Koulujen kriisityö Jokelan koulutragedian valossa

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Pihtiputaan seurakunta Miten kehittää v. työtä?
Advertisements

Lavian lukio.
VAIKUTTAJAPÄIVÄT. VAIKUTTAJAPÄIVÄT 2014 • Vaikuttaja-päivät on vuosittain järjestettävä vantaalainen foorumi, jossa koulut, päiväkodit, muut.
Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Espoo, Tapiolan koulu Joulukuu 2013.
NUORTEN SEKSUAALIOIKEUDET
JOUSTAVUUTTA JA TOIMINNALLISUUTTA KOULUUN
Koulukuraattorien perehdytysohjelma Helsingissä
Jukka Ollila | Novago Yrityskehitys Oy Yritystalo BusinessLohjan ensimmäinen vuosi.
Mitä tänään tapahtuu? Keräilijän aarteet Asiantuntijavierailu.
Oppilaiden hyvinvointi ja kiusaamisen vastainen työ Taivallahden peruskoulussa Vanhempainilta
AJANKÄYTÖN SUUNNITTELU
Kandiseminaarin ryhmätyöskentely Kevätlukukausi 2007.
T AMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUN YHTEISTOIMINNALLINEN LIIKUNTAPÄIVÄ Vuosiluokat 1 - lukio.
”Eli sillon lähtee uimahallille ja ui kilometrin”
TTL Sosiaalisessa mediassa
Nuorten ohjaajien palaveri Muuramen Yritys ry Jalkapallojaosto
Älä kiusaa Kiusaamista on, kun oppilas joutuu toistuvasti ja systemaattisesti toisten tahallisen, kielteisen toiminnan kohteeksi. Nimittely, pilkkaaminen,
MITEN LAPSI SELVIÄÄ KRIISISTÄ
TYÖEHTOSOPIMUS JA PALKKA
Heinolan kaupungin opetussuunnitelma
Viikko 18 (29.4. – 3.5.) Maanantai: (29.4.) - Tiistai: (30.4.) -9.LK: Rästikoe klo 8 luokassa C LK: Susiniemi -9.LK: Tanssiaiset klo Keskiviikko:
Tiistaina klo 18 6B-luokassa
Liisa Huusko 2010 Asiakassuuntautuneen tiimityön juurruttaminen osana monikuntaliitosta -pilottikokeilun päätösseminaari Kauhava Liisa Huusko,
Meidän koulu Keskustelua wilma-merkinnöistä, järjestyssäännöistä ja perusopetuslain muutoksesta.
KULOMÄEN KOULUN TEHO-HANKE
LOHJAN KAUPUNGIN KOULUTUSTAKUU- JÄRJESTELMÄ - KAIKKI JATKAA.
LÄHELLÄ AVOIMIA TYÖMARKKINOITA – Palkkatukityöllistämiseen ja työkokeiluihin liittyvät vastuut Punaisen Ristin Tampereen Kontti-kierrätystavaratalon näkökulmasta.
AKTIIVINEN KOULUPÄIVÄ IDEAIMURI. Ideaimuri –työskentelyn teema: HYVÄ KOULUPÄIVÄ LUOSTARIVUOREN KOULUSSA JA MITEN VOIMME SITÄ EDISTÄÄ?
Yleistä koulunkäyntiin liittyen
Prosessikuvaus Joensuun normaalikoulun OPS –prosessista 2003
O PPILAITOKSEN ARVIOINTI 2014 Opiskelijakyselyn tulokset.
Viikko 12 (19. – ) 7.LK TET-VIIKKO Maanantai: (19.3.) -9.LK tukarit: Suunnittelupalaveri klo Tiistai: (20.3.) -6A ja 9D: Ympäristömessut.
Unicef-kävely Me muutamme maailmaa Kaikki eivät pääse kouluun.
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAKI
Väkivaltatilanteissa toimiminen ja tilanteiden käsittely
LATAAMO osallisena yhteisössä. Lataamo -työskentelyn tavoitteet Kuulla ihmisten kokemuksia ja saada uutta tietoa. Tehdä näkyväksi osallisuuden toteutumista.
Tehtävätunnit – miten korvata jälki-istunto kasvatuksella?
ESIOPPILAASTA KOULULAISEKSI
