Sosiaalialan työn historia Eija Vikman

Sosiaalinen työ ja sosiaalityö Yleinen sosiaalinen työ Erityinen professionaalinen sosiaalityö; käsite tuli vasta 50-luvulla Ammatillistumiskehitystä: Kehityksen eri vaiheet: silla on ollut varhainen pioneerivaihe, ammatillisen muotoutumisen vaihe, metodisen työtavan vaihe ja postmodernin ammatillistumisen vaihe

Miksi sosiaalista työtä tarvittiin? Sosiaalityön yhteiskunnallisena taustana ovat teollistumisen ja kaupungistumisen synnyttämät sosiaaliset ongelmat Perinteiset sosiaalista turvaa tuottaneet instituutiot eivät riittäneet tai eivät olleet enää olemassa (vrt. maatalousyhteiskunta) Ammatit kehittyvät yhteiskunnallista tehtävää varten ja ovat aina sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan

Varhaiset muodot: 1500- ja 1600 -luvut 1500-luku: Perhe, suku, isäntä, työnantaja, kyläyhteisö, hyväntekeväisyys, kerjuu 1533 hospitaalisääntö ja 1571 kirkkolaki velvoittivat seurakunnat vastaamaan köyhäinhoidosta. Nälkävuosina ohjattiin työkykyisiä irtolaisia pakkotyöhön. Spitaaliset ja vaaralliset mielenvikaiset hospitaaliin (ensimmäinen Turussa 1350-luvulla). 1600-luvulla Valtio vastasi hospitaaleissa olevista spitaalisista ja mielenvikaisista ja seurakunta muista köyhistä ja vammaisista. 1624 kerjuukielto, 1642 kerjuu sallittua luvanvaraisesti, jolloin siitä tuli yksi vaivaishoidon virallisista muodoista: vaivaiskassat, vaivaistuvat

1700-luku 1700-luvulla todellisten, kelvollisten köyhien (erottaminen kelvottomista köyhistä: valvonnan tehostaminen, pakkotyölaitoksia lisää (Turussa mm. kehruuhuone naisille). Kelvolliset:1. mielisairaat ja parantumattomia tauteja sairastavat, 2. vanhuudenheikot, kroonisesti sairaat, vammaiset, jotka eivät kykene itse hankkimaan elantoaan. 3. köyhät ja hoitoa tarvitsevat lapset). Kelvottomat: muista syistä köyhtyneet 1760-luvun huonot satovuodet: paljon kerjäläisiä. Alettiin pitää kirjaa oman seurakunnan jäsenistöstä ja talot järjesteltiin ryhmiksi, ruoduiksi, joista kukin elätti sille määrättyä yhtä tai useampaa köyhää. Turvattomat lapset varakkaiden luokse elätiksi. Päätökset seurakunnissa.

Kasvatusta 1700-1800 lukujen vaihteessa kasvatuksellisia aatteita: Pestalozzi korosti kasvatuksen ja yhteiskuntaelämän yhteenkuuluvuutta. Kansakouluaatteen pedagoginen tiennäyttäjä. Suomessa ideaan tarttui Cygnaeus: kansanopetus, joka perustuu kasvatusteoreettiseen ajatteluun. Toisena tiennäyttäjänä oli Fröbel: 1863 perustettiin sokeiden koulu ja 1882 ensimmäinen sokeiden koulu Lastentarhanopettajien koulutus käynnistettiin 1892.

1800-luku 1817 Keisarillinen asetus kerjuun vastustamisesta. Työhuoneet, joista elanto työtä vastaan, säännöllinen vaivaisveron keruu, Lasten kasvatuksen turvaaminen. Vaivaishoidon kohentaminen: Helsinkiin uusi hourujenhuone ja mielisairaiden nopea tutkiminen, koehoito, lääninsairaaloiden hourujenosastolla ja sijoittaminen hospitaaliin tai kotipaikkakunnalle. 1852 asetus waiwaistenholhouksesta: 1. hourut ja mielettömät 2. ruumiiltaan vialliset, vanhastuneet ja raajanrikkoiset 2. vanhat, kivuloiset eli ruumiinvialta vaivatut persoonat 4. ne, jotka kohdanneen kovan onnen taikka taudin vuoksi sillä kertaa ovat avun tarpeessa 5. turvattomat, vielä ei kuuttatoista vuotta vanhat lapset. Köyhät ja turvattomat lapset kasvatuksellisin perustein sijoitettaviksi ei vaivaistaloihin. 1852 asetus ”laillisesta suojelusta”. Jolla ei ollut maata, oli mentävä jonkun varakkaan palvelukseen. Työntekijällä oli oltava holhooja, muuten pidettiin irtolaisena. Pakko ottaa raatimiehen määräämä työ vastaan.

