Ryhmä 2 Keväällä 2016 haussa olevat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset ESR-toimenpidekokonaisuudet Osuvaa osaamista: Sujuvat siirtymät ja Osuva ohjaus Helsinki 8.12.2015
Sujuvat siirtymät Luodaan, pilotoidaan ja mallinnetaan valtakunnallisesti yhteneviä, koulutuksen järjestäjien yhteistyöhön perustuvia siirtymävaiheen palveluita, toimintamalleja ja pedagogisia ratkaisuja. Palvelut ja toimintamallit vakiinnutetaan osaksi koulutusjärjestelmää ja koulutuksen järjestäjien toimintaa. Keskeiset toimintamallit opintonsa keskeyttäneiden välittömän eteenpäin poluttamisen yhtenäiset toimintatavat aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen toimintamallien uudistaminen osana joustavia ja yksilöllisiä opinto- ja tutkintopolkuja koulutuksen henkilökohtaistamisen mallit työllistymistä ja jatko-opintoihin sijoittumista tukevien toimintamallien ja palvelujen juurruttaminen osaksi oppilaitosten toimintaa. Valtakunnallisen kehittämistyön pohjaksi ja tueksi kootaan sekä olemassa olevat toimintatavat ja -mallit että alueellisissa hankkeissa kehitettävät mallit ja arvioidaan niiden valtakunnallinen hyödynnettävyys. 18.9.2018
Kärkihanke 3: Nopeutetaan siirtymistä työelämään Tavoitteena pidemmät työurat ja joustavat opintopolut koulutusasteiden sisällä ja välillä. Tuetaan opintojen loppuun suorittamista, työnteon ja opiskelun yhteensovittamista sekä siirtymistä työelämään. Keskeiset toimenpiteet Nopeutetaan toiselta asteelta korkeakouluihin siirtymistä (valintakoemenettelyjen uudistaminen, opinto-ohjaus, toisen asteen ja korkea-asteen sekä työelämän yhteistyön lisääminen). Sujuvoitetaan korkeakouluopintoja mahdollistamalla ympärivuotinen opiskelu ja parantamalla aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista (työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen, opiskelun ohella tehtävän työn opinnollistaminen ja hyväksiluku). Kehitetään korkeakoulujen digitaalisia oppimisympäristöjä, verkko-opetustarjontaa ja digitaalista koulutusyhteistyötä palvelemaan opintojen sujuvoittamista ja nopeampaa korkeakoulutukseen siirtymistä.. Päivitetään kelpoisuusvaatimuksia julkisella sektorilla. 18.9.2018
Sujuvat siirtymät: kevään 2016 haun painopisteet Haussa haetaan rahoitettavaksi sujuvia siirtymiä tukevia hankkeita, joilla edistetään nuorten siirtymistä nopeammin jatko-opintoihin. Hankkeissa on keskeistä toiselta asteelta korkeakouluopintoihin siirtymisen nopeuttaminen joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen avulla erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamisen parantaminen toisen asteen ja korkea-asteen yhteistyön tiivistäminen (sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen). 18.9.2018
ZOOMI – sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi ZOOMI on Sujuvat siirtymät -osion koordinointihanke, joka toteutetaan Opetushallituksen ja Saku ry:n yhteistyönä 1.8.2015–31.7.2018. Hankkeen tehtävänä on muodostaa valtakunnallinen verkosto, jossa mukana mm. sujuvat siirtymät -osion alueelliset ja valtakunnalliset ESR-hankkeet ja niiden koulutuksen järjestäjät tukea, neuvoa ja kouluttaa verkostoa koota ja nostaa esiin jo olemassa olevia toimivia ja joustavia siirtymä- ja koulutusmalleja hakkeiden kehittämistyön tueksi selvittää ja tunnistaa koulutuspolun varmentamiseen liittyviä haastekohtia yhteistyössä hanketoimijoiden kanssa ja sovittaa yhteen kansallisella ja ESR-rahoituksella kehitettäviä kokonaisuuksia tuottaa määrällistä ja laadullista seuranta- ja tutkimustietoa kehittämistyön tueksi sekä arvioida koordinoitavan hankekokonaisuuden kehittämistyön vaikuttavuutta. 18.9.2018
Osuva ohjaus Vahvistetaan ensisijaisesti Ohjaamon ja Opintopolku.fi:n palvelukykyä kehittämällä monialaista tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluosaamista ja toimintatapoja. Toiminta kytkeytyy ESR-nuorisotakuu-toimenpidekokonaisuuteen. Koulutusten kehittämistä ja koulutusta: moniammatillinen yhteistyö, räätälöityä koulutusta kohderyhmän mukaa. Kohderyhmä Ohjaamoissa työskentelevät ja Opintopolku.fi-verkkopalvelua hyödyntävät opinto-ohjaajat, uraneuvojat ja muut ohjaus- ja koulutuspalveluiden asiantuntijat, palveluhenkilöstö 18.9.2018
Osuva ohjaus: kevään 2016 haun painopisteet Vahvistetaan Opintopolku.fi-palvelua hyödyntävien opinto-ohjaajajien, uraneuvojien ja muiden ohjaus- ja koulutuspalveluiden asiantuntijoiden kykyä käyttää aktiivisesti Opintopolku.fi-palvelua sekä muita digitaalisia palveluja opintojen suunnittelun tukena erityisesti koulutukseen hakeutumisvaiheessa. Hakeutujalle muodostuu realistinen kuva tutkinnon ammattitaitovaatimuksista ja tulevista opinnoista. Tämä tukee opintojen loppuun saattamista ja työllistymistä opintojen jälkeen. Hankkeissa luodaan koulutukset tai muut osaamisen kehittämistavat ja vahvistetaan kohderyhmien osaamista eri tavoin. Etunimi Sukunimi 18.9.2018
Osuva ohjaus: kevään 2016 haun painopisteet 2. Vahvistetaan tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa tarvittavaa monikulttuurista osaamista. Hankkeissa luodaan koulutukset ja koulutetaan kohderyhmää. Ohjaamoihin suunnatuissa koulutushankkeissa monikulttuurisen osaaminen kehittäminen tukee Ohjaamo-toimintamallin monialaista ohjausosaamista. Koulutuksen järjestäjille suunnatuissa hankkeissa toiminta tukee opinto- ja ohjausprosesseihin liittyviä toimintatapoja sekä opiskelukykyä ja -motivaatiota vahvistavia toimia, joilla voidaan tukea opintojen loppuun saattamista ja työllistymistä opintojen jälkeen. Etunimi Sukunimi 18.9.2018
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset ESR-toimenpidekokonaisuudet ESR-nuorisotakuu: Lukioiden työelämäyhteistyö Helsinki 8.12.2015
Lukioiden työelämäyhteistyö Edistetään lukioiden työelämäyhteistyötä kehittämällä ja pilotoimalla lukion ja työelämän yhteistyön toimintamalleja sekä vahvistamalla yrittäjyysosaamista. Työelämän konkreettinen mukanaolo hankkeissa Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa Kokemusten perusteella luodaan valtakunnalliset periaatteet lukioiden työelämäyhteistyölle. Seuraava haku syksyllä 2016. 18.9.2018
Lisätietoa www.rakennerahastot.fi www.minedu.fi 18.9.2018