Neorealismi 1942-1954

Neorealismi Italialaisen elokuvan suuntaus II maailmansodan jälkeen; ”uusi realismi” Keskeisiä piirteitä: dokumentaarinen, ”tyylitön”tyyli Humanismi Koettiin ”suoraksi”todellisuuden kuvaamiseksi Vaikutti realistiseen elokuvateoriaan (André Bazin) ja avasi tietä 1950-60-luvun modernistiselle taide-elokuvalle

Tunnuspiirteitä Ideologisesti, periaatteellisesti: 1. uusi demokraattisuus, tavallisten ihmisten kunnioittaminen 2. myötäeläminen, yksinkertaisista moraaliarvosteluista pidättäytyminen 3. sekoitus kristillistä ja marxilaista humanismia (Rossellini) 4. tunteet ennen abstrakteja ideoita Tyylillisesti 1. Ei tiukasti rakennettuja juonia vaan löyhiä, episodisia kertomuksia 2. Dokumentaaristyylinen visuaalinen kerronta 3. Kuvaaminen pääsääntöisesti paikan päällä, ei studiossa (myös studiokuvaa!) 4. Amatöörinäyttelijöiden käyttö, myös pääosissa 5. Keskusteleva, ei kirjallinen puhetapa 6. “Tyylitön tyyli”; “keinotekoisuuden”välttäminen leikkauksessa, kuvauksessa ja valaistuksessa (kuitenkin varsin tietoisia konstruktioita!) Ts. “Ikään kuin sattumalta”kuvattua (vaikka mikään ei ole sattumalta kuvattua). 7. Dubbaus

Mistä uuden realismin vaikutelma syntyi? 1. Kontrasti aiempaan: italialaiset elokuvat tunnettuja upeista studiolavastuksista nyt Cinécittan studiot vaurioituneet pommituksissa : kuvaajat kaduille ja maaseudulle dubbaus- ja jälkiäänitysperinne: kuvattiin paikan päällä, äänitettiin myöhemmin; helpompi kuvata kadulla kun ääntä ei tarvinnut tallentaa samalla 2. Lähimenneisyyden/nykyisyyden uusi tulkinta “kansanrintamaperspektiivi” sodan tapahtumat (Rossellini: Roma, Paisà) nykyhetken sosiaaliset ongelmat (De Sica: Sciuscià , Polkupyörävaras) maaseudun ongelmat (Giuseppe DeSantis: Katkeraa riisiä, -47) 3. Kerronnalliset muutokset satunnaiset tekijät ohjaavat juonen kehitystä; syyt jäävät selittämättä episodinen rakenne: ei kehitystä, syy-seuraus-jatkumoa, vain joukko tapahtumia “epäoleelliset”tapahtumat, joista arki koostuu vaikutelma ”todellisuudesta”

Vaiheet 1942-43 ”esineorealistiset”elokuvat mm. Visconti: Ossessione (1942) 1945-48 ”varsinaisen”neorealismin vaihe 1949-54 Myöhäisvaihe Neorealismista teoreettisempaa Etääntyminen suorasta kuvauksesta mm. fantasia-aiheisiin (Milanon ihme, La Macchina ammazzacattivi)

Varsinainen neorealismi 1945-48 Karkeita, todellisilla paikoilla kuvattuja, tyyliltään usein dokumentaarisia elokuvia, joita pidetään ”puhtaana” neorealismina Avauselokuva: Rossellinin Rooma avoin kaupunki (1945) Muita: Rossellini Paisà (1946) De Sica: Polkupyörävaras (1948) Visconti: Maa järisee (1948) Aldo Vergano: Il sole sorge ancora (Aurinko nousee vielä, 1946) Giuseppe de Santis: Katkeraa riisiä (1946)

Rooma, avoin kaupunki (1945) 1944 Rossellinille tarjoutui mahdollisuus tehdä elokuvaa sodan vielä jatkuessa Cinecittan studiot eivät käytössä (tuhoutuneet pommituksissa); elokuva oli pakko tehdä kadulla tammik. 44: natsit teloittivat keskeisen vastarintahahmon Don Morosinin; R. pyrki tekemään dokumentin aiheesta käsikirjottaja, apul.ohj. Federico Fellini Pohja neorealismin myyteille: kehno filmimateriaali; eri osat erilaiselle materiaalille filmi mustasta pörssistä; ei työkopioiden katseluja ei juurikaan studiokuvauksia ei tal. tukea Teema: vastarintaa, jossa kommunistit ja katolilaiset toimivat yhteistyössä. Koomista ja traagista sekaisin. -- tyylien ja tunnelmien sekoittaminen Sattumanvaraiset tapahtumat: hätkähdyttivät selkeisiin syihin ja seuraksiin perustuviin juoniin tottuneita

Polkupyörävaras (1948) Käsikirjoittaja Cesare Zavattini etsi draamaa, tarinaa arkipäivän tapahtumista; epädramatisointi etiikka ennen estetiikkaa kadun tragediat; yksilötason tarinat; aito sentimentalismi; tarinapainotteisuus (tosin ikään kuin tarinaa ei olisikaan. Polkupyörävaras näennäisen spontaani; kuitenkin kaikkein tarkimmin suuniteltuja kaikista neorealistisista elokuvista monet kohtaukset kuvattu studiossa; huolellinen kuvasuunnittelu (esim. pyörän varkauskohtauksessa useita kuvakulmia) jälkiäänitys ja äänen kontrolli (esim. Polkupyörävarkaan päähenkilön repliikit puhuu toinen henkilö)

Luchino Visconti (1906-1976) Vasemmistolainen Toimi fasismin aikana Cinema –lehden toimittajana (päätoim. Vittorio Mussolini) 1930-luvulla Jean Renoirin apulaisena Ranskassa (runollinen realismi; elokuvat kiellettyjä Italiassa) 1942: Ossessione (Riivaajat) 1948: La Terra trema (Maa järisee) Myöhemmin näyttäviä historiallisia elokuvia ; mm. Senso, Il Gattopardo (Tiikerikissa)

Roberto Rossellini (1906-1977) Katolinen Aloitti uransa jo fasismin aikana Neorealismin keskeinen ohjaaja ”Todellisuus on –miksi sorkkia sitä?” Elokuvan keinojen väistyttävä todellisuuden tieltä Neorealismin alkuvaiheen elokuvia Roma citta aperta (1945) Paisa (1946) Germania anno zero (1947) 1950 avioitui Ingrid Bergmanin kanssa. Yhteisiä elokuvia: Stromboli (1949) Europa 51 (1951) Viaggio a Italia (1954)

Vittorio De Sica (1901-1974) 1930-luvulla suosittu komedianäyttelijä Ohjaajaksi 40-luvun alkupuolella Neorealistisia elokuvia 1946-1952 (käsikirjoittajana Cesare Zavattini) Sciuscia-viattomat (1946) Polkupyörävaras (1948) Milanon ihme (1951) Umberto D (1952) Etääntyi neorealismista 1950-luvun alun jälkeen

Cesare Zavattini (1902-1989) Käsikirjoittaja; monen neorealistisen elokuvan taustavaikuttaja Pohti neorealismia teoreettisesti Elokuvien tulisi seurata arkea ja löytää siitä tarina; Zavattinin ihanne: tarina, joka olisi mahdollismman luonnollinen, kuin suoraan todellisuudesta otettu Pyrkimyksenä tehdä 90 minuutin elokuva, joka olisi suora 90 minuutin kappale jonkun ihmisen elämää (kuitenkin tarinallisesti) Lähimpänä tätä Umberto D. (1952)

Umberto D (1952)