Ihmisen kognitiivinen historia

Symbolit luovat eron ihmisen kulttuurin ja muun eläinkunnan välille. Symbolien käyttö on ominaista ihmisen kulttuurin rakentumiselle. Jossain ihmisen kehityksen vaiheessa ihmisen hermojärjestelmä on hankkinut mekanismit symboliseen ajatteluun. Ihmisen neurojärjestelmä säilytti samaan aikaan alkuperäisen muille kädellisille tyypillisen tietämyksensä liikkua ympäristössä.

Muistin sisällön tavoittaminen Eläinten käyttäytyminen perustuu ehdollistumiseen. Ne reagoivat ympäristön vaikutteisiin eivätkä ne osaa ajatella ihmisen tavoin. Siitä ei ole mitään todisteita. Vain ihminen pystyy mielensä mukaan palauttamaan asioita muististaan. Mieleen palauttamisen ilmiötä voidaan kutsua termillä ”autocuing”

”Autocuing” on kyky omaehtoisesti palauttaa mieleensä tiettyjä muistikuvia ympäristöstä riippumatta. Metsässä liikkuva eläin pystyy nopeasti reagoimaan ympäristöönsä, mutta ihminen voi kävellessään metsässä ajatella jotain aivan muuta kuin vallitsevaa ympäristöä. Ihminen palauttaa mieleensä asioita, pohdiskelee niitä, yhdistää niitä toisiin muistista palauttamiinsa aiheisiin. Jokainen muistikuva on etsittävä, paikannettava ja palautettava, ilman ympäristön antamia vihjeitä. Ilman tätä taitoa emme olisi koskaan voineet ylittää välitöntä ympäristöämme.

Ihmisen kognitiivinen evoluutio Ihmisen kognitiivinen evoluutio on jatkunut ainakin 2 miljoonaa vuotta. Noin 1.5 miljoonaa vuotta sitten kehittyneen Homo erectuksen aivot olivat kooltaan yli 70% nykyihmisen aivoista. Erectus valmisti ja käytti kehittyneitä työkaluja. Teki pitkiä metsästysretkiä, levittäytyi Afrikasta yli Euraasian ja sopeutui monenlaisiin ympäristöihin. Ajan mittaan se kehittyi ja oppi käyttämään tulta.

. Erectuksen aikana olisi ollut jonkinlainen ”protokieli”, joka olisi muistuttanut aikamme kaksivuotiaan lapsen puhetta. Vasta Homo sapiensilla on kaksi ihmiskielelle välttämätöntä piirrettä: laskeutunut kurkunpää ja nopea kulttuurikehitys.

Ihmisen älykkyys ei ole ainoastaan verbaalista vaan myös ei‑verbaalista eikä kieli ole ainoa selitettävä kognitiivinen etu ihmisen evoluutiossa. Samanlainen omaehtoinen mieleen palauttaminen on toteutunut myös ei‑verbaalisen esittämisen suhteen. Ensimmäinen askel olisi siis ollut omaehtoisen palauttamisen kehittyminen kieltä edeltäneissä aivoissa.

Läpimurto kognitiivisessa evoluutiossamme oli motoriikan kehitys, joka toi uuden tavan esittää todellisuutta. Homo erectus toi ”mimeettisen kyvyn”, jonka avulla koko kehoa voi käyttää kommunikaatiovälineenä. Tätä taitoa voisi kutsua puhtaaksi mimesikseksi, tai kykynä toimintametaforaan (action-metaphor). Ilman kieltäkin tämä taito kykeni ylläpitää vahvaa kulttuuria.

Mimeettinen ajattelu Mimeettinen on ensimmäinen linkki eläimen esisymbolisen ja nykyihmisen symbolisen tietojärjestelmän välillä. Mimesiksessä liikkeitä voi harjoitella omaehtoisesti ja systemaattisesti. Liikkeen voi keskeyttää, toistaa ja sitä voi muunnella. Tässä toteutuu kehomuistin omaehtoinen mieleen palauttaminen. Mimeettisyys loi kyvyn tallentaa ja muokata symboliseen järjestelmään verrattavia asiayhteyksiä, jotka eivät olleet riippuvaisia sen hetkisestä ympäristöstä.

Mimesis on ”supramodaalinen” kyky, eli se ei kiinnity mihinkään erityiseen lihasryhmään. Hyvä esimerkki on rytmi. Rytmiä voi ilmentää sormilla, jalalla ja koko vartalolla. Tämän kehollisen tiedon mukaan, eläimet eivät tunne rytmiä samassa merkityksessä kuin ihmiset. Eläinten aivoista puuttuu vaadittava supramodaalinen mimeettinen kapasiteetti (Donald).

