VAPAAEHTOISTYÖN JOHTAMINEN HYVINKÄÄ 29.9. 2016
KOULUTUKSEN TARVE JA LÄHTÖKOHTA Kentältä noussut tarve – on myös ajankohtainen aihe järjestömaailmassa Vapaaehtoisilla on oikeus hyvään johtamiseen! Koulutuksella pyritään auttamaan vapaaehtoistyön koordinaattoreita hahmottamaan vaativan johtamistehtävänsä ja antamaan eväitä siihen 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
Johtajan tärkein tehtävä on mahdollistaa alaistensa työskentely! Johtaminen on aina vastavuoroinen prosessi: johtajan on johdettava ja vapaaehtoisten on suostuttava johdettaviksi. 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
KÄSITELTÄVÄT AIHEALUEET Psykologinen sopimus – motivoitumisen ja sitoutumisen perusta Hallitus delegoi johtamistehtävän - osaaminen, ehtiminen ja mielenkiinto tehtävään Vapaaehtoistyön erityispiirteet johtamisen reunaehtoina Vapaaehtoistyön tuki Ongelmatilanteiden käsittely 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
Psykologinen sopimus – motivoitumisen ja sitoutumisen perusta Ammattityöstä saa palkan, mitä vapaaehtoistyöstä saa? 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
Psykologinen sopimus Psykologinen sopimus muodostuu ääneen lausumattomista, vastavuoroisista odotuksista ja oletuksista. Pitävä sopimus on motivaation ja sitoutumisen perusta. Ydinkysymykset: Mitä vapaaehtoinen odottaa yhdistykseltä? Mitä vapaaehtoinen tarjoaa yhdistykselle? Mitä yhdistys odottaa vapaaehtoiselta? Mitä yhdistys tarjoaa vapaaehtoiselle? Psykologisen sopimuksen olemassaolo huomataan usein vasta, kun jompikumpi osapuoli on joutunut pettymään. Sopimus on ”hallinnollinen asia”, mutta työnohjaajan on ymmärrettävä sen merkitys, koska sopimuksen rikkoutumisen seurauksia käsitellään usein työnohjauksessa. 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
TUKIHENKILÖN ODOTUKSET YHDISTYS TARJOAA Psykologinen sopimus TUKIHENKILÖN ODOTUKSET YHDISTYS TARJOAA TUKIHENKILÖ TARJOAA YHDISTYS ODOTTAA 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
26.12.2018 mielenterveysseura.fi
Vapaaehtoistyön erityispiirteet johtamisen reunaehtoina Vapaaehtoistyössä arvot ja mielekkyys korostuvat Vapaaehtoistyön motiivien moninaisuus Vapaaehtoistyötä tehdään täysivaltaisena subjektina Vapaaehtoisena toimitaan palkatta Auttamissuhteen henkilökohtaisuus vapaaehtoistyössä Tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin Kulttuurinen ohjelmointi Vapaaehtoistyön johtaminen on haasteellista Vapaaehtoistyöntekijällä ei ole työsuhteen turvaa Ikääntyvät vapaaehtoiset 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
VaPAAEHTOISTYÖN TUKI 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
Ei puuhastelua vaan toiminnan takana teoria LMX-johtamisteoria Vapaaehtoistyön johtamiseen hyvin soveltuva johtamisteoria on LMX = leader-member-exhange -teoria. Se lähtee ajatuksesta, että johtajuus muodostuu esimiehen ja työntekijän kahdenkeskisessä suhteessa ja suhde eri työntekijöihin voi muodostua hyvin erilaiseksi. Kyseessä on ”horisontaalinen vaihdantasuhde”, jossa esimies ja työntekijä luottavat toisiinsa ja toistensa kykyihin, kunnioittavat toistaan ja sitoutuvat yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Suhdetta kuvaa molemminpuolinen luottamus, kunnioitus, välittäminen ja kahdensuuntainen vaikuttamismahdollisuus. Perusajatus kohtelu on tasapuolista – kohtaaminen yksilöllistä. 26.12.2018 mielenterveysseura.fi
Vapaaehtoiset – kansalaisjärjestön kivijalka Palkatut mahdollistavat vapaaehtoisten työn KIITOS! 26.12.2018 mielenterveysseura.fi