Asiakasraatitoiminta Etevassa 19.2.2019
Asiakasraadin tehtävät Etevan palvelujen sisältöjen ja toteutustapojen arviointi mm. haastattelemalla asiakkaita Ryhmäkotien ja toimintakeskusten tilojen arviointi Palautteen kerääminen muilta asiakkailta haastattelemalla heitä Uusien asioiden testaaminen Muut toimitusjohtajan antamat tehtävät
VamO-hanke VamO on tutkimus- ja kehittämishanke VamO:n tavoitteena on parantaa vammaisen asiakkaan asemaa sosiaalityössä Asiakasraati toimii VamO-hankkeen osallisuusryhmänä 2017-2019 Asiakasraadissa käsitellään VamO:n ajan sosiaalityöhön liittyviä asioita
Asiakasraatitoiminta Kokouksia on 4 syksyllä ja 4 keväällä Kokous kestää 2 tuntia, välissä on kahvitauko Kokoontumispaikkana pääsääntöisesti Etevan Mäntsälän toimistossa. 2 kertaa vuodessa tehdään arviointikäynti johonkin Etevan yksikköön
Asiakasraati Ryhmässä 4-6 jäsentä X ja Katariina Kontu ovat asiakasraadin vastuuhenkilöitä Ryhmä toimii toimitusjohtajan alaisena
Arviointikäynnit 2 kertaa vuodessa tehdään arviointikäynti johonkin Etevan yksikköön Arviointikäynnillä arvioidaan tiloja sekä haastatellaan asiakkaita Käynnistä laaditaan palaute yksikön esimiehelle, aluepäällikölle sekä Etevan toimitusjohtajalle
Toiminta Toimeksiannot asiakasraadille antaa Etevan toimitusjohtaja tai VamO-hanke Toimitusjohtaja voi viedä ryhmän palautteen johtoryhmään, palvelujohdon johtoryhmiin tai hallitukseen arviointinsa mukaan Sosiaalityöhön liittyvät palautteet ja keskustelut viedään tiedoksi VamO-hankkeen työntekijöille ja Etevan sosiaalityöhön
Syksyn 2018 aiheita Miten valmistaudutaan sosiaalityön asiakaspalavereihin? Tehdään ohjeeseen viimeiset kommentit ennen julkaisua. Palautepelin muokkaaminen asumisyksiköihin sopivammaksi Arviointikäynti ja siihen valmistautuminen
Muistettavaa Mikäli et pääse kokoukseen, ilmoita Katariinalle tai Tiinalle Kokouksissa kerrottavista asioista saa kertoa esimerkiksi asuintovereille tai ohjaajille, mutta toisten henkilökohtaisista asioista ei saa ilman lupaa kertoa muille Kokouksista kirjataan lyhyt kirjallinen muistio, joka annetaan jokaiselle kokouksen päätteeksi Kokouksissa kaikille tulee antaa tilaa kertoa ja jakaa näkemyksensä