Pitäisikö viittomakieltä normittaa? Kaisa Alanne kehittämisjohtaja Kuurojen Liitto ry

Pitäisikö viittomakieltä normittaa? Luentoni pohjautuu kokemuksiini Kotimaisten kielten (tutkimus)keskuksen viittomakielen lautakunnan puheenjohtajuusvuosilta Suomalaisen viittomakielen maisteriopintoni pro gradu käsittelee viittomakielen lautakunnan työtä ja samalla tätä kysymystä on myös tultu käsiteltyä

Esimerkkejä Jo 1900-luvun alussa David Hirn ja Julius Hirn olivat huolissaan siitä, että viittomakieli oli liian epäyhteneväinen kuurojenkoulujen maantieteellisten sijaintien vuoksi ja oralistinen opetusmetodi oli juurtunut kuurojenopetukseen. He ehdottivat Kuurojen kuuromykkien liiton kolmannessa yleisessä kokouksessa, että kuurojenopettajat perustaisivat komitean yleisviittomakielen aikaansaamiseksi (Salmi & Laakso 2005). Suomen ensimmäiset viittomakielisanakirjat julkaistiin pääasiallisesti sen vuoksi, että puhemetodikoulujen ja viittomakielikoulujen oppilaat voisivat kommunikoida toistensa kanssa (Hirn, 1910, 1911 ja 1916), mutta sanakirjoilla on merkittävä rooli myös viittomakielen normittamisessa

Kielipoliittinen ponnistus ei jäänytkään kansalliselle tasolle: Julius Hirn vei asian ponnekkaasti pohjoismaisten kuurojen kongressiin vuonna 1907. Idea oli se, että Suomen ja Skandinavian viittomakielet yhtenäistettäisiin ja kommunikointi yli rajojen helpottuisi. Normaalikoulun perustamista joka maahan ja kaunoviittauskerhojen perustamista kuurojenyhdistyksiin ehdotettiin myös kongressin yhteydessä. Pohjoismaiden yhteinen viittomakielisanakirjahanke käynnistettiin: kerättiin viittomia ja sovittiin niiden yhteiskäytöstä (Salmi & Laakso 2005).

Arabiamaissa ei-natiivikäyttäjien toimesta käynnistyi hanke, jonka tarkoituksena on luoda yksi ja ainoa viittomakieli 22 arabimaahan (2009). Kuurojen maailmanliitto (WFD) puuttui asiaan tekemällä lausunnon siitä, ettei viittomakieliä voi noin vain yhtenäistää (moninaisuuden loukkaaminen, kieliyhteisön ohittaminen) (www.wfdeaf.org) YLE:n Viittomakielisten uutisten katsojien tiukat palautteet: Tuo viittoja käytti väärää viittomaa, pitää käyttää tätä viittomaa… Graduni haastattelutyössä jotkut haastateltavat toivovat, että joitakin viittomia yhtenäistettäisiin väärinkäsitysten välttämiseksi

Taustaa Viittomakielinen yhteisö syntyi Suomessa 1800-luvun puolivälissä ensimmäisen kuuromykkien koulun perustamisen myötä Uusia kuuromykkien kouluja ja yhdistyksiä perustettiin Ensimmäiset viittomakielen sanakirjat julkaistiin (Hirn 1910, 1911, 1916) Yhdistystoiminta oli vilkasta ja kulttuuritapahtumia järjestettiin

1890-luvulla kuurojenopetukseen tuli uusi oralistinen opetusmetodi ja sen vuoksi viittomakielen käyttö kiellettiin kouluissa rangaistuksen uhalla Oppilaat luokiteltiin sen mukaan, miten hyvin he osasivat puhua Lainsäädäntöön uusia asetuksia (avioliittolaki ym.) Puhemetodista luovuttiin 1970-luvulla ja siirryttiin totaalikommunikaatioon

1980-luvulla Suomeen rantautui kuurotietoisuusliike (vrt 1980-luvulla Suomeen rantautui kuurotietoisuusliike (vrt. Black Power, feminismi) Viittomakielen tutkimus käynnistyi Viittomakieli noussut arvostetuksi kieleksi Suomen perustuslaki uudistettiin vuonna 1995 ja viittomakieliset tunnustettiin kieli- ja kulttuuriryhmänä

Vaikutukset Vaikutukset kuurojenyhteisöön ja viittomakielten kehitykseen Yhteiskunta kielsi viittomakielen ja halveksi sitä Kuurojen yhteisössä käytettiin viittomakieltä, mutta sitä ei osattu arvostaa Niitä kuuroja, jotka osasivat puhua, arvostettiin Puhutun kielen ihannoiminen johti kuurojen diglossian syntymiseen

