HANKKEIDEN VALINTAMENETTELY JA PÄÄTÖKSENTEKO KUOPIO 6.9.2007 IISALMI 11.9.2007 VARKAUS 12.9.2007 Timo Ollila, Itä-Suomen lääninhallitus.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
EU:n alueellinen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen EAKR-toimenpideohjelma Länsi-Suomen suuralueen ohjelma ja sen toteuttaminen Etelä-Pohjanmaalla.
Advertisements

1 EU-osarahoitteisten kehittämishankkeiden käsittely Hankkeiden käsittelystä on maininta - Rakennerahastolaissa, - valtioneuvoston rakennerahastoista.
’Vieläkö voi hakea’ - Pohjois-Savon liiton rahoitustilanne
Millaisia hankkeita rahoitetaan? Kannattaako kulttuurienvälistä työtä hankkeistaa? Verkostotapaaminen Terhi Nikula Asiantuntija, Euroopan sosiaalirahasto.
ESR AJANKOHTAISTA ESR –OHJELMASTA YTR:n HANKESEMINAARI ylitarkastaja Leena Uskelin, työministeriö.
MYR:N TEHTÄVÄT 1.YHTEENSOVITTAA EU:n ja valtion rahoituksen kohdentuminen ohjelmaa rahoittaville viranomaisille (MYAK) MYAK:n tarkistus budjetin hyväksymisen.
Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelma Kulttuuriviennin valmisteluryhmän kokous , Helsinki,
Kuntakulttuuri kohtaa 2013 Mahdollisuuksia kulttuurille
Etelä-Suomen EAKR-ohjelman vuosiraportti 2010 Esittely Päijät-Hämeen MYR:ssä
Itä-Suomen ESR-päivät Opetusministeriön puheenvuoro Merja Niemi Opetusministeriö.
Uuteen ohjelmakauteen Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä EAKR-seurantakomiteat kevät 2012.
•EAKR-OHJELMA EP:N ERESAUTTAJANA Timo Urpala.
Ohjelmapäällikkö Soile Juuti
EAKR-toimenpideohjelmien arviointi Neuvotteleva virkamies Marikki Järvinen Työ- ja elinkeinoministeriö, Alueiden kehittämisyksikkö.
Rakennerahastokausi Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään
Hanke- ja hakuinfo Länsi-Suomen EAKR -ohjelma Pirjo Peräaho Keski-Suomen liitto.
Manner-Suomen ESR-ohjelma Pohjois-Suomen suuralueosion ESR-tilannekatsaus ESR-seurantakomitea Päivi Jaakola Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
MRL:n tavoite …tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään.
Kertakorvausmenettely: Pohjois-Savon ELY-keskus Rakennerahastoasiantuntija Merja Hilpinen.
EP:n keskeiset kehittämisalat ja EAKR-ohjelma niiden tukemisessa Asko Peltola
Hankerahoitus ja sosiaalipalvelujen kehittäminen - EAKR-ohjelma - ESR-ohjelma - maaseutuohjelma Heli Rintala.
Ympäristöhankkeet Länsi- Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoiteohjelmassa.
EU:n kilpailukyky- ja työllisyystavoite Manner-Suomen ESR- toimenpideohjelma – Itä-Suomen suuralueosio.
HANKEINFO
Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Uudistunut aluehallinto ja työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä -seminaari Helsinki Merja Leinonen.
O PETUSMINISTERIÖ EU-Rakennerahastot, rakennerahastopäällikkö Merja Niemi Tavoite ykkösestä tulevaisuuteen – eloonjäävät EU-hankkeet? EU-ohjelmakauden.
EU-RAHOITUS KAINUUSSA JORMA TEITTINEN KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ
POKAT 2010 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma Yritykset luovat tämän päivän työpaikat Teknologinen kehitys varmistaa huomisen työpaikat Koulutus.
EAKR-seurantakomiteoiden kokoukset Etelä-Suomi & Länsi-Suomi Itä-Suomi & Pohjois-Suomi Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena.
Vipuvoimaa EU:lta Hankeinfo Mikkelissä Riitta Koskinen Etelä-Savon maakuntaliitto.
Mitä kuntarahoittajat edellyttävät hakijoilta? Kestävää kasvua ja työtä
EU:n kilpailukyky- ja työllisyystavoite Manner-Suomen ESR- toimenpideohjelma – Itä-Suomen suuralueosio.
