Peruskurssi 27.2.2017 Vesa Haapala Runon kuvallisuus Peruskurssi 27.2.2017 Vesa Haapala

Rooliruno ja puhuja Mimeettinen minä: henkilöhahmon kaltainen rakenne, selkein kielellinen ilmaisin persoonapronomini ”minä” Kokeva minä runon maailmassa: suhtautuu toisiin persooniin (”sinä”, ”hän”, ”me”), ja hahmoihin, osallistuu runon maailman tapahtumiin Retorinen minä: läsnäolon tuntu sanojen takana (toinen ääni) Määrittää runon tekstuaalista organisoitumista (esim. runon maailmaa vahvistavat intertekstuaaliset suhteet) sekä runon arvonormistoa Ei sijoitu suoraan runon maailmaan pronominaalisesti Hyödyllinen käsite, kun runon puhetilanne sisältää ristiriitoja tai mahdottomuuksia (roolirunot) Lukijan arvot, roolit ja odotukset tunkeutuvat mukaan

Rooliruno ja puhuja Roolirunolla usein satiirinen / ironinen tehtävä Runoilija paljastaa ikään kuin sisältäpäin runon hahmon asenteen tai ajattelutavan Kriittinen funktio yhteiskunnallisessa lyriikassa (Turtiainen, Pylkkönen, Andersson, Karlström)

Rooliruno ja puhuja Hänellä oli sellikammo mutta luulimme hänen valehtelevan Sysäsimme hänet sisään minä käänsin avainta Oven reiästä näin että hän hakkasi päätään seinään Huusin hänelle että lopettaa Hetkeä myöhemmin vaihdoin vuoroa Seuraavana aamuna kello seitsemän aukaisin oven Hän makasi pyörtyneenä veren tahrimalla lattialla Silmät oli kaivettu päästä toinen oli hänen vieressään toisen hän oli heittänyt seinään Hän oli purrut irti oikean kätensä keskisormen keskimmäisen nivelen kohdalta siitä veri etupäässä tuli Hyvä että saimme hänet sairaalaan Vieläkin tuntuu kiusalliselta kun ajattelen sitä. Claes Andersson: ”Tapaus 258”, Det är inte lätt att vara villaägare i dessa tider (1969)

Runon kuvallisuus Runon kuvallisuus laaja ilmiö: 1) säe- ja säkeistömuoto 2) muu typografinen asettelu (kalligrammit, konkretistinen runous, visuaalinen runous (nokturno.fi, www.ubu.com, http://lettttere.tumblr.com, ) 3) kuvallisten ilmaisujen, kielikuvien ja lausekuvioiden käyttö Kuvalliset ilmaisut vetoavat näkö-, kuulo-, haju-, maku-, kosketus- ja liikeaistimuksiin

Runon kuvallisuus Klassinen retoriikka ja runousoppi: Figuuri (lat. figura, hahmo, kuvio) lause- tai ajatuskuvio, joka hyödyntää retorisia sanontatapoja Troopit (kreik. tropos, käännös) merkityksen siirrot ja käännökset sanatasolla: sanoja käytetään kirjaimellisesta merkityksestä poiketen Nykyisin ei erotettu figuuria ja trooppia jyrkästi toisistaan: havainnollistaminen ja epätavallisuudella vaikuttaminen Kielikuvien ja lausekuvioiden toiminta käytännössä toistensa kanssa (runon kommunikaatiotilanteen muovaaminen)

George Herbert: ”The Altar”, The Temple (1633)

Stéphane Mallarmé: Un coup de dés (1897)

Guillaume Apollinaire: Calligrammes (1913-1916/1918)

Jonny Norridge: ”Concrete poetry”

Karri Kokko, ”February 4”, 2016

Kielikuvat Lyriikalle lajityypillinen piirre Runouden, muun kirjallisuuden ja arkisen kielen välillä eroja mutta myös yhtäläisyyksiä Runoudessa omaehtoisuus (kielessä piilevät merkitysmahdollisuudet, uudet näkökulmat ja yhteydet asioiden välille) Tapa kiteyttää ajatusta ja tihentää ilmaisua Runokuvat siirtävät, laajentavat, tihentävät, muuttavat, luovat merkitystä