Elina Kauhanen Vantaan ammattiopisto Varia, Talvikkitien toimipiste
JOUKKUEJELPPI Harjoittelukulttuurin kehittäminen Mäntyharjun Virkistyksessä.
Mistä voit anoa hyväksilukuja? muissa oppilaitoksissa suoritettuja kursseja aktiivinen koulun ulkopuolinen toiminta: esim. järjestö-, kulttuuri-, ohjattu.
Perhetyö Lammin vastaanottokeskuksessa
OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOLAKI JA OPPILASHUOLLON OPETUSSUUNNITELMA
 Ke (6. palkin päättöpäivä) lyhyiden kielten kuunteluita koululla. Liiku siis hiljaa ja noudata opettajien ohjeita.  To Penkkaripäivä.
TUPAKOINTI KOULUAIKANA
1 Lastensuojelun tieto lapsesta Mirva Makkonen Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikkö.
T Ryhmä ”Tete” Henkilökohtainen SE-harjoitus Marko Nikula (Assesment of Architecture) Arkkitehtuurin arviointi.
Hannele Niemi Kodin ja koulun yhteistyö opettajankoulutuksen sisältöalueena Hannele Niemi.
VANTAAN TEHO-HANKKEET Kehittämistoiminnan tavoitteena on jalkauttaa uuden erityisopetuksen strategian (2007) linjauksia paikallisiin käytänteisiin. Strategiassa.
OPPILASHUOLLON ja OPPIMISEN KOULUNKÄYNNIN TUEN MUKAISET MUKAISET RYHMÄT PIHKAINMÄEN KOULUSSA LV Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä Yksilökohtainen.
Aihe 1. -hanke Nelivuotinen ( ) Kolmivaiheinen - toteutetaan kolmessa vaiheessa, kolmella pilottipaikkakunnalla, mukana kolme kieli- ja kulttuurivähemmistöä.
Kiusaamiskysely 2014 Syksy.
MITÄ TAPAHTUU 6. LUOKALLA? Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Luokanopettajat täyttävät.
L AAJENNETUN TYÖSSÄOPPIMISEN KOKEILUT AUTO JA LOGISTIIKKA.
Päättötyö 9.lk Mikä on päättötyö Tutkielman tyyppinen kirjallinen työ
Luku- ja tenttivihjeet 7 Eero Salmenkivi Opettajankoulutuslaitos.
Perhesosiaalityö  Lastenvalvojien palvelut Johtava sosiaalityöntekijä- lasten- valvoja 3 lastenvalvojaa  Ennaltaehkäisevä perhetyö Johtava perhetyöntekijä.
Pohjois-Suomen Lasten Kaste -hanke Oulun eteläisen alueen osakokonaisuus Sirkka Kiilakoski Toimiva arki, hyvinvoiva lapsi -seminaari.
"En olekaan ainoa, jolle on tapahtunut tämmöistä” Lapsiperheiden suruleiri kuoleman kohdanneiden perheiden tukena Tarja Huttunen ja Hanne Malkki Espoon.
Toimi koulullasi vaikka näin Kerro muille hallituksen/valtuuston jäsenille kaupunkikokouksen valmisteluista eli käy saamasi materiaali läpi Yhteistyössä.
TET =Työelämään tutustuminen
Millaisia muistoja arvioinnista omalta kouluajalta?
KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ
KOTOUTTAMISPERHELUOKKA
Toimivan oppilaskunnan hallituksen valinta – kuinka temppu tehdään?
TET =Työelämään tutustuminen
Palveluiden pohjana pärjäävyys – kuinka rakentaa Lapset puheeksi -työhön pohjautuva palvelurakenne? Mika Niemelä.
SUMU RYHMÄ – SURUSSA MUKANA
KOULUTERVEYDENHUOLLON TEHTÄVÄT Oppilaan terveyden ja hyvinvoinnin
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT
Esityksen transkriptio:

