Helatalo KajaaninLukko Oy Timo Peussa. KAINUU ON KUTEN SUOMI TARVITSEMME VIENTITEOLLISUUTTA TUOMAAN MEILLE RAHAA KAINUUN ULKOPUOLELTA OLTAVA LÄHES OMAVARAINEN.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Näkökulmia järjestövetoisten kehittämishankkeiden ja kuntien yhteistyölle - Miten saada kehittämistyön tulokset pysyviksi toimintatavoiksi Antti Pelto-Huikko.
Advertisements

Osuustoiminta osana hallituksen elinkeinopolitiikkaa YK:n kansainvälinen osuustoimintavuosi 2012 Suomen pääjuhla Työmarkkinaneuvos Jarmo Palm.
INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen 1.
Paneeli – Tehokkuutta ja toimivuutta laadulla ja kilpailulla?
1 Selvitysmiehen raportti Panu Kalmi. 2 Taustaa Työ on jatkoa viime kerralle esitetylle selonteolle. Selvityksen osan 2 muodostaa viime kerralla esitetyt.
Yhteistyössä Tietohallinto liikunnassa ja urheilussa
Materiaalitehokkuuden edistäminen Lahden kaupungissa
KESKI-SUOMEN MATKAILUN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Keski-Suomen matkailuparlamentti VELI-PEKKA PÄIVÄNEN.
Perheyritykset - Suomen talouden selkäranka
Lähiruokaa julkisen sektorin ruokapalveluissa
Vapaaehtoisten ääni esiin Ray-rahoitteisessa toiminnassa
Edelläkävijämarkkinaohjelma Fiksu kysyntä luo uutta ohjelmavalmistelu Tekes Asiantuntija Sampsa Nissinen.
Ohjelma Klo 8.30 – 9.00 Tervetulokahvitarjoilu
Oulu Juha Pulkkinen Tekes.
LAADUKKAAT PALVELUT LAADUKKAILLA HANKINNOILLA PALVELUJEN PAKETOINTI – SEMINAARI
Big Society ja paikallisuuden paluu yhteiskuntapolitiikkaan Ilkka Haavisto yhteisöllisyyden.
– 1 – Sosiaalisten vaikutusten mittaamisesta Jaana Merenmies, Response-projekti
Rakkaat ystäväni!.
Laaja-alaista ja systemaattista vaarojen tunnistamista ja niiden aiheuttamien riskien suuruuden sekä merkityksen arvioimista. Ennakoivaa työsuojelua -
1 TERVEYSTOIMI Terveystoimen strategia Arvot, toiminta-ajatus ja visio Kriittiset menestystekijät Arviointikriteerit ja mittarit Terla
Yritysvastuu sosiaalialalla Perustietoa yritysvastuusta | Aino Närkki 1.
SUOMEN SALAOJAKESKUS OY
SUOMEN PANKKI | FINLANDS BANK | BANK OF FINLAND 1 Maailmantalouden näkymät ja Suomen haasteet Pääjohtaja Erkki Liikanen
Pia Virtanen Hyvät ratkaisut kaupan työssä Pia Virtanen Marketpäällikkö.
Vinkkejä koko koulun ASPnet- profiilin kirkastamiseksi ml. toimintakulttuuri Työpaja 3.
Kuntien rooli lähipalvelujen ja lähiosallisuuden varmistaminen
Realisoituuko työvoimapula - välityömarkkinoistako ratkaisu?
Jatkuvan parantamisen Jp-taulu
Onnistunut IT-projekti - Haaveesta totta? Tiken näkemys
Terveysvaikutusarviointi kaikessa päätöksenteossa Jouni Tuomisto, Mikko Pohjola YMAL.
Johtamiskorkeakoulu Tay
Diplomityöseminaari : Uudet tietoverkkoteknologiat perinteisen liiketoiminnan vauhdittajina Tekijä: Sami Jaatinen Valvoja: Prof. Raimo Kantola.
Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Asiantuntija Sampsa Nissinen.
