Näkökulmia Eurooppalaiseen uskonnonopetukseen Arto Kallioniemi Helsingin yliopisto, SOKLA

eri maissa toteutettujen uskonnon- opetusmallien taustalla vaikuttavat: 1.uskonnollinen tilanne 2.uskonnon rooli ja tehtävä yhteiskunnassa 3.koulutusjärjestelmän rakenne, historia ja politiikka uskonnonopetus osa yhteiskunnan antamaa kouluopetusta useimmissa Euroopan maissa

Euroopan maat voidaan toteutetun uskonnonopetusmallin pohjalta jakaa kahteen päätyyppiin:Euroopan maat voidaan toteutetun uskonnonopetusmallin pohjalta jakaa kahteen päätyyppiin: 1.yhdenmukainen, vahva ratkaisu -painottuu yhteiskunnan halu ratkaista uskonnonopetusmalli keskitetysti 2.monimuotoinen, heikko ratkaisu -painottuu yhteiskunnan haluttomuus ratkaista uskonnonopetusmallia keskitetysti

Suomi vahvan mallin maa:  suomalainen uskonnonopetusmalli ainut- laatuinen koko Euroopassa;  meillä uskonnonopetus oppilaiden oman uskonnon opetusta, malli lähellä Saksan eräissä osavaltioissa ja Itävallassa to- teutettua Euroopassa:  oppiaine on profiloitunut yhä voimakkaammin koulun oppiaineeksi, joka irrottautumassa aikaisemmasta kirkollisesta perinteestään

a. yhdenmukainen, vahva ratkaisu

b. monimuotoinen, heikko ratkaisu

Uskonnonopetuksen kolme tulkintaa Hull: kolme lähestymistapaa uskonnonopetukseen: (1) oppia uskonto (learning religion), (2) oppia uskontoa (learning about religion) ja (3) oppia uskonnosta (learning from religion

oppia uskonto’ – koulun uskonnonopetus perustuu yhden uskonnollisen tradition tarkastelulle. Uskonnonopettaja on itse kyseisen uskonnon edustaja. Opetuksen tavoitteena on oppilaiden sitoutuminen omaan uskonnolliseen traditioon tai tehdä heistä kyseisen uskonnon kannattajia. Ominaista lähestymistavalla on, että uskonnon edustajat kontrolloivat uskonnonopetuksen opetussuunnitelmaa, oppimateriaaleja ja opetusmenetelmiä. Tällainen malli oli Suomessa vallalla ennen peruskoulua. (esim. Evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen oppiennätykset 1966)

’oppia uskontoa’ lähestymistavassa uskontoa opetetaan ulkopäin: opetuksen perspektiivi on ei- uskonnollinen. Lähestymistapa perustuu monesti antropologiaan tai etnografiaan. Uskonnonopetus perustuu usein yhdelle tai useammalle uskontotieteen osa- alueelle. Keskipisteenä opetuksessa on uskonnon sisältö

’oppia uskonnosta’ lähestymistapa perustuu ajatukseen, jonka mukaan oppilaat osallistuvat käsittelen kohteena olevan uskonnon uskomusten ja toteutumismuotojen tarkasteluun. opetuksen keskuksena on oppilaiden elämys- ja kokemusmaailma. Näkökulma perustuu kasvatustieteelliseen tutkimukseen. tavoitteena on tukea oppilaan ihmiseksi kasvua etsimällä uskonnonopetukseen ainesta, jolla merkitystä oppilaan moraaliselle ja spirituaaliselle kehitykselle. Opetuksen keskiössä on oppilas oppijana.