Koulujen kriisityö Jokelan koulutragedian valossa Salli Saari Dosentti, psykologi YTHS

Akuutin kriisiavun tavoitteet Pärjäävyyden, psyykkisen kestävyyden (resilience) lisääminen ja kehittäminen Itseluottamuksen tukeminen ja ylläpitäminen Traumaattisen kokemuksen integroiminen persoonallisuuteen Dissosiaation vähentäminen

Resiliensin kehittymisen ehdot Resilienssi ei annettu ominaisuus, se voi kehittyä Resilienssin kehittyminen edellyttää Riittävästi kohtuullisia vaikeuksia elämässä Saadaan kokemuksia vaikeuksien käsittelystä ja niistä selviytymisestä Vaikeuksia kohdatessa riittävästi opastusta ja tukea Kriisiapua, kun kohtaa järkyttävän kokemuksen Kokemus, että vaikeuksista voi selviytyä Itseluottamuksen kehittyminen

Itsearvostuksen vauriot äkillisen järkyttävän kokemuksen yhteydessä Itsearvostus horjuu melkein jokaisella äkillisen järkyttävän kokemuksen kokeneilla Itsearvostus perustuu itsensä tuntemiseen Järkyttävän kokemuksen myötä tulee esille uusia piirteitä itsestä ja muista Järkyttävät aiempaa käsitystä Psyykkisessä sopeutumisprosessissa kaikki psyyken resurssit käytössä Pelko, että ne eivät riitä Yleensä ei kokemusta siitä, miten tällaisista kokemuksista voi selvitä Kriisityöntekijän tehtävänä tuoda tätä tietämystä ja kokemusta

Edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä Äkillisen järkyttävän kokemuksen sulautuminen (integroituminen) persoonallisuuteen Edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä Käsittämistä, että tapahtuma on todella tapahtunut Se on tapahtunut minulle Se on tapahtunut silloin, ei tapahdu jatkuvasti tai uudestaan

TRAUMAATTISEN KRIISIN VAIHEET JA INTERVENTIOMUODOT PSYYKKINEN SOKKI suojareaktio REAKTIOVAIHE tapahtuneen merkityksen tiedostaminen TYÖSTÄMIS- JA KÄSITTELYVAIHE PSYYKKINEN ENSIAPU Puhdas supportio Psykologinen defusing VARHAINEN INTERVENTIO Perheisiin, laajennettuihin perheisiin ja muihin luonnollisiin ryhmiin kohdistuva ryhmämuotoinen psykologinen läpikäynti PITKÄKESTOINEN TUKI Kriisi- ja traumaterapiat Ammatillisesti johdettu vertaistuki

Kriisiavun organisointi kouluissa Kriisityö parhaimmillaan yhteisöllistä työtä Kohdistuu koko yhteisöön, ei yksilöihin Kriisiavun järjestäminen on perustuttava aina kokonaisvaltaiseen arvioon ja suunnitelmaan Ei yksittäisiin toimeksiantoihin Kriisiapu aloitettava aina lasten ja nuorten yhteisöissä aikuisista

Jokelan ampumisvälikohtauksen uhrit 9 menehtynyttä: koulun rehtori, terveydenhoitaja, seitsemän lukion oppilasta, joista yksi ampuja itse Koulussa tapahtumahetkellä noin 40 henkilökunnan jäsentä Lähes 500 oppilasta Jotkut henkilökuntaan kuuluvat ja jotkut oppilaat eivät olleet koulussa tapahtumahetkenä Menehtyneiden omaiset Kaikkien koulussa olijoiden omaiset Muiden Tuusulan kunnan koulut Terveydenhoitajan ja rehtorin kolleegat