Rakennerahastokausi Itä-Suomen kehittämisstrategia Työpaikat Yrityskanta Työllisyysaste Työttömyysaste Arvonlisäys T&K-toiminta Vienti Koulutustaso.
Hyvinvointiteknologia sosiaalisten innovaatioiden välineenä Itä-Suomen Innovatiiviset toimet -ohjelma ITÄ-SUOMEN INNOVATIIVISET TOIMET.
Suomen uusi rakennerahasto-ohjelma sisältää molemmat rahastot (EAKR ja ESR) Toimintalinjat ovat: TL1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky (EAKR) TL2 Uusimman.
Tapaus Keski-Suomi MYR-neuvottelupäivät, Jyväskylä Jyväskylä Ylijohtaja Juha S. Niemelä.
Tekesin EAKR Etelä-Pohjanmaalla ”KTM:n hallinnonala, toimintalinja 2.1 ”haasteelliset alueet”: v = 516 keur (EU+kans) keur (kunta) lisäksi.
MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN TOTEUTUMINEN
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Itämeri –strategia ja toimenpideohjelmat - mitä uutta odotettavissa Itä-Suomen EAKR – toimenpideohjelman seurantakomitean kokous Kajaani, Neuvotteleva.
Maakuntien yhteistyöryhmien valtakunnalliset neuvottelupäivät , Jyväskylä SAK:n Kymen aluejohtaja Jukka Kärnä /xx SAK tänään ja huomenna.
ENPI CBC –ohjelmat Kuopio Petri Haapalainen.
Ympäristönäkökulma rakennerahastohankkeissa
Pohjoisen periferian valtioiden välisen yhteistyön ohjelma Kuopio Petri Haapalainen.
Itä-Suomen lääninhallitus Hankkeiden valintamenettely, välttämättömät ja hankevalintaa ohjaavat kriteerit sekä päätöksenteko EU-projektipäällikkö Timo.
Näkemyksiä ohjelmatoiminnasta uuteen rahoituskauteen siirryttäessä Paneelikeskustelun saatteeksi Aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, Etelä-Savon.
ETELÄ-POHJANMAAN PERUSPALVELUOHJELMA 2030
MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN TOTEUTUSTILANNE JA HAASTEET Itä-Suomen EAKR-ohjelman seurantakomitean kokous Neuvotteleva virkamies Aila Ryynänen.
EAKR-arviointisuunnitelma Sisältö Valmisteluprosessi Arviointityöryhmä asetettu elokuussa 2008 Valmistellut suunnitelman sekä.
ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS –TAVOITE ITÄ-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMA
Pohjois-Savon ELY-keskus Euroopan kalatalousrahasto Pohjois-Savossa Tuleva ohjelmakausi Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä
EAKR-rahoitusta ympäristöhankkeisiin Anna-Liisa Tanskanen EU-koordinaattori Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Carelicum.
Ajankohtaisiltapäivä Uusi rakennerahastokausi Juha Pulliainen.
Esitys aluetoimikuntamalliksi Vapaa-ajan asukaspalveluiden lautakunta §65.
EAKR – mitä rahoitetaan Tuettava toiminta: ohjelma- asiakirjasta ja säännöksistä – – Toteuttamisen painotukset.
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys – tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma EAKR Terttu Väänänen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Pohjanmaan.
POKAT 2010 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma Yritykset luovat tämän päivän työpaikat Teknologinen kehitys varmistaa huomisen työpaikat Koulutus.
Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Rakennerahastokausi Ammatillisen koulutuksen seminaari Kokkola opetusneuvos Seija Rasku.
Maakuntaliiton toiminta
ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander
EU-rahoitus -info: Ajankohtaista rakennerahastoista
Rakennerahastojen hallintojärjestelmän uudistaminen
Yrittävä K-P teemaryhmän kokous
Kestävää kasvua ja työtä ESR
Kestävää kasvua ja työtä – Suomen rakennerahasto-ohjelma
Rakennerahastohaun painopisteet
Kestävää kasvua ja työtä – Suomen rakennerahasto-ohjelma
Soile Juuti, ohjelmapäällikkö
Kestävää kasvua ja työtä – Suomen rakennerahasto-ohjelma
Seurannassa olleet rahoituslähteet
Esityksen transkriptio:

