Mitä tieto-oppi eli tietoteoria tutkii?

Esitys aiheesta: "Mitä tieto-oppi eli tietoteoria tutkii?"— Esityksen transkriptio:

1 Mitä tieto-oppi eli tietoteoria tutkii?
A. Mitä voimme tietää? Mikä on tiedon ala? B. Mitä on tieto? Mitkä ovat tiedon ehdot? A’. Mitä olemme oikeutetut uskomaan? B’. Mitä on tiedollinen oikeutus? Milloin uskomus on oikeutettu? Tieto-oppi on keskeinen filosofian osa-alue, joka tutkii filosofisesti tietoa. Sen kysymykset nousevat esiin myös muilla filosofian alueilla, kuten metafysiikassa, mielenfilosofiassa, kielifilosofiassa. On siksi tärkeää tuntea tietoteoriaa, vaikka erikoistuisi joillekin muille filosofian osa- alueille. Tietoteoria ja metafysiikka. Tietoteoria kytkeytyy myös läheisesti arkielämään. On tärkeää arvioida, tietävätkö henkilöt, jotka esittävät väitteitä jostakin asiasta. Jotkut väittävät asioita, vaikka eivät tiedä. Jotkut ovat väittämättä vaikka tietävät. Molemmat ovat hankalia. On tärkeää pystyä erottamaan ne väitteet, jotka perustuvat tietoon, niistä, jotka eivät. Myös omalla kohdalla on tärkeää erottaa tieto pelkästä uskomuksesta. Muuten olemme pulassa. Tietoteoria, joka tutkii tiedon ehtoja, saattaa auttaa tällaisessa arvioinnissa. Kuten nimi kertoo tieto-oppi tai -teoria on oppi tai teoria tiedosta. Sen kaksi keskeistä kysymystä. Nämä tietysti liittyvät toisiinsa. Perustellun vastauksen antaminen edellisiin kysymyksiin vaatii myös jälkimmäisiin vastaamista. Koska tiedon ehtoihin sisältyy oikeutus- tai rationaalisuusvaatimus, myös oikeutusta tai rationaalisuutta koskevat kysymykset ovat keskeisiä. Se, miten keskeisenä tietoteoriaa on pidetty on vaihdellut filosofian historiassa. Antiikin kreikassa metafysiikka oli keskeistä ja tietoteoria toissijaista. Filosofit kehittelivät teorioita todellisuuden luonteesta ja yrittivät sitten selittää, miten nämä asiat todellisuudesta on mahdollista tietää. Esim. Platonin ideaoppi ja muistamisteoria (anamnesisteoria) Descartes käänsi asiat toisinpäin: Tietoteoriasta tuli ensijaista. Meidän pitää seivittää ensin, mitä voidaan tietää, Vasta sitten voidaan sanoa jotakin todellisuuden luonteesta.

2 Perinteinen tiedon määritelmä
S tietää että p, jos ja vain jos p on tosi, S uskoo että p, S on oikeutettu uskomaan että p. Gettier-vastaesimerkit Intuitio: Tieto sulkee pois onnekkaan sattuman. Platonin kysymys Theaitetos-dialogissa: mitä toteen uskomukseen on lisättävä, jotta saisimme tietoa. Yksi hänen käsittelemänsä vastaus: oikeutus. Onnekkaasti tosi uskomus ei kuitenkaan ole tietoa. Esim. uskon, että tietty hevonen voittaa, koska sillä on niin hyvä nimi (Lucky Strike), ja se voittaakin. Kolmas ehto - oikeutusehto - kytkee subjektiivisen ja objektiivisen puolen toisiinsa siten, että uskomus ei ole vain sattumalta tai onnekkaasti tosi. Oikeutusehto on tietoteoreettisesti kiinnostavin ehto.