Ivan käytön arviointia perhepalveluissa Kätevä käyttää, tulee punnittua asioita monesta näkökulmasta ja mietittyä eri vaihtoehtojen vaikutuksia pitkälle.
Yleisten kirjastojen kuvailutyön kansallinen viitekehys
Tiedon ja tiedon käytön merkitys työelämän arjessa tänään ja huomenna Marjo Huovinen-Tervo Ylihoitaja Kainuun maakunta –kuntayhtymä, Sosiaali-
Menestystä yrittäjälähtöisyydellä ja yhteistyöllä Kunnan elinkeinopoliittisen ohjelman työkirja Osa: Tausta-aineisto.
Vaikeasti työllistyvät – yhteinen haaste Kuntatalo Avaus Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.
Tuottavuuden mahdollisuudet kilpailukyvyn parantamisessa – mitä eväitä tutkimuksella on antaa Timo Sipiläinen MTT Taloustutkimus Helsinki
Menestystä yrittäjälähtöisyydellä ja yhteistyöllä Kunnan elinkeinopoliittisen ohjelman työkirja Osa: Työkirja.
TYÖELÄMÄN LAATU Menesty-hanke
PTT Talousnäkymät Pellervon Päivä Pasi Holm Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos.
Asiakkuusmallit liikunta-alalla murroksessa
Forssan kaupungin hankintapolitiikka, järkivihreät hankinnat
Tuhoisa maanjäristys iski Nepaliin huhtikuussa 2015
Pirkanmaan koulutus- ja työmarkkinoiden tulevaisuus Tulevaisuus Pirkanmaalla -ennakointikoulutus Jari Järvinen Foredata Oy
1 © Paul Lillrank 2004 UM Department of Industrial Engineering and Management ¤ Helsinki University of Technology Ulkoasiainhallinto ja Suomen haasteet.
Tulopolitiikka Tiia, Oona, Pihla, Samu.  Tulopolitiikka: palkkaneuvotteluihin liittyvä talouspolitiikan käsite ja sitä tekevät työmarkkinajärjestöt ja.
Flextila – ratkaisuja käytännön tarpeisiin Valtakunnallinen asukashankintaseminaari Perjantai Verkossa ja Mynämäellä.
Innovatiiviset hankinnat vauhdittamaan SOTE-kehitystä Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee STM, Meritulli.
Hankintamallit, innovatiivisuus ja oikeudelliset hankintastrategiat 1 BRIIF – Public Procurement Bridging International Forerunners Tuija Mainela, Juha.
Talouden häiriöt. Suhdannevaihtelut O Taloudessa vaihtelevat suhdanteet eli talouden hyvät ja huonot ajat O 1. Noususuhdanne: talous kasvaa, yritykset.
TALOUSTIETO Markkinat ja hinta Kysyntä ja tarjonta.
KANSANTALOUS 3 KYSYNTÄ JA TARJONTA 1© Timo Lindholm, Juhani Kettunen ja Edita Publishing Oy.
www.yhteisokeskus.fi Järjestöjen ja kuntien välinen yhteistyö Milja Karjalainen Satakunnan yhteisökeskus Sirpa Kynäslahti Porin kaupunki.
SUOMEN SALAOJAKESKUS OY
19 Yritys tavoittelee voittoa s
Terveisiä kentältä erikoissairaanhoidon näkökulmasta
22 Valtiontalous tarvitsee veroja s
12 Hyvinvointivaltio kaipaa huoltoa s
Toimialajohtaja Marita Lehikoinen
Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista
Nova Scola Finlandia Teemaseminaarin Osanottajat
21 Kansantalous on koko Suomen talous s
Jyväskylän yliopistossa
Arvot julkisten hankintojen taustalla
:,: Tänään kasvaa meille
Kevään markkinointiaktiviteetit
Kuntoutussäätiön alueverkostotyö Malminkartanon alueella
Avoimen tuotteenhallinta
Esityksen transkriptio:

