suora puhuttelu Kertova/selittävä selostajanääni keskeisessä roolissa Ongelma: liian ohjaileva, didaktinen The Plow that Broke the Plains (1937), Spanish Earth (1937), Tv-uutiset, tavanomaiset TV-dokumentit (luonto, historia)

3. Havainnoiva (observational) moodi Nousi esiin 1960-luvulla Tapahtumien havainnointi ja tallentaminen sitä mukaa kun ne tapahtuvat, ei järjestelyä, kommentoinnista pidättäytyminen Direct Cinema – ”kärpänen katossa” Ongelma: historian, kontekstin puuttuminen Drew: Primary (1960), Maysles: Salesman (1969), Wiseman: High School

4. Osallistuva (participatory) moodi Myös nimellä ”interaktiivinen moodi” Nousi esiin 1960-luvulla Haastattelut tai muu tekijän vuorovaikutus kuvattavien kanssa; arkistomateriaalin käyttö historian tarkasteluun Cinéma vérité – ”kärpänen keitossa” Ongelma: liian vahva nojautuminen todistajanlausuntoihin, naiivi historia, liian tunkeileva Ranskalainen päiväkirja (1960), Sian vuosi (1969), Shoah (1985), Roger and Me (1989)

5. Refleksiivinen (reflexive) moodi Nousi esiin 1980-luvulla Dokumentin itseensäviittaavuus, dokumentin konstruoidun luonteen ja konventioiden nostaminen esiin, toisista moodeista vieraannuttaminen Ongelma: liian abstrakti, käsillä olevat kysymykset hämärtyvät Vertov: Mies ja elokuvakamera (1927), Buñuel: Las Hurdes (1932), Jill Godmilow: Far from Poland (1984), Trinh T. Minh-Ha: Surname Viet Given Name Nam (1989)

6. Performatiivinen (performative) moodi Nousi esiin 1980-luvulla Korostaa perinteisesti objektiivisena pidetyn ilmaisutavan subjektiivisia piirteitä; oleellista esittäminen (performaatio), ei niinkään kuvattu maailma Subjektiivinen dokumenttielokuva Ongelmia: objektiivisuudesta luopuminen voi siirtää avantgarden puolelle, ”eksessiivinen” tyylin painottaminen