Ihmisen monimutkaisista motorisista toiminnoista ja taidoista muodostuu tarkoituksellisia sarjoja, joita voidaan kuvitella mielessä, muunnella ja toistaa. Tällainen laajennettu kehollinen mielikuvitus on nykyihmiselle edelleen ei‑verbaalisen mielikuvituksen perusta.

Yli miljoonan vuoden ajan ihmiset ovat tulleet toimeen ”mimeettisen” kulttuurin varassa, joka on perustunut tahdonalaiseen motoriikkaan, imitaatioon, kasvojen ilmeisiin ja äännähdyksiin, liittyneinä julkiseen toimintametaforaan (action-metaphor).

Eläimillä ei ole mitään kieleen verrattavaa tapaa kommunikoida Eläimillä ei ole mitään kieleen verrattavaa tapaa kommunikoida. (Ne ovat rajoittuneet enimmillään muutamaan kymmeneen ilmaisuun.) Ihminen kuljettaa mukanaan kymmeniätuhansia, ja joku kielinero satojatuhansia sanoja. Tämän sopeutumisen kognitiivinen ydin on leksikaalinen inventio eli sanat ovat siirrettäviä ja hyvin tehokkaita symboleita. Kuvat liittyvät esisymbolisen ja symbolisen ajattelun siltaan.

Kun mimeettinen kommunikaatioympäristö on tullut riittävän monimutkaiseksi, se on luonut isoja paineita puheen kaltaisen voimakkaan ilmaisuvälineen kehittymiselle. Mimesis on luonteeltaan tulkinnanvarainen tapa esittää todellisuutta ja sanoilla tätä tulkintaa voidaan selventää. Mimesiksen paine johti kieleen, joka taas vaati neurofysiologisia muutoksia ihmisen aivoissa. Aivoissa kehittyi moderniosa eli etuaivo-otsalohkon työmuisti, joka mahdollistaa nopean mieleen palauttamisen, joka on kielen käytön tärkein ominaisuus.

Kielen ilmaisullinen merkitys Puhuttu kieli tarjosi mieleen palautettavan tiedon uuden muodon. Kielen luonnollinen tuote on kertova ajattelu. Kieli mahdollisti tarinoiden kertomisen. Sitä oli tehty jo mimeettisesti, mutta silloin oli rajoituttu alkuperäisen tapahtuman kuvastoon. Puhuttu kieli on joustavampi ja se käyttää hyvin erilaisia keinoja. Tyypillinen kertomishetki irrottaa havainnoijan ajasta ja paikasta. Tarinan osia voidaan tutkia, koota uudelleen ja jakaa paljon vapaammin.

Puhekieli muutti myös puheeseen perustuvien kulttuurien rakenteita. Syntyivät menneiden tapahtumien standardikuvaukset, jotka muodostivat perustan myyteille ja uskonnolle. Uskonnot ja myytit rakensivat yhteisen pohjan vakiintuneille symboleille, joiden kautta voitiin yhteisesti kiinnittyä samaan kulttuuriseen taustaan.

Muutoksia biologisen muistin roolissa Ulkoiset muistiteknologiat ovat radikaalisti muuttaneet biologisen muistin roolia ja organisaatiota. Pysyvät ulkoiset symbolit muuttivat tämän kognitiivisen järjestyksen. Meillä on ulkoinen muistialue, jonka kanssa olemme interatiivisessa vuorovaikutussuhteessa. Suurin osa pitkäkestoisesta muististamme on nyt pikemminkin ulkoista kuin biologista.

Puhutaan ”hajautetusta kognitiosta” (distributed cognition) eli siitä miten kognitiosta on tulossa jaettu toiminto työryhmissä joita yhdistää elektroninen muistitekniikka. Kokonaisuus syntyy yhteistyöstä. Voimme nyt varastoida, esittää ja hioa ideoita ulkoisesti, eikä meidän tarvitse luottaa enää niin voimakkaasti biologiseen muistiin.

Kolme aluetta Ensimmäinen (puhdas mimesis) perustuu tapahtumien havainnoinnin holistisiin motorisiin malleihin. Toinen alue (kieli) keksii todellisia symboleita ja rakentaa kertovia kuvauksia. Kolmas (ulkoisen muisti) sisältää symbolisia välineitä, jotka voivat saada aikaan spesifisiä mielentiloja lukutaitoisessa vastaanottajassa. Nykyihmisen mieli on jatkuvassa jännitystilassa näiden alueiden – mimeettisen toimintateatterin, verbaalisen kuvailun ja ulkoisten symbolivarastojen – välissä. Kolmas alue laajenee eksponentiaalisesti, mikä on haaste perinteiselle kulttuurille, joka perustuu kahdelle ensimmäiselle alueelle. Se on myös haaste ihmisen hermostolle, jonka resurssit ovat rajalliset. Tästä on seurauksena, että hermostomme joutuu jatkuvasti tekemään valintoja perinteisten kykyjen ja ulkoisen muistin asettamien vaatimusten välillä.