Kaksi kieltä rinnakkain Viitottu puhe (suomi tai ruotsi) ja viittomakieli (suomalainen tai suomenruotsalainen) Tilanteen mukaan jompaakumpaa käytettiin / käytetään Viralliset tilaisuudet Asiointi ei-natiivikäyttäjien kanssa Tavalliset yhdistysillat, ystävien tapaamiset

Viittomakielet eivät käyneet läpi normaalia kielenkehitystä Viittomakielten ”elossa pitäminen” oli pääasiallinen tehtävä Vasta 1900-luvun loppupuolella voimakas elpyminen toi uusia muutosprosesseja viittomakielten kehittymiseen Viitottu puhe alkoi väistyä

Kuurojen Video aloitti toimintansa v. 1983 Viittomakieliset uutiset alkoivat v. 1994 Internet mahdollisti viittomakielisten tuotosten paremman saavutettavuuden Viittomakielen lautakunta asetettiin v. 1997 Kirkkohallituksen viittomakielisen kirkkokäsikirjan kääntäminen viittomakielelle alkoi 1998 Uusia käsitteitä: viittomakielinen teksti, viittomakielinen tuotos, viittomakielinen kirjallisuus, viittomakielten kielenhuolto

Viittomakielisten kielitietoisuus voimistuu Viittomakielten alalajit syntyvät: Viittomakielinen ooppera Viittomakielinen räp (Signmark) Viittomakielinen käännöskirjallisuus Viittomakieliset kirkolliset tekstit

Teknologia on antanut uusia mahdollisuuksia viittomakielisen kirjallisuuden kehittymiselle, kuten esim.: Viittomakielten muodot ja kielelliset rekisterit Minä-kertoja vai hän-kertoja? Viittomakielinen kirjallisuus -käsite tutuksi Viittomakielen kirja-/yleiskielen muoto olisi olemassa? (Kotus, Omin sanoin – Kirjoituksia vähemmistökielten kirjallisuudesta, 2009)

Paula Sajavaaran (2000, 67) mukaan kirjallisen kulttuurin yhteiskunnassa on totuttu siihen, että kielenhuoltoa harjoitetaan tietoisesti. Kirjakieltä on aina tietoisesti muokattu, ohjailtu ja opetettu yleisölle (mm. koulussa). Viittomakielillä taas ei ole kirjoitettua muotoa. Kuinka siis viittomakielenkäyttäjiä voi ohjailla tai antaa heille kielenkäyttöä koskevia suosituksia? Onko tehty näin, että viittomakielen lautakunnan tehtäviä on suurin piirtein suunniteltu puhuttujen ja kirjoitettujen kielten kielenhuollon käytänteiden mukaan? Ihmiset ovat tottuneet siihen, että kieltä käytetään jonkin ohjeistuksen mukaisesti eikä sitä voi käyttää mielivaltaisesti ja sanakirjatkin ovat osa yleiskielen määrittelyä. Odotetaanko esimerkiksi viittomakielen lautakunnalta samanlaisia vaatimuksia?

Kotuksen kielipoliittinen ohjelma 1998 Kielenhuolto on yhteiskunnallista ja arvosidonnaista, koska se kytkeytyy kieliyhteisön sisäisiin tarpeisiin ja odotuksiin Kielenhuollon (toiminnallisena) lähtökohtana on demokraattinen kommunikatiivisuus sekä yhteis-kunnallisella että yksilöllisellä tasolla. Hyvän kielenhuollon roolina on tuottaa kielellistä tasa-arvoa: pyritään luomaan tai takaamaan ainakin yksi kielimuoto (koko kieliyhteisön tuntemasta kielimuodosta, yleiskielestä), jota käyttäen jokainen voi tulla ymmärretyksi. Tämän voidaan katsoa olevan yhteisten normien luomista.

Monissa valtioissa kielen standardoiminen on osa normaalia kielenhuoltoa, mutta Suomessa tämä tapa ei ole enää käytössä, koska suomen ja ruotsin kirjakielen normit ovat suurin piirtein vakiintuneet (Hiidenmaa 2004, 270). Preskriptiivisyyteen eli määrääviä, oikein-väärin-tyylisiä ohjeita antavaan suuntaan ei enää lähdetä.

Kielenhuolto ei olekaan (nykyään) kielipoliisina ja kieliainesten tuotannon laadunvalvojana toimimista (Sajavaara 2000, 69; Hiidenmaa 2004, 294).