Kuvallisen ilmaisun lajeja 1. KUVA - yleiskäsite kuvallisuudelle - vertausten ja metaforien kuvaosa (vehicle) - kuvallinen ilmaus, joka ei vaadi hylkäämään kirjaimellista lukutapaa (Japanin ja Kiinan klassinen runous, imagismi, 1950-luvun suomalaisen runouden ”itsenäistynyt”, ”puhdas kuva”)

Kuva polkupyörien yö korit kukkurallaan sokerilunta tyven järvenpinta pohjassa jokiravut parittelevat suvinen sade siitepölyrenkaita spektroliitilla Niklas Salmi, Siipimobile (2014)

Kuva Mies kulkee metsän läpi, on hämärää, on valoisaa. Ei tapaa juuri ketään, pysähtyy, katselee syystaivasta. Hän on menossa kirkkomaalle eikä kukaan seuraa häntä. Bo Carpelan, ”Syysvaellus”, Viileä päivä (1961)

Kuvallisen ilmaisun lajeja 2. SYMBOLI - kulttuurin / konvention puitteissa tunnettu merkitys, jossa merkki / kuva / väri edustaa tiettyä asiaa - teoskohtaiset, yksityiset symbolit, jotka syntyvät kuvien toistuimsesta (Eeva-Liisa Manner & hevonen kuoleman symbolina) ”Talo” (Uuno Kailas, 1931) Nous taloni yhdessä yössä – kenen toimesta, Herra ties. - Se auttoiko salvutyössä, se Musta Kirvesmies? – On taloni kylmä talo, sen ikkunat yöhön päin. Epätoivon jäinen palo on tulena liedelläin. Ei ystävän, vieraan tulla ole ovea laisinkaan. Vain kaks on ovea mulla, kaks: uneen ja kuolemaan.

Kuvallisen ilmaisun lajeja 3. Allegoria - moninkertainen symboli; kertova, esim. faabeli, eläintarina 4. Metafora - Ilmaisu, jossa sanaa tai lausetta käytetään kuvaamaan toista kuin mitä se tavanomaisesti kuvaa - luo uutta, paljastaa ennen havaitsemattomia vastaavuuksia: ”Maailma katettu pöytä, siinä näet nälkäsi” (Mirkka Rekola, 1969) - I. A. Richards: kuvattava (tenor): ”maailma”, kuva (vehicle): ”katettu pöytä”

Kuvallisen ilmaisun lajeja 5. Vertaus - ”maailma on kuin katettu pöytä”; ”kuin”-sana erottaa metaforasta 6. Personifikaatio - esittää elottoman olennon tai käsitteen elollisena, joiltain piirteiltään ihmisen kaltaisena: ”Siell’ lehtinen kauhtana ain’ / harteilla unisen koivun” (Aleksis Kivi, ”Keinu”)

T. S. Eliot: ”J. Alfred Prufrockin rakkauslaulu” (1917) Keltainen sumu joka hankaa selkäänsä ikkunanruutuihin, keltainen savu joka hankaa kuonoaan ikkunanruutuihin nuoli kielensä illan nurkkiin, viivytteli katuojien lätäkköjen yllä, antaen noen pudota savutorvista selkäänsä, liukui pitkin pengertä, hypähti äkkiä, ja huomatessaan että oli pehmeä lokakuun yö, kiertyi kerran talon ympäri, ja vaipui uneen.