Helatalo KajaaninLukko Oy Timo Peussa

KAINUU ON KUTEN SUOMI TARVITSEMME VIENTITEOLLISUUTTA TUOMAAN MEILLE RAHAA KAINUUN ULKOPUOLELTA OLTAVA LÄHES OMAVARAINEN PALVELUISSA OLTAVA LÄHES OMAVARAINEN HANKINNOISSA PELKÄN TAVARA- JA PALVELUTUONNIN VARASSA OLISIMME ERITTÄIN HAAVOITTUVA JA MUIDEN PÄÄTÖSTEN VARASSA ROIKKUVA TALOUS

ALUEEMME HAASTEITA VÄKI VÄHENEE JA VANHENEE VEROTULOT VÄHENEVÄT PALVELUTARVE KASVAA SOSIAALIKULUT NOUSEVAT OSTOVOIMA VÄHENEE TARJONTA KAPENEE INVESTOINTITASO LASKEE MITEN YLLÄPITÄÄ POSITIIVINEN KEHITYS ?

HANKINTATOIMEN KEHITYS KERTAHANKINNASTA JATKUVAKSI AIDOKSI OSTOTOIMINNAKSI LAADUN JA PALVELUKY VYN ARVOSTAMINEN HANKINTAKUSTANNUSTEN ALENEMINEN PAIKALLISUUDEN JA YRITTÄJYYDEN TUNNISTAMINEN JA KANNUSTAMINEN OMIEN PIILOKUSTANNUSTEN HALLINTA SEURANTA SEKÄ JATKUVA KEHITTÄMINEN AVOIMUUS SEKÄ KORRUPTION POISTAMINEN

HANKINTOJEN MERKITYS ON ERITTÄIN SUURI SUURI OSA LIIKEVAIHDOSTA MERKITTÄVÄ OSA KUSTANNUKSISTA PAINAVA VAIKUTUS TULOKSEEN USEIN EI KUITENKAAN HUOMIOIDA TARPEEKSI PIILOKUSTANNUKSET JOSKUS JOPA YLITTÄVÄT HANKINNAN KUSTANNUKSET TILAUSKULUT, ODOTUSAJAT, RAHTIKULUT, PAKKAUSKULUT, VAKUUTUKSET, VÄLIAIKAISET RATKAISUT, YLIMÄÄRÄINEN TYÖ, YLIMÄÄRÄISET KIRJAUKSET, TURHAT LASKUT JA HYVITYKSET……

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ JULKISEEN HANKINTAKALENTERIIN UUSI SARAKE: VALITUN YRITYKSEN KOTIPAIKKA TUTUSTUMINEN ALUEEN YRITYKSIIN JA PALVELUIHIN LAATUKRITEERIEN KÄYTTÖÖNOTTO PELKÄN HALVAN HINNAN SIJAAN HANKINNOISSA HANKINTOJEN AKTIIVINEN SEURANTA

MIKSI HANKINTAPILOTTI ? LISÄÄ KANNATTAVAA LIIKEVAIHTOA LISÄÄ ALUEELLISTA YHTEISTYÖTÄ SEKÄ YRITYSTEN ETTÄ JULKISEN SEKTORIN KANSSA UUSIA PALVELUMAHDOLLISUUKSIA LISÄÄ AVOIMUUTTA HANKINTOJEN KEHITTÄMISTÄ LISÄÄ MENESTYVIÄ PAIKALLISIA YRITYKSIÄ UUTTA ELINVOIMAA KAINUUSEEN

KOHTI PAREMPIA HANKINTOJA Kaikki tiet tuovat Kajaaniin, ja mikä parasta, tuotteet ja palvelut löytävät sieltä myös itsensä maailmalle. Jos vain haluamme, ne löytävät myös omaan kaupunkiin sekä maakuntaan. Jos siis vain haluamme. Samoin, jos vain haluamme, niin nykyaikainen Kajaani toteutuu USKALTAMALLA TEHDÄ SEKÄ TOTEUTTAA UNELMIA sekä tekemällä niitä toteen yhdessä. Jos haluamme, niin paremman huomisen kaupunkia tehdään jo tänään, sillä parempi huominen tehdään yhdessä - Markus Mäkelä

KIITOS ! KAINUUN TUNTIHINNALTAAN HALVIN LUMIURAKOITSIJA ? VARMASTI, JOS LAATUA TAI SUORITUSKYKYÄ EI VARMISTETA !