Ammattihenkilölaki; työntekijän ja työnantajan velvollisuudet Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden valvonta - koulutus 17.5. ja 20.5.2018 Helena Mönttinen @Helena Mönttinen
Toimintayksikköjen omavalvonta Työnantaja on ensisijainen toimintayksikön ja siellä työskentelevien työntekijöiden toimintaa valvova taho, ja ainoa, jolla on mahdollisuus organisoida toimintansa ja tarvittaessa puuttua siihen reaaliaikaisesti sekä varmistaa palvelujen saatavuus ja asiakas-/potilasturvallisuus ajoissa. 17.5.2018
Omavalvonta Useimmissa tapauksissa epäasianmukaisuudet voidaan hoitaa työnantajan toimenpitein, eikä niistä tarvitse ilmoittaa valvontaviranomaisille. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä toteutetaan suunnitelmallista omavalvontaa, jonka avulla ehkäistään epäasianmukainen menettely, havaitaan epäkohdat ja puututaan niihin viivytyksettä ja tehokkaasti ja näin varmistetaan toiminnan laatu ja potilasturvallisuus. On tärkeää, että työpaikan ilmapiiri sallii ja kannustaa puuttumaan ja tuomaan esille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa havaitut epäkohdat ja riskit - sekä toimintakäytäntöihin että työntekijöiden toimintaan liittyvät. 17.5.2018
Työnantajan / esimiesten vastuusta Työtehtävien vaativuuden määrittely Osaamisen vaatimusten tunnistaminen Riittävästi koulutettujen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekrytointi Tarkoituksenmukainen tehtävien jako, tarv. näytöt ja luvat 17.5.2018
Työnantajan / esimiesten vastuusta Työprosessien määrittely (ml. lääkehoito), perehdytys Toimintaohjeet ja niiden mukainen toiminta Osaamisen ja ammattitaidon jatkuva arviointi ja säännöllinen täydennyskoulutus Ammattihenkilöiden ohjaus valvonta 17.5.2018
Työnantajan/ esimiehen vastuusta Valvonta mm. epäkohdat ja niihin puuttuminen riskien tunnistaminen virhetilanteet ja niiden analysointi, virheistä oppiminen lääkehoitoprosessin kokonaisuus ammatissa toiminnan edellytykset tarvittaessa työtehtävien rajaus tarvittaessa ohjaus työterveyshuoltoon tarvittaessa tutkintapyyntö tarvittaessa konsultointi / ilmoitus valvontaviranomaiselle 17.5.2018
Terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävistä Ei ole luetteloa tehtävistä, joita ”saa tai ei saa tehdä” Periaate: oikeudet, velvollisuudet ja vastuu perustuvat koulutuksella hankittuun pätevyyteen ja valmiuksiin sekä niitä määrittävään lainsäädäntöön Tehtäviä voidaan jakaa koulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon antamien valmiuksien mukaan, lisäkoulutuksella työpaikkakohtaisia lisätyötehtäviä (todistus koulutuksesta ja työnantajan päätös tehtävistä) Huomioitava lainsäädännössä vain tietyille ammattihenkilöille, kuten lääkäreille ja hammaslääkäreille kuuluvat oikeudet 17.5.2018
Terveydenhuollon ammattihenkilön vastuusta (ns. ammatillinen vastuu) Kukin ammattihenkilö on itse vastuussa siitä, mitä tekee tai jättää tekemättä Tiedettävä säännökset ja oma osaaminen Luottamusperiaate: oikeus luottaa toisten toiminnan asianmukaisuuteen ja perusammattitaitoon (yleensä) Työntekijän velvollisuus toimia ohjeiden mukaisesti, ja saattaa työnantajan tietoon, jos hänellä ei omasta mielestään ole tehtävien edellyttämää osaamista Työnantaja ja esimiehet kantavat osaltaan oman vastuunsa; mm. toiminnan järjestelyt, työnjako, koulutus, asianmukaiset toimintaohjeet ja esimiesvalvonta 17.5.2018
Milloin syytä tehdä ilmoitus Valviralle Silloin, kun on perusteltu syy epäillä ammattihenkilön vaarantavan potilas- ja/tai asiakasturvallisuuden, ja kun pitkän aikavälin potilas- ja/tai asiakasturvallisuutta ei pystytä varmistamaan työnantajan toimenpitein (=omavalvonnalla) Henkilö ei ymmärrä omaa tilaansa, eikä hän ole asianmukaisessa hoidossa, eivätkä työnjohdolliset tai koulutukselliset toimenpiteet ole riittäviä tai mahdollisia 17.5.2018
Tietojen antaminen (laki Valvirasta 6 §) Valtion ja kunnan viranomainen sekä muu julkisoikeudellinen yhteisö, Kansaneläkelaitos, Eläketurvakeskus, potilasvahinkolautakunta, eläkesäätiö ja muu eläkelaitos, vakuutuslaitos, huoltotoimintaa tai sairaanhoitotoimintaa harjoittava yhteisö tai laitos, yksityisten sosiaalipalvelujen tuottaja sekä apteekki ovat velvollisia pyynnöstä antamaan maksutta virastolle 2 §:ssä tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi välttämättömät tiedot ja selvitykset sen estämättä, mitä salassapitovelvollisuudesta säädetään. (1 mom.) Edellä 1 momentissa tarkoitetulla viranomaisella, yhteisöllä ja laitoksella sekä apteekilla on salassapitosäännösten estämättä oikeus ilman viraston pyyntöäkin ilmoittaa sille seikasta, joka voi vaarantaa asiakas- tai potilasturvallisuutta… (2 mom.) 17.5.2018
17.5.2018
Kiitos! Lisätietoja: www.valvira.fi