Lastensuojelu Elätehoitoa Oma järjestö vuonna 1870 (Lasten kasvatusyhdistys), joka toimi valtiollis- kansallisen järjestöverkoston avulla. Langenneille naisille perustettiin turvakoteja ja turvattomille lapsille lastenkoteja. (Toikko 2005, 68, 73.) Perustettiin lasten työtupia, lastenkotia sekä 1890-luvulta alkaen lastentarhoja 1900 luvun alussa käynnistyivät lisäksi kesäsiirtolatoiminta sekä alkunsa saivat suojelukasvatuslaitokset. Suojelukasvatuksen syiksi esitettiin kasvuolojen puutteellisuus, orpous, vanhempien juoppous, moraalittomuus, rikollisuus, vähämielisyys ja yleinen tietämättömyys ja ajattelemattomuus kasvatustehtävässä. Myös epäsiveellisyys oli usein syynä lastensuojeluntarpeen esiintymisessä. 1950- ja 1960-luvuilla avohuolto lisääntyi ja jatkui 1970-luvusta eteenpäin 1970-luvulta lähtien kehitettiin myös lastensuojelun työmuotoja

Kaupungistuminen 1865: Kaupan ja teollisuuden tukemiseksi sallittiin työvoiman vapaa liikkuminen. Vanha yhteiskunnallinen huoltosääntö murtui. Köyhät alkoivat muuttaa kaupunkeihin, joista puuttui huoltojärjestelmä. Seurakuntien hultojärjestelmän rinnalle luotiin kunnallinen huoltojärjestelmä. Katovuodet 1860-luvulla Helsingin diakonissalaitos (Aurora Karamzin). Kristillinen palvelutehtävä: kristilliseen palveluun perustuva sosiaalityö. 1879 vaivaishoitoasetus, jossa kuntien velvoitteena oli hoitaa vaivaiset. Resurssit rajalliset. Tilapäisapua tarvitsevien työkykyisten auttaminen vapaaehtoista. Pakollinen avustaminen vain niille työkyvyttömille, jotka eivät kyenneet tulemaan toimeen omin voimin. Työlaitoksiin ne, jotka olivat saaneet perheensä vaivaishoidon varaan juopottelun, laiskuuden tai huolettomuuden takia.

Uusia ammattilaisia 1893 vaivaishoidontarkastelijan johtosäännössä vaadittiin hoidettavien ”erityttämistä”. Vaivaishoidon tarkastaja järjesti henkilöstölle koulutustilaisuuksia uusista huollon periaatteista: ”hyvä hoito” 1898 vaivaishoidon neuvojan toimi 1800-luvun lopulla avohoitona 1. kylä- ja pitäjäkierto ja vaivaisruotujärjestelmä, 2.elätehoito (vaivaishuutokaupat), 3.peräänkatsomusalueet (kunta valvonta- alueiksi, vapaaehtoiset piirimiehet). Kunnille malliohjesääntö vaivaishoidon yhtenäistämiseksi. 1900- luvun alussa alettiin käyttää kunnalliskoti-termiä

Huomioita tähän mennessä ”Tosivaivaisten” erottaminen ”tekovaivaisista” osoittautui vaikeaksi. Tähän ongelmaan valtion vastauksena olivat vaivaistalot. Mikäli laitoksista tehtäisiin ankaraan kuriin ja pakolliseen työhön perustuvia, ”tekovaivaiset” jättäisivät kokonaan kääntymättä kunnan puoleen ja ryhtyisivät ahkeralla työnteolla elättämään itseään ja perhettään. Vaivaistalon ensisijainen tehtävä oli toimia pelotteena mahdollisille avunhakijoille. 1879 yleisestä vaivaishoidosta voimaantullut asetus lopetti kirkollisen lakisääteisen osallistumisen vaivaishoidon järjestelyihin ja toi vaivaishoidon lakisääteisen kunnallisen vaivaishoitojärjestelmän piiriin. Lakimääräistä oikeutta vaivaishoitoon ei asetus antanut kenellekään.

Vaivaishoidon idea (Toikko 2005) 1800 –luvun vaivaishoidossa on kunnallisen sosiaalityön alku, jossa sosiaalityön idea perustui ongelmien hallintaan. Menetelmänä oli kaavamainen sosiaalityö eli materiaalinen auttaminen. Keskeistä tällaisessa työssä on ongelmien luokittelu ja niitä koskevat toimenpiteet. Tavoitteena ei ollut niinkään köyhyysongelman ratkaisu, vaan sen hallinta.

