Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuva toimintakulttuuri

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuva toimintakulttuuri"— Esityksen transkriptio:

1 Lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuva toimintakulttuuri
Hankepäällikkö Maikki Arola

2 Aikuiset osaavat kysyä minulta ja muilta lapsilta ja nuorilta meitä koskevista asioista.
Päättäjät osaavat ja ymmärtävät huomioida erityisyyteni, oikeuteni ja sen, kuinka päätöksenteko elämääni vaikuttaa. Asun kunnassa joka on osa lapsiystävällistä maakuntaa. Minua ja perhettäni tuetaan ja ohjataan tarpeidemme mukaisesti. Minua ja perhettäni autetaan heti tarpeen syntyessä ja sellaisella tuella jota olemme valmiita vastaanottamaan. Aikuiset ja päättäjät tietävät millaisien mittareiden ja tiedon valossa minua koskevat päätökset tulee tehdä. Aikuiset tietää miten hyvinvointiani mitataan. Saamme tukea, apua ja ohjausta arjen ympäristöissä. Jos tarvitsemme erityisiä palveluita, saamme niitä joustavasti lähipalveluiden yhteydessä.

3 Mukaan tulee viidenneksi Porvoo
KEHITTÄMISTYÖ Mukana oli alussa Askola, Hanko, Lohja ja Raasepori Mukaan tulee viidenneksi Porvoo Lapsiystävällinen maakunta koulutukset ei keränneet innokkaita osallistujia odotetusti, tehty havainto että tieto pitää viedä kuntiin. Valmistelemme videotallennetta tai mahdollisesti jopa sarjaa aiheesta lapsiystävällinen hallinto. Teemme ”avaimet käteen periaatteella” olevan työpajamateriaalin joka on mahdollista toteuttaa jokaisen kunnan valtuustojen kanssa. Pilotointi hanketoimiston tuella lähtee liikkeelle kehittämiseen sitoutuneista kunnista. Integraatio ajattelu haastaa työpajoissa. Mm. monitoimijaisessa arvioinnissa tämä näkökulma mukana yhdellä tehtävällä. Asiakastyön keskeisten kysymysten kautta. Indikaattorit ja yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tukeva toimintakulttuuri tärkeitä pajoja.

4 KEHITTÄMISTYÖ Hankealueella on nyt kaksi lapsiystävällistä kuntaa. Raasepori ja Lohja. Unicef vastaanottaa hakemuksia prosessiin toukokuulle saakka. Onko kunnilla kiinnostusta? Onko päättäjät tehneet aloitteita. Kokemustiedon kerääminen on meneillään. Levittäminen ja aktivointi on osana hankesuunnitelmaa. Ketterät kokeilut on arvioinnissa ja jäsentämisen vaiheessa nyt keväällä. Etenemme pienesti, osa kokeiluista ei ole vielä alkanut. Lapsivaikutusten arviointia on pilotoitu nyt Lohjalla. Pilottikohteita etsitään edelleen ja hyvin olisi mahdollista tukea muutamaa prosessia vielä hankkeen aikana. Toimintakulttuurin muutos on hidas prosessi, mutta pienin askelin etenemme oikeaan suuntaan!

5 www.lapeuusimaa.fi #lapemuutos #lapeförändring
#kärkihanke #spetsprojekt Maikki Arola Hankepäällikkö


Lataa ppt "Lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuva toimintakulttuuri"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google