Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Kertausta tärkeimmistä asioista

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Kertausta tärkeimmistä asioista"— Esityksen transkriptio:

1 Kertausta tärkeimmistä asioista
Epäonnistuneet kielikuvat DOKTUM /

2 Epäonnistuneita kielikuvia?
Tuore, hauska kielikuva havainnollistaa tekstiä ja tekee siitä persoonallisen Kliseinen, kulunut kielikuva latistaa tekstiä, tekee siitä epäloogista tai tahattoman humoristista Liiallinen kielikuvien käyttö tekee tekstistä hämärää Abiturientit saapuivat risteilyltä toinen jalka haudassa. Heräsin heti aamulla virkeänä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kauhavan lukio on samassa veneessä muiden lukioiden kanssa. Sienten viljely on lapsen kengissä. Elokuva vangitsi minut kuin itseohjautuva lämpöohjus.

3 Ilmaise toisin Monet ottavat kansainväliset urheilukisat henkeen ja vereen. Minulle on sattunut suuri kosketuspinta lukemani kirjan kanssa. Vuoden poissaolo kotoa nuorena saattaa olla todella iso kova pala. Matilla oli vaikeaa. Hän alkoi kulkea piikein ja montuin päällystettyä elämän kolhuista tietä. Tieto on kuin kaksipuolinen miekka, jolla voimme taistella diktatuuria vastaan. Pelkäsin, että kohtalo hyökkäisi myös minun niskaani. Sananvapaus lyö suksensa ristiin monissa medioissa.

4 Kuluneita kielikuvia tehdä jotain hiki hatussa/niska limassa/viimeistä päivää olla samalla aaltopituudella vetää herneen nenäänsä näytellä suurta roolia jäädä nuolemaan näppejään joutua liemeen/olla samassa liemessä oman onnensa seppä vääntää rautalangasta juosta/joutua oravanpyörään pitkällä tähtäimellä pitkässä juoksussa mennä pähkinöiksi kedon kaunein kukkanen juosta pää kolmantena jalkana kasvaa tynnyrissä lisääntyä kuin sieniä sateella luu kurkussa/jauhot suussa painia samassa sarjassa tykätä kuin hullu puurosta

5 Lue epäonnistuneista kielikuvista - saat hyvät naurut
Havainnollinen esitys epäkelvoista kielikuvista


Lataa ppt "Kertausta tärkeimmistä asioista"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google