Kaikki viestintä, toiminta perustuu ihmiseltä ihmiselle. Ei ylhäältä alaspäin.
Ihmiset haluavat tietää miksi järjestösi on olemassa? Miksi teidän on perustettu? Mitä varten teette sitä työtä mitä teette?
Mikä on järjestönne unelma? Tämän unelman toteuttamiseen te kutsutte ihmiset mukaan
Ihmiset lähtevät mukaan kun kosketat heidän tunteitaan. Parhaiten onnistut siinä kertomalla tarinan.
… mitä sait heidät tuntemaan… Se on kaikkein tärkeintä!
Pelkka julistamisen aika on ohi! Iloisuus puree (vaikka aihe on vakava) Yhdessä tekeminen Ihmiset innostuvat, kun teema koskettaa/saa tehdä yhdessä > tunne, että voi vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin
Keksikää, mikä on tapa, jolla saatte teidän asianne puolesta. Ihmiset haluavat tuntea, että he voivat vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin. Keksikää, mikä on tapa, jolla saatte ihmiset toimimaan teidän asianne puolesta. Uusi kansalaisvaikuttamisen aika Ihmiset etsivät merkityksellistä tekemistä Ihmiset haluavat vaikuttaa Ihmiset haluavat jopa tehdä ja toteuttaa Sosiaalinen media auttaa levittämään sanaa ja tavoittamaan isojakin joukkoja Haasteena keksiä omasta toiminnasta se ”juju”, mikä innostaa ihmisiä toimimaan. > Rohkeus kokeilla ja tehdä asioita uudella tavalla Yhteiskunta kaipaa ratkaisuja > järjestöt pystyvät tarjoamaan niitä > HYVÄT UUTISET
Ihmisten innostamiseen tarvitaan Selkeä, merkityksellinen tavoite Helppo, selkeä tapa osallistua (1 – 10 – 4) Luottamusta ja vapautta toteuttaa Oikea tapa puhua Pois totisesta, asiallisesta tiedottamisesta ihmisten innostamiseen. > Ajan henki: ”pop up -välittäminen”
Erottuminen ja esille pääseminen informaatiohälyssä vaatii yhteistyötä. Kasvava yhteistyön tarve ja vaikuttavuuden (ja näkyvyyden) kasvattaminen sitä kautta Omat rivit suoriksi ja kaikki puhaltamaan samaan hiileen. Tavoite kristallinkirkas + oma rooli
Älä tee yksin. Yhden ääni hukkuu hälyyn. Etsi HEIMOT. Etsi SANANSAATTAJAT. Etsi ne, jotka haluavat näyttää, että kannattavat teidän asiaanne. Yhteistyökumppaneita laajalti – ja myös yllättävistä paikoista > miettikää, miten työpaikat voivat osallistua, koulut, > kohderyhmittäin räätälöity viestintä
Vaatevallankumous Briteistä alkunsa saanut > raivo: ”Tämä ei voi jatkua!” Kampanjan tavoite on saada yritykset parantamaan vaatteiden ja asusteiden tuotanto-oloihin ja kertomaan kuluttajille alkuperistä. Viime keväänä mukana 70+ maata (nyt 80) Vaate nurinpäin päälle > viesti Vakava aihe, helppo & nykyaikainen osallistumistapa Huom! Kampanjamateriaalin täysin erilainen fiilis versus tapahtuma ja taustalla oleva vakava asia
MIKSI TUNNE TAVOITE YHTEISTYÖ HEIMOT KEHITTÄMINEN H2H
Menestyvät järjestöt 2016 –tapahtuma - Eväät järjestöjen tulevaisuuden menestykseen 4.2. Helsinki, Botta (Museokatu 10) Lue lisää ja ilmoittaudu: www.menestyvatjarjestot.fi Early bird –hinta voimassa 31.10. saakka.
KIITOS! Heidi Korva Salla Saarinen heidi@communike.fi www.communike.fi Twitter @heidikorva Salla Saarinen salla@radicalsoul.fi www.radicalsoul.fi Twitter @salsaari