Elokuva-analyysi II Elokuvan tyyli Kerronnan luonne

Elokuvan tyyli Tyyli syntyy elokuvallisten keinojen enemmän tai vähemmän systemaattisesta käytöstä Keinojen käytön syyt voivat olla teknis-taloudellis- käytännöllisiä tai sitten esteettisiä. Tyyli voi toteutua eri tasoilla - ajankohta, maa, tyylisuunta, lajityyppi, ohjaajan tyyli, yksittäisen elokuvan tyyli. Tyyliin liittyvät odotukset ohjaavat osaltaan elokuvan seuraamista. Mitä omaperäisempi tyyli, sitä haastavampi katsomiskokemus. Elokuva johdattaa seuraamaan itseään tietyllä tavalla. Tyylin eri tasojen havaitseminen on suurelta osin intuitiivista.

Tyyliä analysoitaessa on määriteltävä/ tunnistettava elokuvan muotoa luova periaate: kertova, argumentoiva, assosiatiivinen, abstrakti formaali systeemi. määriteltävä/ tunnistettava hallitsevat tekniikat; käytetäänkö niitä vallinneisiin normeihin tuketuvalla vai niistä poikkeavalla tavalla. pantava merkille toistuvat ja varioidut keinot – millaisia odotuksia ja muistumia, paralleeleja ja kontrasteja ne synnyttävät? määriteltävä edellisten funktiot tarinan, teemojen, kerronnan, audiovisuaalisen ilmaisun kannalta

Tyyli suhteessa kerronnan elementteihin Näyttämöllepano  lavastus, puvustus  näyttelijäntyö  valaistus Kameratyö  rajaus  kameran liikkeet Leikkaus  rytmi  ajan, tilan ja kausaliteetin konstruointi  metaforiikka Musiikki  tunnelma  aikakausi  tarinafunktio Kuvan, äänen ja tarinan suhde

Kerronnan luonne Kerronnan itsetietoisuus tietävyys kommunikoivuus Tietävyyttä ja kommunikoivuutta rajoittavat (tarina)maailman rajallinen tunnettavuus ulottuvuus syvyys

Tarinan seuraamisen keskeiset kysymykset Kumpi on hallitsevampi tekijä, itse tarina vai tapa jolla se kerrotaan? Mitä kerrotaan, mikä jätetään kertomatta ja minkä kertomista vain viivytetään? Vallitseeko katsojan ja henkilöiden havaitsemisen, tietämisen, ymmärtämisen, tuntemisen ja arvomaailman välillä yhtäläisyys vai epäsuhta? Minkä merkityksen ja relevanssin katsojan voidaan olettaa antavan kulloisillekin tiedoilleen tarinasta, mukaan lukien aiempien käsitysten uudelleenarviointi sekä odotusten muuttuminen tarinan jatkon suhteen?

Kerronnan vaiheet – tyypillinen skeema Ympäristön ja henkilöiden esittely Lähtötilanteen selvittäminen Tapahtumien liikkeelle lähtö Päähenkilöiden reaktiot tapahtuneeseen ja päämäärän asettaminen Päämäärän saavuttamista hidastavat tai estävät tapahtumat Loppuselvittely Lopputulos, reaktiot siihen

Alku ja ekspositio Aivan alku ja sen johdatteleva funktio Onko ekspositio  keskitetty  hajautettu Keskittämisen tai hajauttamisen dramaturgiset syyt Millä keinoilla ekspositio toimii?  näyttäminen  kertominen  metaforat, metonymiat  transtekstuaaliset tai intertekstuaaliset viitteet

Keskikohta ja kehittely Kuinka tarinaa, teemoja ja tyyliä kehitellään? Miten hypoteeseja vahvistetaan tai kumotaan? Yksittäisten kohtausten merkitys tarinan eteenpäin viemiselle ja teemojen sekä tunnelmien käsittelylle Mitkä ja millaiset seikat kohoavat etualalle? Miten tarinainformaatiota säännellään elokuvassa kokonaisuudessaan ja tarinan eri käänteissä? Mitä tiedämme eri vaiheissa henkilöistä ja heidän suhteistaan? Kuinka luotettavaa tuo tieto on? Jännityksen ja yllätysten välinen suhde? Paralleelit ja kontrastit henkilöiden, tapahtumien ja toimintalinjojen välillä

Loppu ja sulkeuma Luodaanko tarinallinen sulkeuma? – Kuinka vahva? Miten? Laukeavatko tarinan myötä syntyneet jännitteet – miten? Ratkeavatko tarinaa generoineet ongelmat ja mysteerit? Millä tavalla lopputilanne eroaa alkutilanteesta eri henkilöiden kannalta? Luodaanko temaattinen sulkeuma? – Kuinka vahva? Miten? Minkälaisen moraalisen kannanoton loppu ja mahdollinen sulkeuma synnyttävät? Avoimen lopun synnyttämä vaikutelma ja merkitys?

Lopetukseen suhteen voidaan (Bordwellia mukaillen) olettaa että referentiaaliset ja tietyt hieman abstraktimmat ongelmat tulevat selvitetyiksi. juonellisesta avoimuudesta huolimatta voidaan osoittaa temaattinen ratkaisu. merkityksiä on löydettävissä nimenomaan teoksen avoimuudesta. juonellisesti sulkeutuva teos jääkin temaattisesti avoimeksi.