Lissabonin sopimus
Euroopan unionin jäsenmaat allekirjoittivat Lissabonin sopimuksen 13 Euroopan unionin jäsenmaat allekirjoittivat Lissabonin sopimuksen 13. joulukuuta 2007. Sen jälkeen sopimus hyväksyttiin jokaisessa jäsenvaltiossa niiden omien perustuslaillisten säännösten mukaisesti. Lissabonin sopimus astui voimaan 1. joulukuuta 2009. Uuden sopimuksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää unionin päätöksentekoa. EU:sta tuli oikeushenkilö, tämä tarkoittaa, että unioni voi ottaa ja saada oikeuksia ja velvollisuuksia kansainvälisissä sopimuksissa. Euroopan unionista eroaminen mahdollistui.
Kansalaisten oikeusturvan kannalta merkittävin uudistus on unionin perusoikeuskirjan muuttaminen oikeudellisesti sitovaksi. Perusoikeuskirjaan kuuluu kansalaisten perusoikeudet ja vapaudet, näin ollen kansalaiset saavat parempaa suojaa unionilta. Iso-Britannia ja Puola ovat poikkeus tähän asiakirjaan, sillä määräykset eivät koske niiden kansallisten viranomaisten toimintaa. Uusi uudistus on myös kansalaisaloite, joka mahdollistaa lakialoitteen tekemisen, aloitteessa pitää olla miljoonan eri EU-kansalaisen allekirjoitus, ja heidän täytyy olla eri maan kansalaisia.
Sopimusuudistuksen tuomia muutoksia Sopimuksen seurauksena EU:sta tuli oikeushenkilö, ja se saattoi liittyä ihmisoikeussopimukseen. Euroopan unionista eroaminen mahdollistui. Unionin päätöksenteko tehostui, sillä päätökset tehtiin määräenemmistöllä. Neuvoston määräenemmistöllä tekemien päätösten määrä lisääntyy huomattavasti, kun uusia politiikan aloja siirtyy määräenemmistöpäätöksenteonpiiriin. Iso-Britannia on varannut oikeuden jäädä tämän tehostetun yhteistyön ulkopuolelle oikeus-, sisä- ja sosiaaliasioissa. Parlamentin valta lisääntyi, se sai lisää budjettivaltaa. Muilla EU mailla velvollisuus auttaa jonkin laisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen ”keinolla millä hyvänsä”, tätä velvollisuutta kutsutaan takuulausekkeeksi.
Äänivallan uudistus EU-maat äänestävät nykyisillä, Nizzan sopimuksen säännöillä vuoteen 2014 asti. Tämän jälkeen EU:n tehdessä päätöksiä aloilla, joilla sovelletaan määräenemmistöpäätöksentekoa. Enemmistön saavuttamiseen vaaditaan 55 % jäsenvaltioista ja 65 % unionin väestöstä. Suomen kokoisen jäsenvaltion suhteellinen painoarvo säilyy ennallaan Nykyisiä äänestyssääntöjä voidaan kuitenkin käyttää kevääseen 2017 asti, jos joku jäsenmaa niin vaatii.
Päätöksenteko Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa. Komissio valmistelee ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Euroopan neuvosto edustaa jäsenvaltioita ja muodostuu jäsenvaltioiden ministeritason edustajista. Neuvosto tekee päätökset yksimielisesti tai määräenemmistöllä, äänestystapa riippuu käsiteltävästä asiasta, sopimuksen myötä päätöksiä tehdään yhä enemmän määräenemmistöllä. Neuvoston työtä valmistelee viikoittain kokoontuva pysyvien edustajien komitea eli Coreper. Yhteispäätösmenettelyä käytetään, kun tehdään säädöksiä jotka koskevat Euroopan kansalaisia parlamentin ja neuvoston kanssa. Säädöksissä käsitellään muun muassa maatalouden asioita, liikennettä sekä palvelujen ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta EU:n alueella. Parlamentti päättää yhdessä neuvoston kanssa vuotuisesta budjetista.