Kuvallisen ilmaisun lajeja 7. Synestesia - kuvailmaus, jossa rakennetaan yhteyksiä / vastaavuuksia eri aistien, aistivaikutelmien välillä (näkö, kuulo, haju, maku, kosketus, liike) /- -/ Parempi katsella likinäköisesti lehtiä, oksia, valoa – kaikki oli silloin kirkasta, kaikuvaa, vilppautta ja hellettä, joka ei vielä unessa kirvellyt onnessaan ummistuneiden silmien alla. /- -/ (Bo Carpelan, 1983)

Kuvallisen ilmaisun lajeja 8. Metonymia - perustuu asioiden tutuille suhteille, jatkuvuudelle: asialle annetaan siihen läheisesti / loogisesti liittyvän asian nimi - kruunu = kuningas - ”Luin tänään Saarikoskea” (tekijän nimi korvaa teoksen) Suonet ohuen ihon alla, käsi peitteellä, päivä illassa, kesken. (Bo Carpelan) 9. Synekdokee - metonymian alalaji: osa kokonaisuuden nimenä: savu on talon / tulen synekdokee, kokka veneen synekdokee - ”tahdon katon pääni päälle” (katto edustaa koko taloa)

Tarkemmin metaforasta puhe asioista / kokemuksista, joille ei ole kielessä ennestään nimiä tai käsitteitä (uudet merkitysyhteydet) käsitteet syntyvät usein siirroin konkreettisesta abstraktiin tai käsitteelliseen (”eväste”, ”hiiri” ja ”verkko” ja sähköoppi ”virta” ja ”jännite”) puhe asioista, joita ei voida suoraan havaita (”imaginaarinen isä”, ”psyyken topografia”, ”Jumalan lapsi”). metafora tärkeä käsitteenmuodostuksessa semanttisten aukkojen täydentäjänä runoudessa innovatiivinen ja aistittava kieli ”Rantaviivat joita vasten suolavesi ompelee kevääntulon haavaa” (Olli Sinivaara ”Sekunti”, Hiililiekki, 2005) ”Monet kerrat ryhdyt talveen, koleaan vuodekumppaniin” (Sinikka Vuola, Orkesteri jota emme kuule, 2007)

Tarkemmin metaforasta Korvaamisteoria: sana tai ilmaus asetetaan toisen sijalle. "Hannu on harmaa hiirulainen" ("Hannu on huomaamaton, mitäänsanomaton ihminen.” ) Vertaamisteoria: metafora on lyhennetty vertaus. Lauseesta "Hannu on harmaa hiirulainen" on jätetty pois "kuin"-konjunktio ("Hannu on kuin harmaa hiirulainen"). Jäljelle jäävät sanat ja niiden sisältämä kahden olion (ominaisuuksien ja käsitteiden) kiinteä suhde. Ihmisen henkisiä, ulkoisia tms. ominaisuuksia verrataan eläimeen liitettyihin uskomuksiin, tietoihin ja stereotypioihin. Vuorovaikutusteoria: metaforan merkitys syntyy kahden ajatuksen vuorovaikutuksesta. I. A. Richards: kuvattava / pääajatus (tenor) ja kuva / ilmaisuväline (vehicle). Kuvattavaan ("Hannu") yhdistyvät ominaisuudet ja kuvaan ("harmaa hiirulainen") yhdistyvät konnotaatiot muodostavat yhdessä metaforan merkityksen lukijan rajauksin, pelkistyksin ja kohdennuksin.

Tarkemmin metaforasta Kognitiivinen metaforateoria / metafora tulkinnan mallina ja kielellisenä tekona Claes Entzenberg: metafora edellisten teorioitten operaatioita yhdistävä, laajempi kielellisen tulkinnan ja kontekstualisoinnin malli Donald Davidson "Mitä metaforat merkitsevät?” (1978/1993): metaforassa ei olennaista se mitä sanotaan, vaan se mitä metaforalla tehdään

Tarkemmin metaforasta Benjamin Hrushovski: lukija yhdistelee runon aineksia viitekehyksiksi, jotka jäsentävät sen maailmaa Viitekehys: ”mikä hyvänsä jatkumo joka yhdistää kahta tai useampaa tarkoitetta, johon tekstin osat (tai niiden tulkinnat) voivat liittyä viittaamalla, mainitsemalla, implikoimalla tai tuomalla mieleen” Tiettyyn kokemusmaailmaan kuuluvien ilmaisujen ryppäät, jotka muodostuvat toisiinsa semanttisesti liittyvistä sanoista esim. aika-tila -ulottuvuudessa sijaitseva näkymä, ideologia, asiain tila, tunnelma, talo, kaupunki, filosofinen suunta, rakkaustarina, musiikki viitekehykset (frames of reference) muodostavat edelleen semanttisia merkityskenttiä (fields of reference): valtio, maailmansotaa, filosofia tieteenalana Metaforassa yleensä yhdistyy kaksi viitekehystä uudeksi semanttiseksi yhteisalueeksi (lukijan pohdittava viitekehyksiä rinnan) ”Poetic metaphor and frames of reference”. Poetics Today, vol. 5:1 (1984).

