Tukiliiton strategiaprosessi 2015-2016 Hallituksessa 31.1.2015 sovittuja linjauksia Lea Vaitti
Strategian tarkoitus Kertoo, mihin järjestöä ollaan viemässä ja kehittämässä pitkällä aikavälillä. Strategia on valintaa, mitä tehdään ja mitä ei tehdä (toiminnan kehittämistä pitää tehdä koko ajan). Strategia on usein = muutos. Kuvaa sekä tavoitteet että keinot niihin pääsemiseksi.
”Järjestön menestyksen ydin on sen kohderyhmän tarpeet täyttävä toiminta.” Kiril Häyrinen, SOSTE
Vammaiset henkilöt ja perheet Strategiaprosessi Liittokokous Hallitus Johtoryhmä Työntekijät Jäsenyhdistykset Vammaiset henkilöt ja perheet
Strategiaprosessi on vuorovaikutusta ja yhteistä oppimista Strategiaprosessi on vuorovaikutusta ja yhteistä oppimista. Siinä etsitään yhteistä ymmärrystä järjestön nykytilasta ja tulevaisuuden suunnasta. ->viestitään prosessista avoimesti. -> prosessissa käsitellään myös yhdistysten toimintaa ja muutostarpeita Lopputulos ei saa jäädä paperiksi mappiin, vaan ohjata toimintaa ja olla johtamisen välineenä.
Taustaryhmänä johtoryhmä ja hallituksen valmisteleva työryhmä. Osallistamisessa käytetään jo muutekin olemassa olevia ryhmiä ja järjestettyjä tilaisuuksia. Sääntöjen uudistamisen yhteydessä tehdään jo strategisia päätöksiä, esim. kohderyhmän määrittelyä.
Prosessin kulku Lähtötilanneanalyysi - kevät 2015 Tavoitteiden asettaminen - syksy 2015 Toimeenpanosuunnitelma – kevät 2016 Hyväksyminen liittokokous 2016 Strategian ottaminen johtamisen välineeksi ->2017
Tehtävät prosessissa Toiminnanjohtaja vastaa valmisteluprosessista. Hallitus tekee strategiset valinnat ja esityksen liittokokoukselle. VTR kommentoi prosessia ja valmistelee asiat hallitukselle. Jory on VTR:n tukena valmistelemassa strategiaa ja tekee suunnitelman toimeenpanosta. Koordinaattori huolehtii tiedon kokoamisesta, eri osapuolten vuorovaikutuksesta, osallistamisesta sekä prosessin aikataulusta.