Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Suomalaisen Urbaanin unelman vaikutteet tulevat Englannin kirkon piirissä alkaneen uudistuksen parista. 2000-luvulla kristityt totesivat heidän yrityksensä.

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Suomalaisen Urbaanin unelman vaikutteet tulevat Englannin kirkon piirissä alkaneen uudistuksen parista. 2000-luvulla kristityt totesivat heidän yrityksensä."— Esityksen transkriptio:

1

2 Suomalaisen Urbaanin unelman vaikutteet tulevat Englannin kirkon piirissä alkaneen uudistuksen parista. 2000-luvulla kristityt totesivat heidän yrityksensä tarjota evankeliumia ympäröivälle yhteiskunnalle kaikuvan kuuroille korville.

3 Vanhat evankelioimismenetelmät eivät toimineet muuttuneessa maailmassa, joka suhtautui kristinuskoon välinpitämättömästi pitäen sitä ikävänä ja kuolleena uskontona.

4 Syntyi ajatus palvelu- evankelioimisesta, jonka avulla kristityt voisivat jälleen osallistua yhteiskunnan elämään luonnollisella tavalla ja herättää sen jäsenissä mielenkiintoa kristinuskoa kohtaan.

5 Suomeen ajatus palvelu- evankelioimisesta kulkeutui eri taustoista olevien nuoriso- työntekijöiden ja pastorien kautta.

6

7 Jer. 29:7

8 Matt. 5:16, 25:40

9 Matt. 28:18-20; Room. 10:17

10 Joh. 17:21

11

12

13 Urbaani unelma tapahtuma sisältää kristittyjen varustamista palvelemiseen, palvelutempauksia ja mahdollisuuden kuulla evankeliumi sanallisessa muodossa. Kaikki tämä tehdään rukoillen.

14

15

16

17

18 Seurakunta voi järjestää tempauksen yhtenä tai useampana päivänä ja itselleen sopivana ajankohtana.

19 Kysy lisää seurakuntasi Urbaani unelma vastaavalta. Ilmoittaudu hänelle mukaan tempaukseen.

20 Seurakunta vastaa tempauksen järjestelyistä, suunnittelusta ja toteutuksesta.

21 Samalla seurakunnalla voi olla myös useita palvelutempauksia seurakunnan mahdollisuuksien ja resurssien mukaan.

22

23 Palvelutempaus voi olla mitä vain, joka tuo hyvää mieltä ihmisille.

24 Se voi olla esimerkiksi…

25 Kahvin ja pullan tarjoamista… makkaroiden ja vohvelien jakamista…

26 Auton pesua… Pyörien huoltoa… Mattojen pesua…

27 Autojen imurointia…

28 Kenkien lankkausta…

29 Kauppakassien kantamista ja täyttämistä… Roskien keräämistä…

30 Jalkapallon pelaamista yhdessä maahanmuuttajien kanssa…

31 Rukouspalvelua ja keskusteluapua…

32 Vanhusten kanssa ulkoilua ja vanhainkodissa vierailemista…

33 Hartiahierontaa… Verenpaineen mittausta…

34 Palvelutempauksessa ihmiset kysyvät: Miksi te teette tätä? Silloin voit kertoa, että uskot Jeesukseen. Voit kertoa evankeliumin.

35 Joskus et saa sanottua paljoa. Hyvä tekosi muuttaa kuitenkin asenteita positiiviseksi kristinuskoa kohtaan. Myöhemmin kuulleessaan evankeliumin, hän ehkä ottaa sen vastaan.

36 Aina kun lähdetään toteuttamaan tempausta, täytyy myös huolehtia käytännön järjestelyistä…

37 Tietysti varaat kahvia tms suuren määrän ja rakennat sopivat puitteet.

38 Lisäksi tarvitset paikan, jossa järjestät tempauksen. Sinun tulee saada lupa siltä, joka omistaa kyseisen maa-alueen, kysy Rakennusvirastosta.

39 Jos tempauksessasi on tarjoilua, tarvitset luvan Ympäristökeskuksesta sitä varten.

40 Myös poliisille on syytä ilmoittaa, jos tempauksessa käytetään äänentoistoa.

41 Seurakunta hoitaa itse koko tempauksen järjestelyt lupineen ja tarvikkeineen. Jos tarvitset neuvoja tai apua, ota yhteys Urbaanin unelman toimistoon. Yhteystiedot löydät tapahtuman kotisivulta: Urbaaniunelma.fi

42

43 Tapahtuman jälkeen paikallisseurakunnat huolehtivat ihmisistä, jotka ovat tulleet uskoon tapahtuman aikana. Parhaimmillaan tapahtumaan osallistuneet seurakunnat jatkavat myös yhteistä palvelutoimintaa tapahtuman jälkeen.


Lataa ppt "Suomalaisen Urbaanin unelman vaikutteet tulevat Englannin kirkon piirissä alkaneen uudistuksen parista. 2000-luvulla kristityt totesivat heidän yrityksensä."

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google