3 Internalismi vs. eksternalismi
Internalismi: Uskomuksen oikeutus riippuu pelkästään uskojalle sisäisistä tekijöistä. Näitä ovat hänen a) sisäiset mielentilansa tai b) tekijät, joista hän on tai kykenee olemaan reflektiivisesti tietoinen. Eksternalismi ei rajoita tällä tavalla oikeutuksen ehtoja. Ne voivat olla täysin ulkoisia. Nykytietoteorian keskeinen kiista ja vedenjakaja: Riippuuko oikeutus pelkästään uskojan näkökulmasta sisäisistä tekijöistä vai vaikuttavatko siihen myös ulkoiset tekijät. Sisäisen ja ulkoisen välinen raja voidaan vetää eri tavoin. a) Mentalistiseksi internalismiksi kutsutaan näkemystä, joka rajoittaa oikeuttajat uskojan sisäisiin mielentiloihin. b) Toisaalta internalismi voidaan määritellä sen perusteella, miten oikeuttavat tekijät ovat kognitiivisesti uskojan saatavilla. Ne ovat joko sellaisia, joista uskoja on aktuaalisesti reflektiivisesti tietoinen, tai sellaisia, joista hän kykenee olemaan näin tietoinen. Reflektiivinen tietoisuus on tietoisuutta pelkästään mietiskelyn tai ajattelun voimalla. Perinteisesti sen on ajateltu kattavan introspektion ja apriorisen järjen. Perinteinen (karteesinen) tietoteoria on internalistista. Introspektio ja apriorinen intuitio ainoat tiedon lähteet. Pystyn ratkaisemaan uskomusteni oikeutuksen pelkästään mietiskelemällä omia mielentilojani ja sitä, mitä niistä loogisesti seuraa. Vrt. Descartesin mietiskelyt. Eksternalismin mukaan näin ei ole. Jos oikeutus riippuu ulkopuolellani olevasta maailmasta, minun täytyy tutkia sitä saadakseni selville, ovatko uskomukseni oikeutettuja.

4 Evidentialismi vs. reliabilismi
Evidentialismi: S on oikeutettu uskomaan että p (hetkellä t), joj S:n evidenssi (hetkellä t) tukee p:tä. S:n evidenssi muodostuu hänen sisäisistä mielentiloistaan: kokemuksistaan, uskomuksistaan ja intuitioistaan. Reliabilismi: S:n uskomus on oikeutettu, joj sillä on luotettava kausaalinen alkuperä. Nykyisessä analyyttisessä tietoteoriassa on kaksi vallitsevaa oikeutusteoriaa, joista toinen edustaa internallismia ja toinen eksternalismia: evidentialismi ja reliabilismi. Voisi jopa sanoa, että oikeutusteoriat voidaan jakaa näihin kahteen tyyppiin. Edellisen mukaan oikeutus riippuu evidenssistä. Yleensä ajatellaan, että evidenssin täytyy olla jotain sellaista, josta henkilö kykenee olemaan suoraan introspektiivisesti tietoinen: kokemukset, uskomukset, intuitiot. Evidenssi rajoittuu henkilön senhetkisiin sisäisiin mentaalisiin tiloihin. Reliabilismin mukaan taas uskomuksen tekee oikeutetuksi sen luotettava kausaalinen alkuperä, josta henkilön ei tarvitse olla millään tavalla tietoinen. Luotettava kausaalinen alkuperä on sellainen, joka tuottaa enemmän tosia kuin epätosia uskomuksia. Uskomustemme kausaalisen alkuperä sekä tämän luotettavuus ovat mielen kannalta ulkopuolista. Molempia on eri muotoja.