Onko viittomakielillä ”kirjakieli” (= normikieli)? Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen viittomakielen lautakunta on käsitellyt ko. aihetta lukuisissa kokouksissa ”Vaikka viittomakielellä ei olekaan kirjakieltä, lautakunnassa käytyjen keskustelujen perusteella voidaan sanoa, että suomalaisella viittomakielellä on yleiskielen muoto. Sen perusominaisuuksia ovat selkeä lauserakenne, viittomien huolellinen artikulaatio sekä murteellisten ja arkityylisten viittomien välttäminen.” (www.kotus.fi, 2012)

Suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä käytetty yli 160 vuotta Viittomakielen käytöllä vakiintuneita, mutta näkymättömiä, dokumentoimattomia normeja Paljon keskusteluja ”hyvästä viittomakielestä” viittomakielisessä yhteisössä: Kuurojen lehdessä, kouluissa, työyhteisöissä, tulkkaustilanteissa

”Hyvä viittomakieli” Millaista on hyvä viittomakieli? Ihmisillä on erilaisia käsityksiä sen määrittelystä Aikuiset näkevät viittomakieltä eri tavoin kuin esimerkiksi nuoret Viittomakieli on aina erilainen eri konteksteissa.

Mitkä tahot toimivat viittomakielten ”poliiseina”? Viittomakielen lautakunnan täytyy puuttua tähän asiaan ja saada viittomakielen vandalisoijat kuriin! Kuurojen Liiton netti-TV:ssä viittoi joku sillä tavalla, ettemme me vanhat ihmiset ymmärrä. Toi tulkki korjasi mun viittomaani. Onko mun viittomakieleni niin surkea?

Viittomakielen lautakunta on ensimmäisinä vuosina paneutunut kieliaineistojen tutkimiseen ja kuvaukseen, erityisesti leksikaaliseen kuvaukseen. Nykyään osallistuu aktiivisesti kielen asemaa koskeviin yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja keskittyy muutamiin suuriin teemoihin, kuten laatukysymyksiin (statussuunnittelu) Pienet resurssit  ei pysty hoitamaan ”kielitoimiston” tehtäviä kuin harvakseltaan Vahva yhteys kentälle!

Kuurojen Liiton sanakirjatyö Kerää suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen viittomistoa verkkoon ja ylläpitää s Suvi-verkkosanakirja (https://suvi.viittomat.net) (korpussuunnittelu) Antaa tarvittaessa palautetta viittomakielisten tuotosten kieliasusta tai vastaa kysymyksiin, jotka koskevat viittomien muotoa, merkitystä ja soveltuvuutta eri tilanteissa käytettäväksi Pienet resurssit!

Milloin hyväksyntä syntyy? Uudet viittomat syntyvät kieltä käyttämällä, kielenkäyttäjien parissa. Kielenkäyttäjät voivat ottaa ehdotuksia vastaan (esimerkiksi lukemalla kielilautakunnan päätöksiä koskevia artikkeleita), mutta vasta näitä ehdotuksia viittomisessaan käyttämällä he "legitimoivat" ne, eli sallivat ehdotuksille kielellisen olemassaolon. (Päivi Rainò) Sama koskee myös viittomaa pidempiä ilmauksia

Yhteenveto Viittomakielen käyttäjien kielitietoisuus on parantunut viime vuosina (osasyynä koulutustason nousu) Viittomakielen lautakunta pyrkii siihen, että viittomakieliset keskustelevat omasta kielestään ja sen käytöstä aktiivisesti Lautakunta antaa nykyään harvemmin suosituksia yksittäisiin leksikaalisiin kuvauksiin Yleisön reaktio on hyvä palautekeino Yhteistyö ”viittomakieli-instituutioiden” (KL, Kotus, JY, tulkkikoulutus) kanssa on tärkeää Viittomakielialan ammattilaiset voivat luoda yhdessä kielenhuoltoringin  siinä voi vaihtaa tietoja ja taitoja

HIIDENMAA, PIRJO (2003) 2004: Suomen kieli, who cares. Keuruu: Otava. HIRN, D. F. 1910, 1911, 1916. De dövstummas åtbördsspråk i Finland – Kuuromykkäin viittomakieli Suomessa. Vihkot I (1910), II (1911), III (1916). Kielipoliittinen ohjelma 1998: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Omin sanoin. Kirjoituksia vähemmistökielten kirjallistumisesta. Toim. Klaas Ruppel. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 6. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk6/Omin_sanoin.pdf SAJAVAARA, PAULA 2000: Kielenohjailu. – Sajavaara, Kari & Piirainen-Marsch, Arja (toim.) Kieli, diskurssi ja yhteisö. Soveltavan kielentutkimuksen keskus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. SALMI, EEVA & LAAKSO, MIKKO 2005. Maahan lämpimään – Suomen viittomakielisten historia. Kuurojen Liitto ry. Helsinki: Libris Oy. SUVI = Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja. –http://suvi.viittomat.net Sähköposti: Päivi Rainó, 2009 Kotimaisten kielten keskus (Kotus) www.kotus.fi The World Federation of the Deaf (WFD) www.wfdeaf.org