Rakennerahastoviestintä - viestintäohjeet ja graafiset elementit ”EAKR –ohjelma Etelä-Pohjanmaan eresauttajana” - seminaari 21.2.2008 Tuija Nikkari, Länsi-Suomen.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeet Tuija Laukkanen
Advertisements

EU-varainkäytön valvonta EU:n rakennerahastot
1 EU-osarahoitteisten kehittämishankkeiden käsittely Hankkeiden käsittelystä on maininta - Rakennerahastolaissa, - valtioneuvoston rakennerahastoista.
Hyvinvointikuvaus käytäntönä – tukea terveyden edistämisen suunnitteluun.
’Vieläkö voi hakea’ - Pohjois-Savon liiton rahoitustilanne
ESR AJANKOHTAISTA ESR –OHJELMASTA YTR:n HANKESEMINAARI ylitarkastaja Leena Uskelin, työministeriö.
Iisalmi Varkaus Kuopio
Uusi Leader-brändi 2014 Mikä, miksi ja miten?.
MYR:N TEHTÄVÄT 1.YHTEENSOVITTAA EU:n ja valtion rahoituksen kohdentuminen ohjelmaa rahoittaville viranomaisille (MYAK) MYAK:n tarkistus budjetin hyväksymisen.
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIN YLIOPISTO Aikuiskoulutuksen laatuyliopisto IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISHANKE, osa II ”Oikeus.
2 Etelä-PohjanmaaOsaa-Uskaltaa-Menestyy Etelä-Pohjanmaan liitto - Merkittävimmät EU-ohjelmat Etelä-Pohjanmaalla ohjelmakaudella : Länsi-Suomen.
Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelma Kulttuuriviennin valmisteluryhmän kokous , Helsinki,
EURA2007 – rakennerahastohankkeiden hallintajärjestelmä Heli Rintala
Kuntakulttuuri kohtaa 2013 Mahdollisuuksia kulttuurille
ESR Sivu 1 ESR:n uusi ohjelmakausi ja sen haasteet sukupuolten tasa-arvon kannalta Riitta Kangasharju Työministeriö Tampere
Itä-Suomen ESR-päivät Opetusministeriön puheenvuoro Merja Niemi Opetusministeriö.
Uuteen ohjelmakauteen Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä EAKR-seurantakomiteat kevät 2012.
Kokemuksia etäpalvelupilotista Etelä-Pohjanmaalla Marko Rossinen Etelä-Pohjanmaan liitto.
Suomen kansallinen tarkastus ja maksatusten hakeminen /MU.
Kyläsuunnittelumalli
Suomen kansallinen tarkastus ja kansallisen vastinrahahan maksatushakemus Haaparanta /Maija Uusisuo.
UUDEN OHJELMAKAUDEN RAKENNEMUUTOKSIA
MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN TOTEUTUMINEN
Kansallinen digitaalinen kirjasto. 2 Kansallinen digitaalinen kirjasto –hankkeen tausta Kansalliset linjaukset velvoittavat kirjastojen, arkistojen ja.
EAKR JA ESR YHDENTYVÄT – MITEN ETEENPÄIN? Helmet Verkkoon loppuseminaari Seinäjoella EU –koordinaattori Jyrki Tomberg Satakuntaliitto.
”KaaSu” - Kaakkois-Suomen välityömarkkinoiden kehittäminen – hanke 2008 – 2009.
EU-RAHOITUS KAINUUSSA JORMA TEITTINEN KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ
Itä-Suomen EAKR-seurantakomitean kokous Joensuu, Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä TEM/Alueosasto Rakennerahastoryhmä.
Tukikelpoisuus alkaa Rakennerahastolaki tulee voimaan Rakennerahastoasetus tulee voimaa Tukikelpoisuusasetus tulee voimaa
EAKR-seurantakomiteoiden kokoukset Etelä-Suomi & Länsi-Suomi Itä-Suomi & Pohjois-Suomi Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena.
Vipuvoimaa EU:lta Hankeinfo Mikkelissä Riitta Koskinen Etelä-Savon maakuntaliitto.
Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen joensuun kaupunkialueilla kaupunginsihteeri Jari horttanainen
Jatkuvan parantamisen Jp-taulu
ZipIT Yleisesittely ZipIT-hankekokonaisuus Terveydenhuollon prosessien ja ohjelmistojen rinnakkainen kehittäminen.
Suomen uusi rakennerahasto-ohjelma sisältää molemmat rahastot (EAKR ja ESR) Toimintalinjat ovat: TL1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky (EAKR) TL2 Uusimman.
EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014 Pohjois-Suomen EAKR-seurantakomitean kokous Kokkola, TEM/Alueosasto Rakennerahastoryhmä.
Itämeri –strategia ja toimenpideohjelmat - mitä uutta odotettavissa Itä-Suomen EAKR – toimenpideohjelman seurantakomitean kokous Kajaani, Neuvotteleva.
Viestintäsuunnitelma
Sähköinen EURA järjestelmä Christa Löf EU-koordinaattori Etelä-Savon maakuntaliitto.
HANKKEIDEN VALINTAMENETTELY JA PÄÄTÖKSENTEKO KUOPIO IISALMI VARKAUS Timo Ollila, Itä-Suomen lääninhallitus.
Ajankohtaista toimeenpanon näkökulmasta Toimintaryhmien puheenjohtajien tapaaminen Tampere Kirsi Murtomäki ylitarkastaja Varainhoito-osasto.
Rakennerahastoviestintä
Työ- ja elinkeinokeskus EAKR- ja ESR-rahoitus Pohjois- Savossa 2007 – Microteknia, Kuopio.
Itä-Suomen EAKR-SKOM NSPA – Pohjoisen harvaan asuttujen alueiden politiikkalinjaukset Satu Vehreävesa ohjelmapäällikkö, Pohjois-Savo.
Maakuntajohtaja Anita Mikkonen
Itä-Suomen lääninhallitus Hankkeiden valintamenettely, välttämättömät ja hankevalintaa ohjaavat kriteerit sekä päätöksenteko EU-projektipäällikkö Timo.
Korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Tutkimushallinnon.
MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN TOTEUTUSTILANNE JA HAASTEET Itä-Suomen EAKR-ohjelman seurantakomitean kokous Neuvotteleva virkamies Aila Ryynänen.
EAKR-arviointisuunnitelma Sisältö Valmisteluprosessi Arviointityöryhmä asetettu elokuussa 2008 Valmistellut suunnitelman sekä.
Valtakunnallinen bioenergiakoordinaatio TTS tutkimus, Tage Fredriksson.
ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS –TAVOITE ITÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMA
Viestinnän toteutuminen ja painotukset vuosina Komission asetus täytäntöönpanosta määrää, että vuoden 2010 vuosikertomuksen tulee sisältää.
Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö Virpi Pikkuaho
EAKR – mitä rahoitetaan Tuettava toiminta: ohjelma- asiakirjasta ja säännöksistä – – Toteuttamisen painotukset.
HEIDI, PÄIVI JA ANU Vammaisasioiden oppimis- verkoston koordinaattorit Mikä Innokylä on? Juha Koivisto.
Kaste-ohjelma pähkinänkuoressa Salme Kallinen, neuvotteleva virkamies
Hankeviestintää - miksi ja miten?
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman toteumakatsaus
Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus
Vertaisvinkkejä hankkeiden hyvään viestintään
Mahdollisuuksia avautuu tästä – Pohjois-Savon rakennerahastoinfo
AJANKOHTAISTA ELY-KESKUKSESTA
Lastensuojelun sosiaalityön moniammatillisen toimintamallin kehittämistyöryhmä kokousversio.
Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamien EAKR-hankkeiden ”elämänkaari”
Arvioinnista arkipäivää
Rakennerahastojen hallintojärjestelmän uudistaminen
Osallistumisen suunnittelun vaiheet ja tehtävät
Soile Juuti, ohjelmapäällikkö
HENKILÖSTÖKÄYTÄNTÖJEN VALMISTELU
Julkisuus Ymmärrettävyys Avoin toiminta Hallinto mahdollistajana.
Esityksen transkriptio:

