SADUTUS Ruut Ruokonen 2013
Mikä?? Sadutus on kaiken ikäisten - erityisesti lasten - kuuntelua ja osallisuutta korostava työväline niin käytännön työssä, kehittämisessä kuin tutkimuksessakin narratiivinen menetelmä, jossa uusi satu tai tarina syntyy kertojan ja saduttajan välillä. dokumentointiväline myös lasten leikkiessä, musisoidessa tai tutkiessa ja opiskellessa
Miksi? Varataan aikaa lapsen, nuoren, aikuisen henkilökohtaiseen kuunteluun Antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen kohtaamisessa Tapa käsitellä kriisiä, iloa, surua jne. Kutsuu puhumaan, kohtaamaan Voi olla arvioinnin väline, muttei jätä arvioinnin kohteena olemisen tunnetta
Näin sadutat Kerro satu (tai tarina). Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot. Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat.
KERRO SATU. ei muuta aloitusta KERRO SATU! ... ei muuta aloitusta... Kehotus - ei kysymys, koska kysyminen ohjaa piiloviestillä vastauksen sisältöä ja pidättää vastuun aloitteentekijällä. Kehotus on avoin pyyntö, joka myös siirtää vastuun tekemisestä toiselle. (Riihelä, 1996, 2001) Lähtökohtaoletus on ettei kertomista tarvitse kenellekään erikseen opettaa, eikä kertoja liioin tarvitse saduttajan valitsemia virikkeitä. Kaikilla ihmisillä on sisäinen luovuuteen pyrkivä oma tarinamaailmansa. (Stern, 1992)
MINÄ KIRJOITAN SEN YLÖS JUURI NIIN KUIN SINÄ SEN KERROT MINÄ KIRJOITAN SEN YLÖS JUURI NIIN KUIN SINÄ SEN KERROT. Saduttaja kertoo olevansa valmis aktiiviseen kuuntelemiseen ja jakamiseen. Tulevan tarinan ensimmäinen kuuntelija ilmoittautuu. Tarina syntyy ensimmäisen kerran kertojan mielessä ja muuttuu yhteiseksi kun hän kertoo sen ääneen. Kolmannen kerran satu syntyy muuntuessaan puheesta kirjoitukseksi. Yhdessä tekeminen saa käsin kosketeltavan muodon. Yhteisöllisyyteen pyrkiminen on ihmisen perusominaisuuksia (Corsaro 1997, Riihelä 2000), ja sadutusmenetelmä tekee kahden ihmisen tavoitteesta yhdessä koetun tilanteen. Sadutuksen ohje muuttaa perinteistä kasvattaja-, opettaja- ja lapsisuhdetta. Lapsi vie ja aikuinen seuraa ja dokumentoi lapsen haluamalla tavalla. Saduttaja ilmoittaa hyväksyvänsä kertojan valitsemaa tapaa ilmaista itseään, mitään muuttamatta ja mitään lisäämättä. (Karlsson 2000). Menetelmä lisää lapsi- ja kertojakeskeisyyttä ja antaa uusia eväitä kuuntelevalle työn suunnittelulle. (Rutanen 2000).
KUN SATU ON VALMIS, LUEN SEN SINULLE, JA VOIT KORJATA JOS HALUAT KUN SATU ON VALMIS, LUEN SEN SINULLE, JA VOIT KORJATA JOS HALUAT. Lukiessa satu "ilmestyy" neljännen kerran, nyt kuuntelijan, saduttajan persoonallisuuden värittämänä. Kertojan, lapsen tuottama tieto muuttuu jaetuksi tiedoksi. Tekijänoikeus omaan tarinaan säilyy kertojalla koko ajan. Sadutusmenetelmä tuo myös näkyväksi tiedon dynaamista luonnetta. Henkilökohtainen tieto on esittäjän valitsemasta näkökulmasta aina oikeaa. Kuulluksi tuleminen omien kokemustensa kautta vahvistaa paitsi itsetuntoa myös ryhmäasemaa ja ryhmään kuulumista. (Riihelä 1991). Sadutusmenetelmällä on ryhmäännyttäviä vaikutuksia.
Lähtökohtia Satu-sanan määrittelee kertoja tarinallaan Vapaus: ajatukset mielikuvituksen muodossa Sisäinen puhe ja hiljainen tieto näkyväksi Aito kiinnostus kertojan ajatuksia ja näkökulmia kohtaan Saduttaja ei määrittele lopputulosta, ei esiinny asiantuntijana vaan tasavertaisena yhteistyökumppanina Satu on vain yksi näkökulma, älä tee siitä johtopäätöksiä…
Lähteet http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutus_paa.htm Karlsson, L. 2003. Sadutus. Avain osallistavaan toimintakulttuuriin.P-S –kustannus: Jyväskylä.