Taivaassa tavataan Villen isoisä on kuollut. Millaista on hautajaisissa? Miten surun kanssa voi elää? Teksti Helka Pärssinen Kuvat Anne-Mari Teukku

Hei! Minä olen Ville. Katselen usein kuvaa tähtitaivaasta, koska kuva lohduttaa minua. Muistan silloin metsäretkemme, joita teimme usein isoisän kanssa silloin, kun isoisä oli vielä terve. Sitten isoisä sairastui vakavasti.

Eräänä aamuna kun heräsin, äiti itki Eräänä aamuna kun heräsin, äiti itki. Menin äidin syliin ja katsoin ihmettelevästi. Äiti kertoi, että isoisän ei tarvitse enää sairastaa ja maata sairaalassa. Isoisä oli kuollut yöllä. Tulin surulliseksi. Sillä viikolla en mennyt hoitoon, äiti ja isäkin olivat kotona. Isoisä oli ollut minulle rakas. Miksi en enää saisi nähdä häntä? Äiti sanoi, että isoisä oli nyt taivaan kodissa. Hänen oli hyvä olla. Huomasin, että itku helpottaa, kun on suuri suru.

Järjestettiin hautajaiset. Aikuisilla oli mustat vaatteet Järjestettiin hautajaiset. Aikuisilla oli mustat vaatteet. Serkullani Iidalla oli ihana sininen mekko. Oli mukavaa päästä leikkimään Iidan kanssa pitkästä aikaa! Ensin oli siunaustilaisuus kirkossa. Siellä pappi sanoi, että kuolema on portti iäiseen elämään ja että kuoleman jälkeen päästään taivaaseen. Taivaassa on kultaisia katuja ja siellä saa laulaa enkelien kanssa ja aina on hauskaa. Isoisän arkku oli kirkossa alttarin edessä. Urut soivat upeasti. Papilla oli sanko ja hiekkalapio. Hän laittoi hiekkaa arkulle ja kertoi, että vaikka meidän ruumiimme muuttuu maaksi, taivaassa me saadaan uusi ruumis, eikä koskaan tarvitse olla kipeä.

Siunaustilaisuuden jälkeen isoisän arkku kannettiin hautausmaalle ja laskettiin hautaan. Minä sain Iidan kanssa heittää arkun päälle kukkakimpun. Haudan päälle laitettiin kansi, jolle sukulaiset toivat isoja kukkakimppuja. Jotkut lausuivat muistosanoja. Pirjo-täti yritti laulaa, mutta laulu juuttui kurkkuun, koska häntä alkoi itkettää.

Muistotilaisuus järjestettiin seurakuntatalolla Muistotilaisuus järjestettiin seurakuntatalolla. Siellä kerrottiin hauskoja tarinoita isoisän elämän varrelta. Sain juoda limpparia niin paljon kuin halusin. Kakku oli herkkua! Isoisä hymyili valokuvassa. Ihan kuin hän olisi halunnut sanoa minulle: “Hei, Ville! Täällä taivaassa on hyvä olla. Kasva isoksi ja elä hyvä elämä. Taivaassa tavataan!”

Nyt isoisän kuolemasta on kulunut jo jonkin aikaa Nyt isoisän kuolemasta on kulunut jo jonkin aikaa. Kesällä me käydään isoisän haudalla viemässä kukkia ja talvella kynttilöitä. Aina välillä äiti vielä itkee siellä haudalla. Mutta se itku on jo jotenkin lämmintä ja helpottunutta. Taivaassa tavataan, isoisä!