Rakennerahastoviestintä - viestintäohjeet ja graafiset elementit ”EAKR –ohjelma Etelä-Pohjanmaan eresauttajana” - seminaari Tuija Nikkari, Länsi-Suomen lääninhallitus

Rakennerahastoviestintä ohjelmakaudella Rakennerahastoja koskeva viestintä on yhtä tärkeää kuin ohjelmien asianmukainen hallinnointi ja moitteeton varainhoito Olennainen edellytys hankkeiden tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan kannalta Viestintä on mukana kaikissa hankkeen elinkaaren vaiheissa - erittäin haasteellinen viestintäkenttä, jossa erilaisia kohderyhmiä ja monia viestinnän kanavia Sanoma: EU:lta tukea kehittämiseen ”Entistä paremman Suomen ja sen alueiden kehittämiseksi” - EAKR- viestintäsuunnitelma / /TN

Onnistunut viestintä - Onnistunut hanke – Onnistunut viestintä Vauhdittaa hankkeiden käynnistymistä Tukee toteuttamista ja tulosten saavuttamista Edistää yhteistyötä Kertoo tuloksista Levittää hyviä käytäntöjä Lisää hanketoiminnan avoimuutta ja näkyvyyttä Tekee hankkeet ja ohjelmat tutuiksi suurelle yleisölle 3/ /TN

Vaatimus rakennerahastoja koskevan viestinnän parantamiseksi Perustuu ohjelmakauden viestinnän arviointiin ja saatuihin kokemuksiin UUDISTUKSIA 1.Yhteinen rakennerahastoviestintä 2.Viestintäsuunnitelma 3.Viestintäohjeet 4.Vastuut – verkostoja ja yhteistyötä 5.Edunsaajien tietojen julkistaminen 4/ /TN

UUDISTUKSIA 1. Yhteinen rakennerahastoviestintä EAKR- ja ESR –ohjelmille yhdessä Yhteinen graafinen ilme Yleisesite, ohjelmakohtaiset ja teema-esitteet Ohjelmakauden yhteinen slogan ”Vipuvoimaa EU:lta” Yhteiset –sivut. 5/ /TN

