Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831) Opiskeli Tübingenin evankelisessa seminaarissa ja Jenan yliopistossa. Kotiopettajana, sanomalehtimiehenä ja gymnasin rehtorina yliopisto-opintojen jälkeen. Filosofian professoriksi Heidelbergiin (1816) ja Berliiniin (1818). Filosofian historian kuuluisimpia systeemin rakentajia.
Teokset Die Phänomenologie des Geistes (Hengen fenomenologia, 1807). Wissenschaft der Logik (Logiikan tiede, 1812). Suomeksi ensimmäinen osa (Summa, Helsinki 2011). Encyclopädie der philosophischen Wissenschaften im Grundrisse (Filosofisten tieteiden ensyklopedia pääpiirteissään, 1. painos 1817, 2. painos 1827 [2 kertaa pidempi]). Grundlinien der Philosophien des Rechts (Oikeusfilosofian pääpiirteet, 1821). Suomeksi (Pohjoinen, Oulu 1994). Philosophie der Geschichte (Historian filosofia)
Absoluuttinen idealismi Absoluutti viittaa kaikkeuden kokonaisuuteen ja se on todellisuuden ylimmäinen määre. Absoluutti on totaliteetti, kokonaisuus. Absoluutti on asettanut itsensä. Absoluutti lähtee itsestä ja päättyy itseensä (vrt. Spinozan substanssi). Absoluutti ei hävitä erillisyyttä, vaan on “identiteetti-erilaisuudessa”. Absoluutti paljastaa itsensä kokemuksemme eri muodoissa (esim. tieteenalat). Absoluutti on “henki”. Absoluutti on kehittyvä: se tarvitsee maailmanhistoriaa ja ihmistä itseilmaisuun.
Historian filosofia Maailmanhistoria on absoluutin itsetiedostuksen prosessi. Historia on lainalainen, päämäärähakuinen prosessi. “Järki hallitsee maailmaa, ja että siis maailmanhistoriankin tapahtumat ovat olleet järkeviä." Ihmisyksilöt ovat “järjen” tai “maailmanhengen” työkaluja. “Järjen viekkaus” (List der vernunft): käyttää ihmisten intohimoja ja itsekkyyttä omien etujensa ajamiseen.
Maailmanhistoria ei ole ihanteellinen, sitä vievät eteenpäin jännitykset, vastakohdat ja taistelut. Niiden kautta maailmanhenki täydellistyy, vapauden tietoisuus kasvaa. Maailmanhistoria kulkee “idästä länteen”: itämainen despotia (yksi vapaa), antiikin Kreikan orjayhteiskunta (muutama vapaa), Euroopan kansakunnat (ihminen ihmisenä on vapaa). Maailmanhistorian päämäärä on vapaudentietoisuuden kasvu ja täydellistyminen. Muut historiat (esim. uskonnon historia, filosofian historia, taiteen historia tai valtiohistoria) ovat yleisemmän “järjen” tai “hengen” historian erikoistapauksia.
Valtio Aito vapaus voi toteutua vain valtiossa: “Valtio on tosiolevainen, jossa yksilöllä on vapaus ja jossa hän nauttii siitä”. Valtio ei ole pelkkä väline, vaan tarkoitus itsessään. Maailmanhistoria on kehitystä kohti “siveellistä kokonaisuutta, valtiota”. Koska vapaus vaatii lakeja ja instituutioita, jotka määrittelevät velvollisuuden, aito vapaus voi toteutua vasta valtiossa. Vapaus oikeutena johonkin (positiivinen määritelmä) vs. vapaus esteen puuttumisena (negatiivinen määritelmä).
Siveellinen valtio ilmentää laeissa ja instituutioissa universaalia järkeä. Kriitikoiden esittämän ”vulgaaritulkinnan” mukaan Hegel piti oman aikansa Pressia ihannevaltiona (”se mikä on järkevää, on aktuaalista; ja se mikä on aktuaalista, on järkevää”). Hegelin puolustajien mukaan Hegel ei pitänyt kaikkea vallitsevaa järkevänä. Kansalaisyhteiskunta (bürgerliche Gesellschaft) on taloudellisen kilpailun ja itsekkään kilpailun alue. Valtio edustaa yhteistä ja julkista ja sitä tarvitaan markkinavoimien kurissa pitämiseen. Kansalainen on sekä valtion että kansalaisyhteiskunnan jäsen. Hegel korostaa perheen merkitystä ”siveellisyyden” näkökulmasta.
Hengen fenomenologia Tietoisuuden rakenne sen kehityksen valossa. Teoksen eksistentialistisen argumentin mukaan yksilö tarvitsee yhteisöä. Historiallisen argumentin mukaan ihanneyhteisön on myös hyväksyttävä modernin individualismin ihanne. Individualismin ja kollektivismin maailmanhistoriallinen ongelma: antiikin kollektiivinen kaupunkivaltio –> Rooma yksilöllisenä maailmanvaltiona johti yksilön vieraantumiseen yhteisöstä –> vieraantuminen huipentui Ranskan vallankumousta edeltäneessä Euroopassa. Uskonto ja abstrakti utilitaristinen valistusfilosofia vieraantumisen vastavoimina. Vallankumouksen vapausajatus löysi ilmentymänsä filosofiasta: Järkeä korostava Kantin moraalifilosofia vs. omatuntoa korostava individualistinen filosofia -> niiden välinen ristiriita ratkeaa yksilöiden vastavuoroisen tunnustamisen kautta.
Herran ja rengin dialektiikka Tietoisuuden historia toistaa samaa kaavaa kuin maailmanhistoria. Tietoisuuksien kohtaamisessa syntyy konflikti, jolloin toinen alistetaan oman tahdon objektiksi (“rengiksi”). Vaikka herra pyrkii riippumattomuuteen, on hän riippuvainen rengistä ja vieraantuu samalla materiaalisesta todellisuudesta. Renki kytkeytyy suoraan materiaalisen todellisuuteen työn kautta, ja löytää itsensä työstään. Vasta kun molemmat tunnustavat toisen tietoisuuden tietoisuutena (suhtautuvat toiseen päämääränä sinänsä, ei keinona), voidaan herran ja rengin riippuvuussuhteesta irrottautua.