Figuurit Figuurit yhdistävät runouden retoriikan perinteeseen, hyvin ja vakuuttavasti jäsennettyyn puheeseen ja sen keinoihin Figuureita: huudahdus, puhuttelu, retorinen kysymys, puoleen kääntyminen, lausetason antiteesit eli vastakohdat, käänteiset sanajärjestykset Puheen retoriset jäsennystavat pätevät pitkälti myös runouteen, joskin runous käyttää niitä omiin päämääriinsä Yksittäinen figuuri luo harvoin runon kokonaisuutta. Yleensä figuurit limittyvät toisiinsa ja trooppeihin

Kotitehtävä Analysoi seuraavia runoja Mitä kielikuvia löydät ja mitkä niistä hallitsevat runon rakennetta? Miten kuvallisuus toimii yhdessä runon puhetilanteen ja säejaon kanssa? Onko yhteistyö likeistä? Hahmottuvatko runot puheena vai kuvallisena esityksenä? Millaista monihahmotteisuutta ja arvoituksellisuutta runon kuviin sisältyy?

Eeva-Liisa Manner: ”Sateentulon kuvaus” Tämä on veden ja ruohon dialogi myöhään illalla ennen sadetta, kun vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan ja puun ja ruohon ja veden tuoksu on solminut liiton eri aineiden kanssa, se on kolmisointu tutussa tuoksussa, äänen kolmisointu: pääskysen karhea kimeä huuto on solmittu pääskysen ilosta, jossa yhtyy keveys, kiihkeys ja ilkkuva kutsu, leikkivät innokkaat huudahdukset putoilevat taivaalta, valo on muuttunut ääneksi ja riemuksi, mutta siipi viistää vettä ja kutsuu sadetta, rannalla lehdet jo napsahtelevat, dit, dat, ja aurinko on väsynyt ja kastaa värinsä veteen, tulee yö, hiljaisuus kohoaa kaislikosta, pilvi kiitää ääneti, metsä kohahtaa, sade kiertää nummen, virittää pehmeät rummut.

Tyyne Saastamoinen: ”Talven jälkeen kesä” Talven jälkeen kesä kuin vasta pesty valkea verho ikkunassa

Olli Sinivaara: ”Oksymoron” Taas veistät veneitä kitkasta, kaarnasta jota yö työnsi sinun ja sen toisen väliin kaksoisolennon josta teet pelkkää kuvaa suru – taas käytän nimeä jota en tunne sanomaan sen mitä ei voi ja on pakko – napsii suupaloja laiturin pitkästä pöydästä tikkuja kitalakeen, tervaa ikeniin, liejua sinne missä tähkästä kasvaa sana missä kaura puidaan ja kaadetaan korvaan kuin tilauksesta – taas käytän vertausta kutsun kaikuja jotta itku kriisipuhelimessa tulisi muualta ja kaukaa – tilauksestani veneet huokailevat, hakevat tasapainoa maan ja veden välillä, ja älkää unohtako pilviä joiden pensseli jää joka päivä pesemättä ranta pyytää luokseen avoimin suin ja sylin vieraanvarainen avanto lupaa lämpöä lyö lisää klapeja hiusten tuulenpesään syysaamuna ei kukaan tule häiritsemään kun yhdessä rehottavien roskisten kanssa yrität todistaa että kaikista evoluution oikuista juuri sinä olet se pakkolaskeutunut paradoksi: kaaoksen järjestysmies, valistuksen vastavalo, kielen kynnys lähellä vettä ja matojen ääntä.