5 Oikeutuksen rakenne Uskomuksen oikeuttava perusteiden ketju
jatkuu äärettömyyksiin (infinitismi), muodostaa kehän (kehäinen koherentismi), päättyy uskomukseen, joka ei ole oikeutettu (wittgensteinilainen kontekstualismi) tai päättyy uskomukseen, joka on oikeutettu (fundamentalismi). Transmissio vai emergenssi? Oikeutus näyttää siis syntyvän haarautuvasta perusteiden ketjusta, mutta millainen tämän ketjun pitäisi olla? Kullakin haaralla voi olla neljä erilaista muotoa tai rakennetta: Kutakin rakennetta vastaa tietty oikeutusteoria: (1) Infinitismi sanoo, että ainoastaan ääretön perusteiden ketju pystyy oikeuttamaan uskomuksen. (2) Kehäinen koherentismi sanoo, että ainoastaan kehäinen perusteiden ketju pystyy oikeuttamaan uskomuksen. (3) Wittgenstein (1969) näytti kannattaneen ajatusta, että uskomuksemme oikeuttavat viime kädessä perusteiden ketjut, jotka päättyvät uskomuksiin, joilta puuttuu oikeutus. Teoriaa voi siksi kutsua wittgensteinilaiseksi kontekstualismiksi. (4) Fundamentalismin mukaan taas oikeuttava ketju päättyy oikeutettuihin uskomuksiin, jotka eivät saa oikeutustaan muilta uskomuksilta, eli niin sanottuihin perususkomuksiin. Jotkut skeptiset argumentit nojaavat infinitismiin: koska kellään ei voi olla ääretöntä määrää perusteita, kellään ei ole oikeutettuja uskomuksia. Dogmaattinen infinitisti puolustaa väitettä, että on olemassa äärettömiä perusteiden ketjuja, jotka oikeuttavat uskomuksemme. Peter Klein on viime aikoina puolustanut tätä vaihtoehtoa. Vaikkei kukaan voi tietenkään käydä läpi ääretöntä perusteiden ketjua, jokainen ketjun lenkki voi olla sellainen, että pysymme tarvittaessa löytämään sille perusteen. (Peirce, Popper) Kehäisen koherentismin mukaan perusteiden ketju päättymätön mutta äärellinen. Se voi muodostaa kehän. Riittävän suuri kehä oikeuttaa siinä olevat uskomukset. Erittäin epäsuosittu: miten kehäinen päättely voisi oikeuttaa uskomuksen? Wittgensteinilta vaikutteita saanut kontekstualismi hylkää 2. premissin eli sen, että perusteiden tarvitsisi olla oikeutettuja. ”Vaikeutenamme on oivaltaa uskomme perusteettomuus.” (Varmuudesta, § 166) Oikeutus edellyttää aina sellaisten uskomusten kontekstin, jotka ovat epäilyn ulkopuolella joita ei tarvitse eikä voida oikeuttaa. Lopuksi fundamentalismi hylkää 1. premissin. Sen mukaan oikeutus ei aina vaadi hyviä perusteita eli muiden uskomusten tukea. On olemassa ns. perususkomuksia, jotka ovat oikeutettuja perusteista riippumatta. Oikeutuksella ja tiedolla on perusta. Näitä teorioita puolustetaan tyypillisesti eliminoimalla muut vaihtoehdot. Useimmiten puolustettava vaihtoehto on fundamentalismi. Jos ajatellaan, että perusteiden ketjussa on kysymys oikeutuksen siirtymisestä uskomukselta toiselle, näyttäisi siltä, että täytyy olla ensimmäisiä perusteita, jotka eivät saa tätä oikeutusta muilta perusteilta. Jos nämä eivät itse ole oikeutettuja, ei ole mitään, mikä siirtyisi uskomukselta toiselle. Jos oikeutus siirtyy kehässä, ei ole mitään, mikä synnyttäisi sen alunperin. Voisi ajatella, että uskomus voi olla tällöin vain hypoteettisesti oikeutettu: uskomus on oikeutettu, jos se on oikeutettu. Sama pätee äärettömään ketjuun: kukin ketjun jäsen on oikeutettu, jos sitä edeltävä jäsen on oikeutettu. Jos ketjussa ei ole ensimmäistä jäsentä, joka olisi ehdottomasti oikeutettu, mikään seuraavistakaan ei ole. Kaikki ovat vain ehdollisesti oikeutettuja. Johtopäätös voi kuitenkin olla ennenaikainen. Siitä, miten perusteiden ketju synnyttää oikeutuksen, on nimittäin kaksi näkemystä: (1) Transmissionäkemyksen mukaan oikeutus siirtyy perusteiden ketjussa uskomukselta toiselle. (2) Emergenssinäkemyksen mukaan oikeutus syntyy (emergoituu) koko ketjussa. Transmissionäkemys johtaa fundamentalismiin: jos oikeutus on jotakin, joka siirtyy perusteiden ketjussa, näyttää selvältä, että täytyy olla uskomuksia, joissa se alun perin syntyy, eli niin sanottuja perususkomuksia. Päättely ei synnytä oikeutusta; se vain siirtää oikeutuksen premisseiltä johtopäätökselle. Ilman ensimmäisiä premissejä, jotka jo ovat oikeutettuja, ei olisi mitään, mikä siirtyisi päättelyssä uskomukselta toiselle. Muutamat filosofit ovat kuitenkin kannattaneet emergenssinäkemystä. Heidän mukaansa oikeutus syntyy päättelysuhteista. Holistiset koherentistit ajattelevat, että monensuuntaiset uskomusten väliset päättelysuhteet synnyttävät oikeutuksen. Kaikkien uskomusten oikeutus riippuu niiden suhteista muihin uskomuksiin eli uskomusjärjestelmän sisäisestä koherenssista eli yhtenäisyydestä. (BonJour 1985.) Jopa infinitismi tuntuu mahdolliselta emergenssinäkemyksen pohjalta. Peter Kleinin (2007) ja Jeremy Fantlin (2003) mukaan oikeutus syntyy päättelyketjussa. Mitä pitempi ketju, sitä enemmän se synnyttää oikeutusta. Täysin oikeutettu uskomus vaatii äärettömän ketjun. Sekä koherentismissa että infinitismissä on kuitenkin se ongelma, että niiden mukaan oikeutus riippuu pelkästään uskomusten välisistä suhteista eikä kytkeydy mitenkään havaintokokemuksiin ja todellisuuteen. Siksi valtaosa nykytietoteoreetikoista kannattaa fundamentalismia.

