Anneli Niikon tulkinta fenomenografisen analyysin vaiheista kirjassa Fenomenografia kasvatustieteellisessä tutkimuksessa (Joensuun yliopisto 2003)

Vaihe 1 Tutkija perehtyy aineistoonsa. Litteroinnin jälkeen hän lukee aineiston huolella läpi useita kertoja. Tällä tavoin tutkija yrittää rakenteistaa päässään aineistoa silmällä pitäen tutkimusongelman kannalta tärkeitä ilmaisuja. Aineistoon perehtymisvaiheessa tutkijalle muodostuu kuva siitä, mitkä ilmaisut ovat relevantteja ja mitkä taas vähemmän tärkeitä. Ensimmäisen (tai ensimmäisten) lukukertojen jälkeen tutkija on hahmottanut aineiston jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi, jonka ymmärryksen hän alkaa eritellä yksityiskohtia. Tällöin tutkija alkaa etsiä merkitysyksiköitä tekstistä. Tekstistä löydetään ilmauksia, jotka ovat tyypillisiä kerätylle aineistolle. Koko litteroitu tekstiaineisto jaetaan merkitysyksikköihin pitäen päätähtäimessä kokoajan haastateltavien lauseet eikä ne tuottaneet henkilöt. Katse siirretään haastateltavista merkityksiin riippumatta siitä, ovat ne peräisin samalta haastateltavalta vai ei. Kuten sanottu sama haastateltava voi esittää useammanlaisia ilmauksia. Aineistossa olevia ilmauksia aletaan jakamaan huomioimatta tässä vaiheessa sitä, kuka ne on sanonut. Aineiston ilmaukset dekontekstualisoidaan eli otetaan irti sanojansa kontekstista ja selvitetään sen yhteys ja ero toisiin ilmauksiin, joita on sanonut toinen tai sama haastateltava. Se voi tapahtua ihan konkreettisesti niin, että ilmaukset printataan eri lapuille, joita asetellaan suhteessa toisiinsa pöydällä tai tietokoneen näytöllä.

Vaihe 2 Tutkija pyrkii teoreettisella tasolla hahmottamaan merkitysyksikköjen suhteen toisiinsa asetetun tutkimusongelman ja siihen liittyvän teoriataustan perspektiivistä. Tästä perspektiivistä käsin merkitysyksiköt lajitellaan ja ryhmitellään teemoiksi. Merkitysyksikköjä (ts. merkityksellisiä ilmauksia) vertaillaan toisiinsa samanlaisuuksia ja erilaisuuksia ja joskus myös poikkeustapauksia. Tässä ryhmittelyssä jotkut ilmaukset voivat osoittautua tärkeimmiksi kuin toiset. Olennaista fenomenografisessa analyysissä on, että luokittelu ja ryhmittely nousee aineistosta eikä merkitysyksikköjä laiteta valmiiseen jo ennen aineisto olemassa olevaan luokittelurunkoon. Vaikka aineiston analyysin taustana on tutkijan teoreettinen perspektiivi silti aineistolle on annettava mahdollisuus ”puhua”. Teoriaa ei pidä pakottaa aineistoon ja vice versa. Tutkijan on yritettävä sulkeistaa omat teoreettiset ja henkilökohtaiset ennakkokäsitykset asiasta niin paljon kuin se on mahdollista ja sukeltaa informanttien elämismaailmaan. Niikon mukaan tutkittavien maailmaan pääseminen edellyttää tutkijalta empaattista asennetta, jotta hän voisi rehellisesti yrittää ymmärtää tutkittavien antamia ilmauksia. Tutkijan tulee myös jatkuvasti tarkkailla ja haastaa omia käsityksiään suhteessa aineistoon.

Vaihe 3 Kolmannessa vaiheessa ryhmiksi ja teemoiksia järjestetyt merkitysyksiköt käännetään kuvauksen kategorioiksi. Kuvauksen kategoriat ovat tutkijan tekemiä konstruktioita aineiston ja oman esiymmärryksensä pohjalta. Toinen tutkija voi saada aikaan samasta aineistosta toisenlaisten kuvauksen kategoriat tulosavaruuksineen. Siksi muodostettuja kuvauksen kategorioita ei voi arvioida (validiteetti-mielessä) sillä perusteella, miten hyvin se heijastavat (tai ovat korrespondenssissa) haastateltavine subjektiivista todellisuutta, koska niiden lähteenä on tulkittavien subjektiivisen todellisuuden lisäksi myös tutkijan subjektiivisuus. Niikon mukaan yksittäisen kuvauksen kategorian tulisi olla selkeässä suhteessa niin toisiin kategorioihin kuin tutkittavaan ilmiöön (käsityksiin asiasta X). Kukin kategorian tulisi kertoa jotakin erilaista tietystä tavasta kokea ilmiö. Kategorioiden rajat tulisi tehdä niin, etteivät ne mene limittäin ja että kaikille ilmauksille löytyy kuvauksen kategoria. Kuvauksen kategorioita jouduttaneen muokkaamaan tässä vaiheessa useaan kertaan, jotta nämä kaksi ehtoa täyttyisivät. Joidenkin aineistojen kohdalla analysointi päättyy tähän. Monesti analysoinnissa edetään vielä seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe 4 Neljännessä vaiheessa kuvauksen kategorioita yhdistetään laajemmiksi ylätason kuvauksen kategorioiksi. Näin muodostetaan tulosavaruus, jossa kategoriat asetetaan suhteessa toisiinsa hierarkkisesti, vertikaalisesti tai horisontaalisesti. Horisontaalisessa tulosavaruudessa kuvauksen kategoriat ovat tasavertaisessa suhteessa toisiinsa. Vertikaalisessa tulosavaruudessa kuvauksen kategoriat laitetaan järjestykseen jonkin aineistosta nousevan kriteerin perusteella. Tämä kriteeri ei kuitenkaan laita kategorioita paremmuusjärjestykseen. Hierarkkisessa tulosavruudessa taas jotkin kuvauksen kategoriat ovat kehittyneempiä kuin toiset kriteerillä joka tulee tutkijan teoreettisesta viitekehyksestä.