2000-2006 EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda 2000 1 Euroopan aluekehitysrahasto Tehtävä: “myötävaikuttaa alueellisen epätasapainon poistamiseen.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
ESAELY, Maaseutu ja energia
Advertisements

PÄÄTAVOITE: Maamme kunnissa, palvelualueilla ja maakunnissa vallitsee hyvinvointijohtamisen kulttuuri, joka perustuu aktiivisesti toimiviin hyvinvointirakenteisiin.
6Aika-strategian esittely Toukokuu Suurimpien kaupunkien kestävän kehittämisen strategia •Uuden EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden 2014−2020 yhtenä.
Maaseutualueiden kehittämishankkeiden rahoitus toiminnanjohtaja Kirsti Oulasmaa Rieska-Leader ry.
Kuntakulttuuri kohtaa 2013 Mahdollisuuksia kulttuurille
Elämää ja elinvoimaa maaseudulla.  Pohjois-Savossa 3 Leader- ryhmää, joilla jokaisella oma, paikallinen kehittämisohjelmansa  Rahoitus kohdentuu sekä.
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Hankerahoituksen painopisteet Mihin hankerahoitusta saa? KAS ELY PP.
Vapaaehtoisten ääni esiin Ray-rahoitteisessa toiminnassa
Oppisopimus ja Eurooppa
1 Kaakkois-Suomen Venäjä kasvusopimus. hallitusohjelma, joka korostaa kaupunkipolitiikkaa, kaupunkiseutulähtöisyyttä ja suurten keskuskaupunkien merkitystä.
Juhani Karvonen, Soome Metsaselts
MAASEUDUN KEHITTÄMINEN Kirsi Viljanen, maa- ja metsätalousministeriö Joensuu.
MARITIME AFFAIRS & FISHERIES Euroopan Meri- ja Kalatalousrahasto (EMKR)
Itä-Suomen ESR-päivät Opetusministeriön puheenvuoro Merja Niemi Opetusministeriö.
Click to edit Master title style Testing Finnvera Oyj EAKR-rahoituksen v ä litt ä j ä n ä Euroopan aluekehitysrahaston tukea yritystoiminnan.
Uuteen ohjelmakauteen Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä EAKR-seurantakomiteat kevät 2012.
Kunnat kilpailukykyisen ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen Euroopan tekijöinä Kunnat ja maakunnat Euroopassa -seminaari Varatoimitusjohtaja Timo.
SH-V Työvoima- ja elinkeinokeskus 1 ESR-RAHOITUKSEN HAKU TE-KESKUKSESSA Tiedotustilaisuus , Kajanus ESR-koordinaattori Sanna Halttunen-Välimaa.
Rakennerahastokausi Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään
Hanke- ja hakuinfo Länsi-Suomen EAKR -ohjelma Pirjo Peräaho Keski-Suomen liitto.
Tavoitteet Aamu- ja iltapäivätoiminnalla on oma erityisluonteensa, jossa painottuu laadukas vapaa-ajan toiminta → olympiakasvatusmateriaalista poimittiin.
Elinkeinokalatalouden strategian ja toimintaohjelman valmistelu
1 TERVEYSTOIMI Terveystoimen strategia Arvot, toiminta-ajatus ja visio Kriittiset menestystekijät Arviointikriteerit ja mittarit Terla
Tapio Kuure Tutkija, Sosiaalikehitys Oy Valtio-opin dosentti
O PETUSMINISTERIÖ EU-Rakennerahastot, rakennerahastopäällikkö Merja Niemi Tavoite ykkösestä tulevaisuuteen – eloonjäävät EU-hankkeet? EU-ohjelmakauden.
EU-RAHOITUS KAINUUSSA JORMA TEITTINEN KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ
Hyvinvointia maaseudulle luovuuden keinoin Kulttuuriteemaryhmän puheenjohtaja Pirkko Liisi Kuhmonen Opetusministeriö YTR:n hankeseminaari
EU:n kilpailukyky- ja työllisyystavoite Manner-Suomen ESR- toimenpideohjelma – Itä-Suomen suuralueosio.
EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda EU:n suunnitelmat 2000–2006 Uudet rahoitusnäkymät 2000–2006 Lainsäädäntöehdotukset: - yhteinen.
Työvoima- ja elinkeinokeskus Ohjelmakausi 2007–2013 käynnistyy, EU-projektien toteutus Yritysrahoituksen puheenvuoro Pekka Pelkonen Pohjois-Karjalan TE-keskus.
Sivu 1 Tilannekatsaus Maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020.
Maaseuturahasto Satakunnassa
EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda Tehokkaampi keskittäminen.
MANNER-SUOMEN MAASEUTURAHASTO
Leader-rahoitus Yhdistysten hanke- ja rahoitusinfo
Siirtolaisuus tukee kehitystavoitteiden saavuttamista Rilli Lappalainen, Pääsihteeri
Pohjois- Suomen Kompassi Pohjois-Suomen strategia, s. 35: ”Lapin ja Oulun yliopistojen yhteistyöllä, verkottumalla myös Kainuuseen ja Keski-Pohjanmaalle,
Huippuostajat Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Asiantuntija Sampsa Nissinen.
ITÄ-SUOMEN RAKENNERAHASTOPÄIVÄT MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN ARVIOINTI Aila Ryynänen Neuvotteleva virkamies TEM, alueiden kehittämisyksikkö.
EUROOPAN UNIONI Euroopan sosiaalirahasto ESR Merja Hilpinen ESR -koordinaattori Pohjois-Savon TE-keskus.
Stratpääm060509ar.ppt 1 KMO 2015 VISIO STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT Marja Kokkonen LIITE 2.
Tähän otsikko (Arial Narrow, koko 28 p) – Tähän tekstiä… (Fonttina Arial Narrow, koko 20 p) tähän tekstiä – tähän tekstiä Tekijä, pvm.
Itä-Suomen EAKR-SKOM NSPA – Pohjoisen harvaan asuttujen alueiden politiikkalinjaukset Satu Vehreävesa ohjelmapäällikkö, Pohjois-Savo.
EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda Rakennetuki liittymistä valmisteleville maille liittymistä valmisteleva tuki vuodesta 2000:
Etelä-Pohjanmaan peruspalveluohjelman toimeenpano -hanke Projektipäällikkö Mervi Lehtola , 050 –
Koheesiopolitiikka ja
ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS –TAVOITE ITÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMA
Ajankohtaisiltapäivä Uusi rakennerahastokausi Juha Pulliainen.
W w w. h a m k. f i HYVÄ JA TUOTTAVA TYÖELÄMÄ TYÖYHTEISÖN DYNAAMINEN VALMENNUS mi.
Toimintalinja 1 ( EAKR) Laadullisesti korkeatasoisiin aineettomiin ja aineellisiin yrityshankkeisiin Tuki yritysten kehittämisinvestointeihin Tuki yritysten.
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys – tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma EAKR Terttu Väänänen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Pohjanmaan.
IKÄÄNTYVÄN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN JA ITSENÄISEN SELVIYTYMISEN EDISTÄMINEN Korkeakoulujen aluekehitysstrategia Koulutus ja tutkimus Opetusministeriön.
Manner-Suomen ESR-ohjelma-asiakirjaesitys 2007 –
Puurakentamisen verkko- osaamiskeskus
Juha Pulliainen Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon maaseutupäivä Mikkeli
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Rakennerahastokausi Ammatillisen koulutuksen seminaari Kokkola opetusneuvos Seija Rasku.
Euroopan meri- ja kalatalousrahasto Innovaatio-ohjelmat
Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen
Maaseutuohjelman tavoitteet nyt ja rahoitus tulevaisuudessa Kehittäjä Matchmaking –tapahtuma Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö.
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman toteumakatsaus
Kalasta elinkeinoja ja hyvinvointia
AJANKOHTAISTA ELY-KESKUKSESTA
Maaseutuohjelman rahoitusmahdollisuudet Uudellamaalla
Kalasta elinkeinoja ja hyvinvointia
Kestävää kasvua ja työtä ESR
Rakennerahastohaun painopisteet
Paikallista ruokaa päivittäistavarakauppaan elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina Ilkka.
Kestävää kasvua ja työtä – Suomen rakennerahasto-ohjelma
Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020
RR-info Timo Ollila Timo Ollila
Esityksen transkriptio:

EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda Euroopan aluekehitysrahasto Tehtävä: “myötävaikuttaa alueellisen epätasapainon poistamiseen yhteisössä” “edistää tasapainoista ja kestävää kehittämistä” Toiminta-alat: tuottavat investoinnit, joilla voidaan luoda tai säilyttää pysyviä työpaikkoja infrastruktuurit alueiden omat mahdollisuudet - paikallinen kehittäminen - pk-yritykset tekninen apu

EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda Euroopan sosiaalirahasto Tehtävä: “henkilöresurssien kehittäminen ja työllisyys” Toiminta-alat: Monivuotisten kansallisten toimintasuunnitelmien tukeminen - aktiivinen työmarkkinapolitiikka integraation edistämiseksi - sosiaalisen osallisuuden edistäminen/tasa-arvo - elinikäinen oppiminen - innovaation ja sopeutuvuuden kehittäminen - naisten osallistumisen lisääminen Paikallinen kehittäminen / Alueelliset työllisyyssopimukset Tietoyhteiskunta

EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda Kalatalouden ohjauksen rahoitusväline Tehtävä: “tasapainoinen kalavarojen hoito ja kilpailukykyiset rakenteet” Toiminta-alat: tarjonnan ja kysynnän kestävän tasapainon varmistavat toimenpiteet kilpailukyvyn parantaminen jalostus ja markkinointi kalastusalueiden uudistaminen

EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda EMOTR:n tuki maaseudun kehittämiseen Tehtävä: “yhteisen maatalouspolitiikan tukeminen ja maatalouden rakenteiden parantaminen” Toiminta-alat: Liitännäistoimenpiteet - varhaiseläke - maatalouden ympäristöohjelma - metsätalous - epäsuotuisat alueet (ent. tavoite 5a) Muut toimenpiteet (ent. tavoite 5a) - maatilojen rakenteiden parantaminen - nuorten viljelijöiden aloitustuki - koulutus - jalostus ja markkinointi Maaseudun kehittämistoimenpiteet (tavoitteen 5b kaltaiset)

EU-Aluepolitiikka Rakenne- toimenpiteet Agenda EMOTR:n tuki maaseudun kehittämiseen