6 Maltillinen fundamentalismi
Fallibilismi: Perususkomusten ei tarvitse olla varmoja (ne voivat olla epätosia). Kaikkien uskomusten oikeutus voi kumoutua. Oikeutuksella voi olla muitakin perustavia lähteitä kuin introspektion ja järki. Esim. aistihavainto, muisti, induktiivinen (ja abduktiiivinen) päättely, empatia, muiden sana, moraalinen intuitio, uskonnollinen kokemus. Suoraa tietoa (perususkomuksia) voi olla muustakin kuin omista mielentiloista ja välttämättömistä totuuksista. Esim. ulkomaailmasta, menneisyydestä, muiden mielentiloista, muiden välittämistä totuuksista, moraalisista tosiasioista, Jumalasta. Sallimalla, että oikeutetut uskomukset voivat olla epätosia ja että oikeutus voi kumoutua, maltillinen fundamentalismi välttää radikaalin fundamentalismin skeptiset ongelmat. Uskomuksen oikeutus kumoutuu, jos uskojalla on perusteita epäillä uskomustaan. Uskomusten muodostaminen ei ole aina uusien uskomusten lisäämistä. Se voi olla myös aikaisempien hylkäämistä. Maltillinen fundamentalismi sallii suuremman joukon perususkomuksia ja tekee näin oikeutuksen ja tiedon helpommaksi. Esim. aistihavaintoon perustuvat havaintouskomukset voivat olla perususkomuksia, vaikka ne eivät ole aina tosia (havaintovirheet, hallusinaatiot). Psykologisesti realistista, koska emme yleensä muodosta uskomuksia aistikokemuksista lainkaan vaan suoraan ulkomaailman objekteista. Jo tämä tekee radikaalista fundamentalismista liian vaativan. Maltillisen fundamentalismin kannattajat huomauttavat, ettei regressio-ongelman ratkaiseminen vaadi radikaalia fundamentalismia. Regression katkaisevien perususkomusten ei tarvitse olla varmoja. Riittää, että ne ovat oikeutettuja muista uskomuksista riippumatta. Toisaalta maltillinen fundamentalismi näyttää tekevän oikeutuksesta ja tiedosta liiankin helppoja: se saattaa sallia perususkomukset (suoran tiedon) Jumalasta ja moraalisista (esteettisistä) tosiasioista. Itse asiassa melkein kaikki oikeutetut uskomukset ovat perususkomuksia, koska valtaosa uskomuksista perustuu muistiin, joka myös synnyttää perususkomuksia (ainakin näkemyksen yhden version mukaan). Keskeinen vaikeus on selittää, miten perususkomukset voivat olla oikeutettuja. Katsotaan, miten kaksi vallitsevaa maltillisen fundamentalismin muotoa selittävät asian.

7 Perususkomusten oikeutus?
Evidentialismi: perususkomuksen oikeuttaa ei-doksastinen kokemus. Reliabilismi: perususkomuksen oikeuttaa sellainen luotettava kausaalinen alkuperä, johon ei sisälly päättelyä muista uskomuksista. Miten maltilliset fundamentalistit selittävät perususkomusten oikeutuksen? Vaikka koherentismia voi myös kutsua evidentialismin muodoksi, jossa evidenssi muodostuu aina muista uskomuksista, evidentialisti voi myös olla fundamentalisti, joka hyväksyy myös ei-doksastiset kokemukset evidenssiksi (aistikokemukset, muistikokemukset, älylliset intuitiot jne.). Nämä muodostavat perimmäisen evidenssin, josta kaikkien uskomusten oikeutus riippuu. Reliabilisti selittää perususkomusten oikeutuksen luotettavuudella. Kumpikaan ei ole ongelmaton: Evidentialistin pitäisi pystyä selittämään, miten kokemukset voivat oikeuttaa uskomuksia. Reliabilistin ongelma ovat internalistiset intuitiot.