Kehitys jatkuu 1800-luvun lopulla Charity Organisation Societyssa (Mary Richmond) kehitettiin yksilöllisiä työskentelytapoja (case work), joissa lähtökohtana oli työntekijän asiantuntijuus ja muutokset yksilössä. Hyväntekeväisyydestä tavoitteelliseen auttamiseen. Samaan aikaan Setlementtiliikkeessä (Jane Adams,) korostettiin yhteisöllisiä toimintatapoja, molemminpuolista vuorovaikutusta (köyhien parissa asuminen) ja vaikuttamista yhteiskunnallisiin oloihin. Ammatillisuudelle vaihtoehtoinen suuntautuminen 1918 perustettiin kasvattajaopisto. Opiston yhteydessä malliorpokoti. Suomen kirkon sisälähetysseura aloitti lastenkodin johtajattarien koulutuksen, myöhemmin kunnalliskodin johtajattarien koulutus (Sortavalaan, Ruusu Heinänen; myöh. Pieksämäki)

Työtapoja (Toikko 2005) 1800-luvun lopun työtavat olivat: vaivaishoito, kansalaisliikkeet, kristillinen palvelu, yhteisöllinen työtapa (lähinnä setlementtityö) sekä kasvatus

Köyhäinhoitoa Vuoden 1922 köyhäinhoitolaki. Tavoitteena perheen toimintakyvyn ylläpitäminen. V.1928 Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa aloitettiin lastensuojelututkintoon johtava koulutus. Köyhäinhoidonlaki poikkesi hengeltään vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksesta. Peruslähtökohdiltaan köyhäinhoitolaki korosti inhimillisyyttä sellaisia kohtaan, jotka todella tarvitsivat apua. Aikaisemman laitoshuollon sijaan nyt nostettiin esiin avohuollon toimenpiteitä.

Huoltolait V. 1936 huoltolait (huoltolautakunnat, lastensuojelu, irtolaiset, alkoholistit), huoltotyöntekijät, huoltosihteerit, huoltotoimenjohtajat V. 1942 yhteiskunnallisen korkeakoulun sosiaalihuoltajakoulutus, 1943 Svenska Medborgarhögskolanin ruotsinkielinen sosionomikoulutus ja 1945 Valtion sairaanhoito-opiston sosiaalihoitajakoulutus.

Kunnalliset huoltolautakunnat Laki kunnallisista huoltolautakunnista määräsi kuntiin perustettavaksi huoltolautakunnan Huoltolait vähensivät kunnallisia kustannuksia, koska huomattava osa siirtyi valtiolle Samalla myös toiminnat siirtyivät valtion ohjaukseen Valtion normatiivinen ohjaus eri toimenpiteille Sodan aikana erilaisten järjestöjen tekemä auttamistoiminta oli yleistä, mutta sodan jälkeen niiden merkitys väheni ja painopiste siirtyi kunnalliseen toimintaan

Köyhäinhoidon idea (Toikko 2005) Köyhäinhoito oli sekä materiaalista että ei- materiaalista Omat lait eri ryhmille: köyhille, vammaisille, vanhuksille, irtolaisille, lapsille ja päihdeongelmaisille Työtapa: ensiksi ohjataan ja neuvotaan, sitten valvotaan ja lopuksi sijoitetaan laitoshoitoon. Huoltotoimenpiteiden portaittainen tapa toimia, joka sittemmin kehittyi palveluihin ohjaamiseksi. Kehitys kohti tuen merkitystä ja sosiaalipalveluja korostavaa sosiaalityötä Työtavat: köyhäinhoito, avohuolto (vapaaehtoinen) päihdehoito ja perhetyö (systeeminen työote)

Hallinnon uudistaminen V. 1950 sosiaalihuollon hallinnon uudistaminen. Huoltolautakunnista sosiaalilautakuntia. Sosiaalitarkkailijan viran perustaminen mahdollista. Yli 4000 asukkaan kuntiin sosiaalijohtaja tai sosiaalisihteeri. Huolto- ja sosiaalitoimistot, joihin sosiaalitarkkailijoiden työ siirtyi aikaisempien kotikäyntien sijaan. Sosiaalilautakunta:Yleisen osaston tehtäviin kuuluivat perheasiat, lasten ja nuorten huolto, invalidihuolto, ammattiopintojen avustaminen sekä työhuolto. Huolto- osasto hoiti mm. alkoholistihuollon ja irtolaishuollon.

Huoltoapulaki V. 1956 Huoltoavun antaminen kunnan velvollisuus tarpeenmukaista, tilapäistä eikä sen tullut edetä pidemmälle kuin tarve näytti olevan; oma vastuu Alueellisen liikkuvuuden lisäännyttyä apua saattoi saada myös kotikunnan ulkopuolella, kunnassa, jossa avuntarve ilmeni. Huoltoapulaki painotti avohoitoa ja sellaista auttamista, joka edisti avustettavien omatoimisuutta. Laitoshuoltoon tuli turvautua vain silloin, kun avohuollon toimenpiteet eivät riittäneet.

Ideat Samaan aikaan Suomessa vaikutti myös sosiaalireformistinen suuntaus: ilman laajaa sosiaaliturvajärjestelmää ei saada aikaan pysyvää parannusta köyhien elinoloihin. Suomalaisen sosiaalityön kehitykseen ovat vaikuttaneet (eurooppalainen) järjestelmäkeskeinen (laki ja hallinto) ja (angloamerikkalainen) ongelmakeskeinen (teoria ja metodit) perinne. Molemmissa korostetaan koulutusta ja ammatillista osaamista.

Jane Addams, 1860- 1935 Työskenteli yhdessä sosiaalisten reformien puolesta. Yhdessä George Meadin kanssa. Addams ei pitänyt itseään sosiaalityöntekijänä, vaikka häntä pidettiinkin USA;ssa sosiaalityön alkuunpanijana Omissa sosiologisissa ajatuksissaan hän yhdisti  symbolisen vuorovaikutuksen käsitteen kulttuurillisen  feminismin ja prgmatismin käsitteisiin.

Asiakaskunta muuttui Lapsilisäuudistus annettiin kunnallisen sosiaalitoimen hoidettavaksi. Tämä muutti kunnallisen sosiaalitoimen asiakaskunnan rakennetta oleellisesti, koska lapsilisiin oli oikeus kaikille lapsiperheillä varallisuudesta riippumatta Asiakkaiden määrä ja rakenne muuttuivat. Elämätilanteiden vaikeutuessa perheet alkoivat tarvita ongelmia ratkaisevia sosiaalipalveluita Sosiaalihuolto ei enää voinut olla kontrollia ja köyhäinhoitoa

Sosiaalipalvelut laajenevat Vuonna 1968 sosiaalihuollon periaatekomitea määritteli toimintaperiaatteet, joiden varassa alkoi sosiaalihuollon kehittäminen monipuoliseksi sosiaalipalvelujärjestelmäksi. Pyrittiin pois kontrollista, joten nimettiin palveluksi Ongelmatilanteista selviytymiseksi kansalaisille esitettiin tarjottavaksi sosiaalipalveluneuvontaa, työvoima-apua ja erilaisia tilannekohtaisia järjestelyjä.

Ja laajenevat 1960-luvun lopulla kunnille asetettiin ensimmäiset lakisääteiset velvollisuudet tuottaa moderneja sosiaalipalveluja, jotka oli tarkoitettu kaikille varallisuudesta riippumatta ja annettiin vapaaehtoisuuteen perustuen Luottamuksellisuutta, omatoimisuuden edistämistä ja valinnanvapautta, oman elämän hallintaa

Uudistukset etenivät Lasten päivähoitouudistus 1972 Laki kehitysvammaisten erityishuollosta 1978 (ei enää vajaamieliset) V. 1984 astuivat voimaan sosiaalihuollon kokonaisuudistusta ohjaavat lait esim. valtionavut Huoltoapulaki korvattiin toimeentulotuella. Sosiaalitoimi vapautui sosiaalisista kontrollitehtävistä, kun irtolaishuolto siirtyi historiaan vuonna 1986 Sosiaalihuoltolaki (voimassa 31.3.2015 saakka) 17.9.1982/710 Lastensuojelulaki v. 1984, vammaispalvelulait, kuntoutuslainsäädäntö jne

Lopuksi Yhteiskunnan kehitys vaikuttaa palveluihin ja toimintaan Toimintojen on kehityttävä koko ajan mukana ja oltava ajan vaatimuksiin sopivia Nykyään sosiaalialan työ on ammatillista ja asiantuntijuutta vaativaa

Lähteet Kröger, T. 1996. Kunnat valtion valvonnassa? Teoksessa Sipilä, J., Ketola, O., Kröger, T. & Rauhala, P. Sosiaalipalvelujen Suomi. Helsinki: WSOY. (33 –129). Pulma, Panu. 1987. Kerjuuluvasta perhekuntoutukseen. Teoksessa: Suomen lastensuojelun historia. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto. Toikko, T.2005. Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Jyväskylä: Gummerus