Psyykkinen ensiapu Jokelan ampumisvälikohtauksen uhreilla Kriisikeskuksen avaaminen Jokelan seurakuntakeskuksessa Sos-auton, Vantaan ja Hyvinkään kriisikeskuksen työntekijät, Tuusulan sosiaalityöntekijät ja kirkon työntekijät, SPR:n vapaaehtoiset toimijoina Osa Jokelan koulukeskuksen oppilaista ja henkilökonnasta tuotiin suoraan kriisikeskukseen, osa vietiin Pertun koululle SPR:n psykologien päivystävä puhelin avattiin keskiviikkona klo 14.00 ja toimi kaksi vuorokautta Kirjallinen materiaali tuotettiin keskiviikon iltapäivän kuluessa

Kriisiavun suunnittelu ja organisointi Jokelassa Yhteydet kriisiavun kenttäjohtajaan, SOS- autoon ja Hyvinkään kriisikeskukseen keskiviikkoiltana Tilanne arvio: toiminta reaktiivista, ei suunnitelmallista eikä proaktiivista Soveltuu etäisemmille ja satunnaisille uhreille, ei Jokelan koulukeskuksen henkilökunnalle ja oppilaille Kriisityön kenttäjohtajalta ja Tuusulan kunnan sivistystoimenjohtajalta mandaatti suunnitella ja toteuttaa koulukeskuksen henkilökunnan, oppilaiden ja heidän vanhempiensa ja menehtyneiden varhainen kriisiapu Suunnittelukokous torstaina puolelta päivin Toteuttaminen alkoi heti

Jokelan koulukeskuksen henkilökunnan varhainen kriisiapu Torstaina puolelta päivin noin 30 opettajaa kokoontui kriisikeskukseen purkuistuntoon Käytiin läpi missä itse kukin oli ollut ja mitä nähnyt ja kokenut Informoitiin jatkosta Perjantaina klo 10.00 koko henkilökunta kokoontui Jokelan ulkopuolelle Läsnä 42 henkilökuntaan kuuluvaa Jaettiin neljään ryhmään altistuksen perusteella Kullakin ryhmällä 2 psykologia vetäjinä Psykologiseen läpikäyntiin käytettiin 3 tuntia, sen jälkeen lounas Aika osoittautui aivan liian lyhyeksi useimmilla ryhmillä

Jokelan koulukeskuksen henkilökunnan varhainen kriisiapu (2) Jotkut henkilökunnan ryhmät kokoontuivat uudestaan seuraavana päivänä Tiistaina tai keskiviikkona seuraavalla viikolla ryhmät kokoontuivat uudelleen ja tässä yhteydessä kävivät koulukeskuksen tilat läpi muistellen ja käsitellen tapahtumapäivän kokemuksia Torstaina, kun palattiin koulukeskukseen, jokaisella opettajalla oli koko päivän tukenaan kriisipsykologi (N = 23) Opettajaryhmät kokoontuneet 3-7 kertaa, viimeiset kokoontumiset joulukuun puolivälissä Vertaistuki toteutui tehokkaasti näissä ryhmissä Mahdollisuus sovitettuun työaikaan seuraavan kolmen kuukauden ajan ilman ansiomenetystä

Koulukeskuksen oppilaiden varhainen kriisiapu Perjantaina 9.11. klo 15.00 koulukeskuksen lukiolaiset kokoontuivat kriisi-istuntoihin Läsnä 160 lukiolaista ja 18 psykologia ryhmien vetäjinä Ryhmäjako toteutettiin altistuksen perusteella Oppilaat , jotka näkivät kuolleita, olivat itse vaarassa ja menettivät ystäviä tai koulutovereita Oppilaat, jotka kokivat kovia itse, mutta eivät menettäneet ystäviään Oppilaat, jotka menettivät ystäviään, mutta eivät itse kokeneet kovia Oppilaat, jotka olivat koulussa, mutta eivät nähneet kuolleita eivätkä itse joutuneet vaaraan Oppilaat, jotka eivät olleet koulussa tapahtumahetkellä

