Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus1 Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010) – keskeiset uudistukset ja niiden soveltaminen kunnissa Kuntaristeily Kalle Myllymäki Maahanmuuttopäällikkö Varsinais-Suomen ELY-keskus
1. Taustaa 1. laki kotoutumisesta tuli voimaan vuonna 1999 Ei tuonut uusia resursseja kunnille (tai valtiolle) Maahanmuuttajien määrä Suomessa kasvanut 2010-luvulla Suomen väestörakenteen muutos alkaa näkyä entistä enemmän –työvoiman määrän vähentymisenä ja –eläkeläisten määrän kasvuna Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus2
jatkoa.. Laissa ei resursseja kuntien kotouttamispalveluihin Kuntien kotouttamisohjelmat eivät ole olleet aktiivisessa käytössä Kotouttamista ei ole mielletty laaja-alaisesti - on jäänyt usein sosiaalipuolen tehtäväksi (jos sitäkään) eikä ole ollut osana kuntien muuta strategista suunnittelua 1990-luvulla maahanmuuttajat miellettiin ongelmalähtöisesti, olivat joko –työttömiä työnhakijoita (TE-toimiston asiakkaat) tai –toimeentulotuen tarpeessa (kunnan sosiaalitoimi) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus3
Maahanmuuttajat Varsinais-Suomessa Suurin ryhmä avioliiton perusteella tulleet Ns. inkeriläiset paluumuuttajat Työ Pakolaiset n % Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus4
jatkoa Maahanmuuton volyymi vuodessa –Koko Suomessa reilu henkeä –V-S:ssa reilu 1000 henkeä –Lisäksi kuntien välinen muutto muualta Suomesta erityisesti Turkuun –Vaikutus myös syntyvyyteen erityisesti Turussa Kotoutumisen edistämisellä pyritään vähentämään maahanmuuton negatiivisia puolia ja lisäämään positiivisia vaikutuksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus5
jatkoa maahanmuuttajat keskittyvät suuriin kaupunkeihin –Suomessa ei vielä ghettoitumista eikä ns. valkoista muuttoa - jatkossa saattaa vaikuttaa merkittävästi Turun kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen –Määrällisesti vastuu ”lankeaa” edelleen suuremmille kaupungeille Maahanmuutto on mahdollisuus –erityisestiVäestötappioalueille maahanmuutto tarjoaa mahdollisuuden pysäyttää väkiluvun lasku ja parantaa väestörakennetta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus6
Kuntien väkiluvut, ulkomaan kansalaiset ja vieraskieliset 2000 ja 2010 Lähde: Tilastokeskus väkiluku 2000 väkiluku 2010 ulkomaan kansal ulkomaan kansal vieras- kieliset 2000 vieras- kieliset 2010 Kaarina Lieto Naantali Raisio Salo Turku V-S yht Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus7
2. Laki kotoutumisen edistämisestä - keskeiset muutokset Perustyönjako kunnan ja TE-toimiston kesken säilyy –Päävastuu TE-toimistolla Kotouttamisen pääpaino on maahanmuuton alkuvaiheessa Tavoitteena luoda johdonmukainen kokonaisuus –Perustietoaineisto suomalaisesta yhteiskunnasta Maistraatit ja paikallispoliisi jakavat maahan saapumisen yhteydessä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus8
jatkoa Ohjaus ja neuvonta Kunnan, ja muiden viranomaisten annettava opastusta, ohjausta ja neuvontaa kotoutumista edistävistä toimenpiteistä, palveluista ja työelämästä Alkukartoitus työnhakijoille (TE-toimisto) toimeentulotuen saajille ja alkukartoitusta pyytäville opiskelijoille, työssä oleville, kotiäideille, perhevapaalla oleville (kunta) -alustava arvio työllistymis-, opiskelu- ja muista valmiuksista -kielikoulutuksen ja muiden kotoutumista edistävien toimien tarve -kunta saa laskennallista korvausta 700 € / alkukartoitus -kunta voi järjestää itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus9
jatkoa Kotoutumissuunnitelma Kotouttamisohjelmat osaksi kuntien talousarvio- ja muuta strategista suunnittelua ja seurantaa - hyväksyttävä valtuustossa kerran neljässä vuodessa - Sisällytettävä suunnitelma pakolaisten vastaanotosta -Kaikkien kuntien otettava kantaa pakolaisten vastaanottoon -ELY-keskus lähettää asiaa koskevan erillisen kirjeen ennen kesää - Pakolaisista maksettavien korvausten ehdoksi tulee uuden lain mukaisen kotouttamisohjelman laatiminen Laki tulee voimaan Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus10