Rakennerahastojen yhteinen viestinnän ja tiedon levittämisen kattava verkkosivusto eri kohderyhmille Hanketoimijoille tietoa ja tukea, yhden luukun periaate perustiedot hakemuksen tekemiseen ja lähettämiseen näyttää esimerkkejä esittelee prosesseja tarjoaa oppaita ja käsikirjoja yhtenäinen graafinen ilme ja pohjamateriaalia Viranomaisille tietopankki ja työväline Tietoa kansalaisille ja medialle konkreettisesti mitä EU-rahoituksella tehdään Yhdistää hajanaisen viestintäkentän Ajankohtaista ja ajantasaista tietoa 6/ /TN

2. Viestintäsuunnitelma Suunniteltu, systemaattisesti ja aktiivisesti hoidettu viestintä tukee toimintaa kaikissa olosuhteissa. Viestinnän suunnitteluun, johtamiseen ja seurantaan panostetaan aikaisempaa enemmän Kuuluu jokaiseen toimenpideohjelmaan, jonka laatii TEM ja komissio hyväksyy Suunnitelman laadinta, käyttöönotto, seuranta ja arviointi ovat keinoja, joilla komissio varmistaa läpinäkyvyyden ja rahastojen hyvän hallinnan Yhtenäiset viestinnän linjaukset, joihin kaikki toimijat voivat sitoutua ja jotka ohjaavat ohjelma-, alue-, organisaatio- ja hankekohtaista viestinnän suunnittelua sekä tukee hankkeiden onnistumista 7/ /TN

Hyvä hankesuunnitelma sisältää viestintäsuunnitelman Jossa määritellään Tavoitteet ja pääviestit Kohderyhmät Välineet ja työkalut Tiedotuksen aikataulu, kustannukset ja vastuuhenkilöt Seurannan, raportoinnin ja dokumentoinnin  Perusohjeet sisältyvät tiedotusohjeeseen  Täydentävää ohjeistusta tulossa  Ohjeistus tulee sivullewww.rakennerahastot.fi 8/ /TN

3. Vastuunjako – verkostoja ja yhteistyötä Koordinaatiovastuu TEM: llä, vastuuhenkilö neuvotteleva virkamies Marja Taskinen Valtakunnallinen viestintäverkosto: koostuu rakennerahastovaroja käyttävien viranomaisten edustajista Suuralueen viestintää koordinoi ja EAKR: n viestinnästä vastaavat ohjelmakoordinaattorit - Länsi-Suomessa ohjelmapäällikkö Seppo Haukka Keski-Suomen liitosta Maakunnissa vastuussa maakuntien liitot - Etelä-Pohjanmaalla MYR on nimennyt viestintäryhmän, joka koostuu eri rahoittajien edustajista ja liitto on vetovastuussa Alueelliset ja paikalliset viranomaiset (rahoittajat) ohjaavat, tukevat ja valvovat viestinnän toteutumista Seurantakomiteat seuraavat HANKKEET kantavat suurimman vastuun viestinnän toteuttamisesta Tiedotusvelvollisuus hankkeen tavoitteista, toteutussuunnitelmasta ja hankkeen tuloksista. Rahoituspäätöksen ehto 9/ /TN

4. Viestintäohjeet - tiedotusohje Komission asetus (EY) 1828/2006 Tiedotusohje EU-hankkeiden toteuttajille on juuri valmistunut Tiedotusohje ja graafiset ohjeet löytyvät sivuiltawww.rakennerahastot.fi - Tiedotusohje tulossa, tarkat graafiset ohjeet ja valmiit pohjamateriaalit löytyvät viranomaiset kohdasta Määrittelee tuensaajan tiedottamisen vastuut ja vaatimukset  Noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa tukien menetyksiä Eurooppa tunnuksen (EU-lippu + teksti) ja Vipuvoimaa EU:lta tunnuksen käyttö ovat pakollisia kaikessa sähköisessä ja kirjallisessa tiedotusmateriaalissa. Kaikessa hankkeen tiedottamisessa on aina mainittava EU:n rakennerahastojen osallistuminen hankkeen rahoitukseen. Lipputunnukseen on aina liitettävä rakennerahaston nimi tai teksti rakennerahastot. Suositeltavaa on tuen myöntäneen viranomaisen mainitseminen. Yli euroa julkista tukea saavilla hankkeilla on erityisvaateita tiedotukselle (mainostaulut ja pysyvät tietokyltit). Koskee fyysistä kohdetta, infrastruktuuria ja rakennuksia. Rakennerahastoviestintää varten suunniteltua yhteistä visuaalista ilmettä suositellaan myös hankkeiden käytettäväksi. 10/ /TN

5. Edunsaajien tietojen julkistaminen Kaikkien EU:n rakennerahastoista osarahoitusta saaneiden hankkeiden perustiedot ovat julkistettavia tietoja: Hankkeen nimi Tiivis hankekuvaus Toteuttajatahot Osallistuvat yritykset ja organisaatiot (ei ESR toimintaan osallistuvat) Hankkeelle myönnetyn julkisen tuen määrä 11/ /TN