Yläasteen oppilaiden varhainen kriisiapu Toteutettiin lauantaina kahdessa jaksossa Klo 10.00 kokoontuivat kaikki viisi 7 luokaa ja kolme 8 luokkaa Klo 14.00 kokoontuivat kaikki viisi 9 luokkaa ja loput neljä 8 luokkaa Istunnot luokkakohtaisesti Joissakin opettajat mukana Vetäjiä 2-3 psykologia, yhteensä 21 Jotkut oppilaat luuluvat tulevansa tiedotustilaisuuteen koulun alkamisesta Joidenkin keskuudessa voimakasta vastustusta psykologiseen käsittelyyn

Koulukeskuksen oppilaiden vanhempien kriisiapu Sunnuntain vanhempien tilaisuus muutettiin kriisi- istunnoista tiedotustilaisuudeksi Tilaisuuteen osallistui 700 vanhempaa Tilaisuuksien ohjelma oli Kunnanjohtajan puheenvuoro Sivistystoimen edustajat kertoivat koulun alkamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä Tuusulan kunnan terveydenhuollon edustajat kertoivat erityispalveluista Kriisipsykologien alustus Seuraavalla viikolla Jokelan koulukeskuksessa uusi tilaisuus vanhemmille Monissa Jokelan ja Tuusulan kouluissa vanhempainiltoja

Menehtyneiden omaisten kriisiapu Toteutettiin koordinoidusti, vain yksi toimijataho Kaikkien menehtyneiden omaisille tarjottiin aktiivisesti kriisiapua ja kaikki myös ottivat sen vastaan Kriisiapu toteutettiin saman periaatteen mukaan kuin koulun henkilökunnalle Tarpeen mukaan useampia istuntoja Istuntojen rytmi perustui myös tarpeeseen

Palaaminen kouluun Tarkka suunnitelma ensimmäisen koulupäivän ohjelmasta Jokaisessa luokassa kriisityöntekijä koko päivän Oppilaat kulkivat ryhmittäin läpi koulun kaikki tilat ja siinä yhteydessä voivat käydä kokemuksiaan läpi KRP poliisin puheenvuoro Nuorten psykiatrin vastaanotto koulun tiloissa Loppuviikon opettajien käytössä 10 kriisipsykologia

Pitkäntähtäimen kriisiapu STM nimesi kolmen hengen työryhmän suunnittelemaan ja huolehtimaan jälkihuollosta Opettajien työnohjaus käynnistynyt Oppilaiden seulonta toteutettu Monia tutkimushankkeita vireillä Tuusulan kunta palkkasi kaksi kriisityöntekijää jatkamaan kriisityötä Jokelan koulukeskuksessa tammikuun loppuun, toinen jatkaa vuoden loppuun Lisää kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon resursseja Tuusulaan Lisää resursseja nuorisopsykiatriaan Lisää resursseja työterveyshuoltoon

Kriisityön arviointia Koko kriisityön osalta suuria ongelmia organisoinnissa ja johtamisessa Jokelan koulukeskuksen osalta onnistui Aktiivinen, suunnitelmallinen ja kattava varhaisen kriisiavun toteutus: toi turvallisuudentunnetta koulukeskukseen Työn aloittaminen opettajista ja tähän voimakas panostaminen tuotti hyvän tuloksen koko koulun kannalta Kriisityön resurssit 100% käytössä Jokelan koulukeskuksen osalta olisi tarvittu Lisäresursseja ja tarkempaa toimintasuunnitelmaa maanantaiksi, jolloin koulutyö varsinaisesti alkoi Vielä läheisempää yhteistyötä kunnan sivistystoimen kanssa