33 § Kunnan kotouttamisohjelman sisältö 1)Selvitys siitä, miten ohjelma kytkeytyy kunnan strategiseen suunnitteluun ja seurantaan (esim. väestökehitys ja -rakenne, työvoiman määrä, kouluikäiset, vanhukset jne.) 2)Suunnitelma kunnan yleisten palveluiden soveltumisesta maahanmuuttajille sekä suunnitelma erityisesti kotoutumista edistävistä ja tukevista toimenpiteistä (kielen opetus, tulkkaus, pakolaisten alkuvaiheen tuki ym), 3)Tiedot kunnassa kotouttamisen yhteensovittamisesta vastaavasta sekä eri toimenpiteistä vastaavista tahoista 4)Suunnitelman lasten ja nuorten kotoutumisen edistämisestä, 5)Suunnitelman työvoiman ulkopuolella olevien ryhmien kotoutumisen edistämisestä, 6)Monivuotinen suunnitelma pakolaisten vastaanotosta ja kotouttamisesta 7)Suunnitelma hyvien etnisten suhteiden edistämisestä 8)Suunnitelma kotouttamisohjelman seurannasta ja päivittämisestä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus11
4. Kotoutumisen edistäminen paikallistasolla maahanmuuttajaväestön tarpeet ja kotoutumisen edistäminen otettava huomioon viranomaisten suunnittelussa, toiminnassa ja seurannassa Huolehdittava, että kunnan palvelut soveltuvat maahanmuuttajille ja että toimenpiteet ja palvelut järjestetään tarvetta vastaavasti Huolehdittava oman henkilöstön osaamisen kehittämisestä Velvoite monialaiseen yhteistyöhön kotoutumista edistettäessä –Kunta, TE-toimisto, poliisi, järjestöt ja yhteisöt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus12
5. Yhteistyön välineitä paikallistasolla kotouttamisohjelmat / yhden kunnan / seudulliset –Velvoite –Edellytys kuntakorvausten maksamiselle –Tavoitteena kotoutumisen ja yhteistyön edistäminen ELY-keskus, TE-toimisto, Kela, muut viranomaiset ja järjestöt –Tavoitteena lisätä vaikuttavuutta Ei välttämättä edellytä suuria määrärahoja, mutta jonkinlaista ”päänavausta” myös resursseissa Hyväksytään valtuustossa, tarkistetaan valtuustokausittain Otetaan huomioon kunnan talousarviota ja talousarviosuunnitelmaa laadittaessa –Vuoden 2012 TAE –valmistelu! Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus13
Pakolaisten kuntaan osoittaminen ( §) Kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen pakolaisten vastaanotosta –Sopimus on monivuotinen ja sitä tarkistetaan vuosittain osana kotouttamisohjelmaa –kunnat voivat laatia monivuotisen pakolaisten vastaanottosuunnitelman myös yhdessä –Suunnitelmassa otetaan huomioon pakolaisten erityistarpeiden tunnistaminen ja toimenpiteiden ja palveluiden järjestäminen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus14
7. Mitä kuntien kannattaa tehdä? Lisätä kuntien yhteistyötä –Seudullinen kotouttamisohjelma ja yhteisiä palveluja Kytkeä maahanmuuttostrategia ja kotouttamisohjelma seudun/kunnan yleiseen kehittämisstrategiaan –Alueen erityispiirteiden ja vahvuuksien korostaminen –Jos menestys edellyttää väestönkasvua, niin maahanmuutto kannattaa kytkeä mukaan -> poliittisten päättäjien ja virkamiesten sitouttaminen, edellyttää kuntalaisten asenteisiin vaikuttamista –Suhteellisuuden taju – kyseessä kuitenkin suhteellisen pienestä määrästä muuttajia –Sitouttaa kaikki sektorit ja toimijat yhteiseen prosessiin Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus15
jatkoa –Ei edellytä raskaita rakenteita, poikkihallinnollinen työryhmä –Onnistunut kotoutuminen edellyttää joidenkin maahanmuuttajille suunnattujen palveluiden luomista (esim. tulkkaus, suomen kielen opetus, päivähoito, perusopetus, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut) –Pakolaisten vastaanotto luo edellytyksiä em. palveluiden luomiselle (valtion rahoitus) –Eri maahanmuuttajaryhmiä ei kannata erotella, kulttuureihin liittyvät tekijät tulevat vastaan kunnan peruspalveluissa joka tapauksessa ELY-keskus lähettää kaikkiin kuntiin kirjeen uuden lain voimaantulosta ja sen velvoitteista –Kuntien otettava kantaa pakolaisten vastaanottoon ja seudullisen kotouttamisohjelman tekemiseen –Virallinen tiedote lain voimaantulosta –Kutsu tiedotus- / koulutustilaisuuteen (kesäkuun puolivälissä?) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus16