Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

KRISTINUSKO LEVIÄÄ ROOMASSA

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "KRISTINUSKO LEVIÄÄ ROOMASSA"— Esityksen transkriptio:

1 KRISTINUSKO LEVIÄÄ ROOMASSA
Ada, Arttu ja Kertu

2 juutalaiskristityt Alussa kaikki ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia jeesuksen tavoin. Heitä kutsutaan juutalaiskristityiksi, heillä oli edelleen juutalaisia tapoja. (Sapatin vietto, juutalaiset ruokapöytätavat ja poikalapsien ympärileikkaus) Ainoa mikä erotti heidät tavallisista juutalaisista oli ajattelutapa. He uskoivat jeesuksen olevan odotettu messias. Juutalaiskristityt perustivat jerussalemiin ensinmäisen kristilisen seurakunnan. Juutalasikristillisyyden rinnalle kehittyi toinen tapa elää kristittynä.

3 Helleniskristityt Juutalaiskristillisyyden jälkeen yhä useampi ihminen kääntyi kristityksi. He olivat ihmisiä jotka ajattelivat että kristittyjen ei tarvitse noudattaa juutalaisIa tapoja. Heidän joukossaan oli sekä juutalaisia ja ei-juutalaisia. Koska monet Heistä olivat kasvaneet hellenisessä kulttuurissa (joka oli valtakulttuuri roomassa) heitä kutsuttiin helleniskristityiksi. Jeesuksen kuoleman jälkeeen kristityksi kääntynyt paavali oli helleniskristittyjen johtaja. Ei-juutalaisten keskuudessa hän aloitti lähetystyön teon ja eri puolilla rooman valtakuntaa hän julisti sanomaa jeesuksesta.

4 Kristinuskon alkuajat
Kristinuskon alussa valtakuntaan kuului monia uskontoja ja niihin suhtauduttiin hyväksyttävisti. Laajan tieverkoston avulla sotilaitten ja kauppioitten lisäksi uudet ajatukset ja uskonnot siirtyivät helposti paikasta toiseen. Ihmisten vuorovaikutusten helpotukseksi kreikasta oli tullut yhteinen kieli. Kristinusko levisi nopeasti ja yhä useampi vaihto uskontoa. Seurakuntia perustettiin yhä kauemmas. Vähitellen Kristinusko levisi erooppaan, afrikkaan ja aasiaan asti

5 Seurakuntien kehittyminen
Jäsenmäärän kasvaessa seurakuntiin tarvittiin lisää ihmisä jotka huolehtisivat opetuksesta ja muusta toimintaan liittyvästä. Piispa johti seurakuntia. Hänen alaisuudessaan työtä tekivät diakonit ja presbuteerit. He olivat seurakunnan vanhimmat jotka saivat myöhemmin tittelin pappi.

6 Uskonnon harjoittamisen vakiintuneet tavat
Kristityksi pääsi kasteen avulle Aluksi kastettiin ainoastaan aikuisia, myöhemmin kokonaisa perheitä Alussa kristityt kokoontuivat kodeissa ja myöhemmin kirkoissa Kokoontumisissa rukoiltiin luettiin vanhaa testamenttiä ja laulettiin Siellä syötiin myös yhteienen ateria jota kutsuttiin rakkaudenateriaksi Myöhemmin sitä alettiin kutsua ehtoolliseksi Alusta asti lähimmästen auttaminen kuului kristittyjen tapoihin Seurakuntalaisiin kuului niin rikkaita kuin köyhiä rikkaat lahjoittivat esimerkiksi ruokaa sitä tarvitseville

7 Gladiaattorit oli Rooman valtakunnan aikaisten taistelunäytösten esiintyjä vuosien 300 eaa. ja 440 jaa. välillä. Aluksi gladiaattoreina toimivat sotavangit ja muut orjat, mutta myöhemmin gladiaattoreiksi värväytyi myös vapaita roomalaisia. Gladiaattorit taistelivat gladiaattorinäytännöissä toisia gladiaattoreita tai eläimiä vastaan. Gladiaattoritaistelun häviäjä menetti usein henkensä, mutta suosituimmat taistelijat säästettiin, ja he saattoivat jatkaa uraansa pitkäänkin


Lataa ppt "KRISTINUSKO LEVIÄÄ ROOMASSA"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google