Hyvä vanhemmuus (/Pia Salo 2014) Lapsen ps. Hyvinvoinnin kannalta paras lähtökohta on perhe, jossa vanhemmat ovat Luottavaisia Itsenäisiä Aloite- ja työkykyisiä Omaavat hyvän aikuisen identiteetin Pitkäaikainen, läheinen, tyydyttävä vastavuoroinen suhde Realistinen käsitys itsestä, toisistaan, lapsista, ympäristöstä = lapsen hoidon ja kasvatuksen parhaita lähtökohtia Vanhemmuudesta suoriutumiseen vaikuttaa heidän henkilökohtaiset kokemukset, ominaisuudet, parisuhteen toimivuus, sosioekonomiset erot
Psyykkinen ympäristö Tunneilmapiiri, jossa ihminen kasvaa ja kehittyy Oleellista, kuinka paljon ympäristössä saa ilmaista erilaisia perustunteita: suuttumusta, iloa, hämmennystä, pelkoa, surua Sis. Myös muiden ihmisten ajatukset ja näkemykset siitä, millaisena yksilö nähdään Yksilölle tärkeää, että hänet nähdään realistisessa valossa niin vahvuuksine kuin heikkouksineen Kun lapsi kokee, että aikuinen osaa nauttia hänestä sellaisena kuin hän on, hän kokee myös, että häntä rakastetaan.