8 Oikeutuksen kumoutuvuus
Jos evidenssi e oikeuttaa minut uskomaan että p, niin lisäevidenssi d kumoaa tämän oikeutuksen, jos ja vain jos e ja d yhdessä eivät oikeuta minua uskomaan että p. d voi olla peruste uskoa, että p on epätosi tai että e ei ole luotettavaa evidenssiä p:lle. Empiirinen evidenssi on aina kumoutuvaa siinä mielessä, että vaikka evidenssini oikeuttaisi minut uskomaan jotakin, niin uuden evidenssin hankkiminen voi kumota tämän oikeutuksen. Voimme määritellä oikeutuksen kumoutumisen seuraavasti. Lisäevidenssi d on siis oikeutuksen kumoaja. Jos minulla on tällainen kumoaja, uskomukseni että p ei ole oikeutettu ja minun pitäisi luopua siitä. Kumoutuvuusehto voidaan muotoille eri tavoin riippuen siitä, miten oikeutus ymmärretään. Oletetaan, että oikeutus riippuu evidenssistä. Esim. muistiuskomus, että jääkaapissa on olutta. Havaintouskomus, että jääkaappi on tyhjä, kumoaa muistiuskomuksen oikeutuksen. Esim. uskomus, että huoneessa on värivalot, on kumoaja uskomukselleni, että pöytä on punainen. p voi olla perususkomus tai uskomus, jonka oikeutus perustuu päättelyyn. Maltillinen fundamentalismi, jonka mukaan uskomusten oikeutus voi kumoutua, sallii enemmän oikeutettuja uskomuksia kuin radikaali fundamentalismi. Voidaan väittää, etteivät edes radikaalin fundamentalismin hyväksymät perususkomukset ole kumoamattomia. Esim. Lehrerin kivuntunne ja lääkäri. Matemaattinen totuus ja matemaatikko. Radikaali fundamentalisti voi tosin väittää, etten todella tuntenut kipua ja että en todella ymmärtänyt matemaattista propositiota. Jos olisin ymmärtänyt eli havainnut sen selvästi ja tarkasti, en voisi epäillä sen totuutta enkä erehtyä siitä. Mutta mikä tekee perususkomuksista oikeutettuja?

9 Tiedon ja oikeutuksen lähteet
Havainto (tieto ulkomaailmasta) Järki (tieto välttämättömistä totuuksista) Päättely (tiedosta päätelty tieto) Muisti (tieto menneisyydestä) Testimonia (muiden sanaan perustuva tieto) Uskonnollinen kokemus (tieto Jumalasta) Tarkoitamme tiedon ja oikeutuksen lähteillä niitä tekijöitä, jotka tekevät uskomuksesta oikeutetun ja mahdollisesti tietoa. Olemme jo tarkastelleet tällaisia lähteitä yleisellä tasolla: eri oikeutusteoriat näkevät ne eri tavalla. Nyt tarkastelemme hiukan lähemmin erityisiä lähteitä, jotka liittyvät erilaisiin mahdollisiin tiedon alueisiin. On hyvä pitää perusratkaisut mielessä. Radikaalin fundamentalismin mukaan vain introspektio ja järki ovat perustavia tiedonlähteitä; muut perustuvat pohjimmiltaan näihin. Koherentismin mukaan ainoa oikeutuksen lähde on päättely. Uskomusten väliset päättelysuhteet synnyttävät oikeutuksen. Maltillinen fundamentalismi sallii useita yhtä perustavia tiedon lähteitä introspektion ja järjen lisäksi: havainto, muisti, muiden sana, moraalinen intuitio, uskonnollinen kokemus. Sitä on puolustettu sillä, että se välttää skeptisismin. Vastakkainen vaara on se, että se sallii liikaa tietoa eli tekee tiedon liian helpoksi, esim. tiedon Jumalasta. Kevään kurssissa käsittelen erityisesti skeptisismin ja helpon tiedon ongelmia.

10 Humen skeptinen argumentti
Meillä ei voi olla suoraa tietoa ulkomaailmas- ta. Jotta meillä olisi tietoa ulkomaailmasta, sen pitäisi siis perustua päättelyyn premisseistä, jotka koskevat aistikokemusta. Aistikokemuksesta ei voi deduktiivisesti päätellä ulkomaailmaan. Aistikokemuksesta ei voi induktiivisesti päätellä ulkomaailmaan. Meillä ei voi olla suoraa eikä pääteltyä tietoa ulkomaailmasta. David Humella oli kuuluisa skeptinen argumentti, jonka mukaan aistikokemus ei voi olla ulkomaailmaa koskevan tiedon lähde. Jotta voisimme välttää skeptisismin joku premisseistä pitäisi pystyä kieltämään. Erilaiset havaintoteoriat voidaan erottaa sen suhteen, minkä premissin ne kieltävät. -suora realismi kiistää 1. premissin -idealismi ja fenomenalismi kiistävät 2. premissin -tieteellinen realisti kiistää 3. premissin