HANKKEIDEN VALINTAMENETTELY JA PÄÄTÖKSENTEKO KUOPIO IISALMI VARKAUS Timo Ollila, Itä-Suomen lääninhallitus

HANKKEIDEN VALINTAMENETTELY JA PÄÄTÖKSENTEKO -Rakennerahastolaki 1401/2006 -hallinnonaloittaiset asetukset toimivallan siirrosta

1. Koordinaatio Rahoittajien välinen hankekoordinaatio –valmistelijoiden kokoukset Mahdollinen kansallinen koordinaatio Eri hankkeiden välisen yhteistyön edistäminen Hankkeet ohjataan oikealle viranomaiselle

2. Hankkeiden arviointi Arviointi substanssiviranomaisessa ESR:ssä seurantakomitean hankearvioinnin kriteerit ohjelmanmukaisuus maakunnan yhteistyöasiakirjan painotukset mahdollinen teemojenmukaisuus kansalliset kehittämisen painopisteet hallinnonalan valtakunnalliset kehittämisohjelmat (TM, OPM)

Hankkeiden yhteiset valintakriteerit (MYAK) 1. ohjelman mukainen, ohjelman strategiaa tukeva ja ao. toimintalinjan tuettavan toiminnan mukainen sekä yhteistyöasiakirjan mukainen 2. toteuttamiskelpoinen, 3. toteutustavaltaan taloudellinen ja kustannustehokas, toteuttajatahon tulee olla kykenevä hankkeen toteuttamiseen 4.ympäristövaikutuksiltaan arvioitu ja kestävän kehityksen periaatteiden mukainen 5pysyvää tai pitkäaikaista lisäarvoa tuottava Seuraavat valintakriteerit (6–12) ovat hankevalintaa ohjaavia. Hankkeen valintaa tukee, jos hanke on: 6.työllisyyttä edistävä 7.uutta yritystoimintaa synnyttävä ja elinkeinoelämän sitoutumista edistävä

Hankkeiden yhteiset valintakriteerit (MYAK) ESR-hanke 8.sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävä 9.yritystoiminnan kilpailukykyä parantava 10.innovatiivinen ja osaamisen tasoa nostava 11.kumppanuutta edistävä 12.sosiaalisia innovaatioita edistävä EAKR-hanke 8.innovatiivinen, alueellista kilpailukykyä, vetovoimaa ja uudistumista edistävä 9.tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien hyödyntämistä edistävä 10.tasa-arvoa tukeva 11.verkostoitumista edistävä

3. Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristön käsittely Valmistelee ja käsittelee maakunnan yhteistyöryhmälle meneviä asioita Käsittelee kaikki hankkeet Koordinoi ja yhteensovittaa hankkeita

4. Maakunnan yhteistyöryhmän käsittely Päättää yhteistyöasiakirjassa rakennerahasto-ohjelmassa olevien hankkeiden valintakriteerien alueellisesta soveltamisesta Käsittelee aluekehityksen kannalta merkittäviä hankkeita ja antaa niistä lausunnon rahoituksen myöntävälle taholle Huolehtii tarvittavista menettelytavoista, joilla varmistetaan rahoitettaviksi hyväksyttävien hankkeiden mahdollisten ympäristövaikutusten selvittäminen ennen rahoituspäätösten tekoa; Rahoittaja ei voi myöntää hankkeelle tukea, jos yhteistyöryhmä ei ole hanketta puoltanut Yhteistyöryhmän myönteinen päätös ei kuitenkaan sido rahoittajatahoa, jos siihen on painavia syitä

Maakunnan yhteistyöryhmän käsittely käsittelyraja (€)ylimaakunnalliset (€) Etelä-Savo Kaikki Pohjois-Karjala yli osuus Pohjois-Savo / yli / Muutkin hankkeet jos strategisesti merkittäviä

5. Päätös Viranomainen tekee päätöksen Muutoksenhaku –Muutoksenhausta valtionapuviranomaisen päätökseen on säädetty valtionavustuslain 34 §:ssä muutoksenhaku oikaisuvaatimisosoituksena –valitus hallinto-oikeuteen –maakunnan liiton päätöksiin muutos oikaisuvaatimuksella (kuntalaki 92§) Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen voi hakea muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta (kuntalaki 90§). rakennerahastolaki 67 §, muutoksenhaku Maakunnan yhteistyöryhmän päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin kuntalaissa säädetään muutoksenhausta kuntayhtymän päätökseen