Uskonnonopetuksessa kasvatuksellinen lähtökohta  suomalaissa uskonnon opetussuunnitelmissa painopiste vaihdellut eri aikoina näiden välillä  oppiaineen tehtävänä antaa valmiuksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen  painopiste siirtynyt: omaan uskontoon sitoutumisesta uskonnon merkityksen tarkasteluksi  opetuksessa selvä kasvatuksellinen lähtökohta

Uskonnonopetuksen neljä perustehtävää 1. uskonnon perusluonteen ymmärtäminen  minkälainen käsite uskonto on?  uskonto ei avaudu ainoastaan kognitiivisesti tai konstruktiivisesti, vaan elämyksellisesti 2.omaan uskontoon tutustuminen  kysymys omasta identiteetistä  oma traditio ja sen ymmärtäminen  valmius ymmärtää omaa uskontoa ja sen vaikutusta omaan elämään

3.valmiuksien antaminen elämään moniuskontoisessa yhteiskunnassa  valmiudet elää ja työskennellä moniuskontoisissa työryhmissä  globalisoituvassa maailmassa tunnettava entistä paremmin ihmisen toimintaa ohjaavia katsomus- ja uskomusjärjestelmiä 4.elämän eettisen ulottuvuuden ymmärtäminen  uskonnot ja katsomukset keskeisiä moraalin ja etiikan lähteitä  ihminen ei liity traditioon enää samalla tavalla kuin aikaisemmat sukupolvet liittyivät

uskonnollinen kompetenssi ja sen rakentaminen:  uskontoon liittyvä opetus ja oppiminen kuuluvat kokonaisuudessaan ihmisen kasvuun ja kehittymiseen  kykyä käsitellä omaa uskonnollisuutta ja sen ulottuvuuksia reflektiivisellä tavalla ja liittää tämä tarkastelu oman elämänpolitiikan rakentamiseen  myös kyky arvostaa toisten erilaisia uskonnollisia käsityksiä ja katsomuksia sekä valmius dialogiin uskonnollisissa kysymyksissä  lähellä uskonnollista ja katsomuksellista yleissivistystä

Lopuksi  Uskonnon opetuksen perustehtävät ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä tehtäviä  niiden avulla kasvaa ja kehittyy eettisesti korkeatasoinen empatiakyky, joka on välttämätöntä paitsi moniarvoisessa yhteiskunnassa myös globaalisesti

 Kulttuurinen ja yhteiskunnallinen haaste edellyttää uskonnonopetukselta jatkuvaa didaktista ja metodologista uudistumista  mitä sovellusmahdollisuuksia symbolididaktiikka ja spritualiteettikasvatus tarjoavat suomalaiselle uskonnonopetukselle ja sen kehittämiselle  Uskonnonopetuksen tutkimuksessa tulee tarkastella myös oppiaineen yhteiskunnallista roolia ja tehtävää. Erityisen ajankohtaista on nähdä uskonnonopetus oppiaineena, jolla laajat yhtymäkohdat koulussa annettavaan kansalaiskasvatukseen ja ihmisoikeuskasvatukseen

Uskonnonopetuksen kriteerit uskonnonopetuksen kriteerit: Schweitzerin nimeämät viisi uskonnonopetuksen kansainvälistä kriteeriä ovat seuraavat: 1. uskontoa tulee opettaa yleisten kasvatusperiaatteiden mukaan, 2. uskonnonopetuksella on yhteiskunnallinen merkitys ja oppiainetta tulee opettaa tästä lähtökohdasta käsin, 3. uskonnonopetukseen tulee sisältyä uskontokuntarajoja rikkovaa ainesta, 4. uskonnonopetuksen tulee perustua lapsen oikeuteen uskontoon ja oikeuteen saada uskonnonopetusta ja 5. uskonnonopettajien tulee saavuttaa sellainen itse-reflektion taso, joka mahdollistaa kriittisen suhtautumisen omaan uskonnolliseen elämänkertaan.

Parityö Arvioikaa Schweitzerin esittämiä kriteerejä suomalaisesta näkökulmasta Miten ne toteutuvat suomalaisessa uskonnonopetuksessa? Miten opettajan oma uskonnollisuus voi parantaa/heikentää hänen uskonnonopetustehtäväänsä? Miten lapsen oikeus uskontoon toteutuu Suomessa?