Ystäväpiiri-toiminta verkostoi ja lievittää ikääntyvien ihmisten yksinäisyyttä iAreena 6.2.2015 Anu Jansson Vanhempi suunnittelija (toimintaterapeutti,

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
SPL Päätoimisten Coaching-ohjelma
Advertisements

AKTIIVINEN ARKI Kuntouttava ryhmätoiminta
Vanhustyön keskusliitto kolmannen sektorin toimijana
Vapaamuotoinen CV, Kirsi Paasonen
Neuropsykiatrinen valmennus – erikoistumisopintojen seminaariin
Rouva Presidentti Aleksi Bardy Helsinki-Film & Funny films.
TEKOJA JA TEKIJÖITÄ ! Seniorivuosi 2013 Suomen Punaisen Ristin seniorivuosi 2013.
Nabotreffit Naapurissakyläilyt
Vanhuspalvelujen kirjaamisen haasteet
N UORTEN PÄIHTEETTÖMYYDEN TUKEMINEN - VANHEMPAINILTAMALLI.
Isi tuli! Vastuullista isyyttä tukeva vertaistukiryhmä
Opinnäytetyöprosessi
Perjantai, 27. kesäkuuta 2014 SOVELTAVAA TUTKIMUSTA TYÖ- JA ELINKEINOELÄMÄN TARPEISIIN Ammattikorkeakoulut osana suomalaista innovaatiojärjestelmää Arenen.
Kyläfoorumi Valtimolla
Varjosta valoon – osahanke
Terveyden edistämisen määrärahat 2009
Liikunnan ja kulttuurin PARAS –seminaari Kokkolassa
Kirjasto mediakasvattajana Koulun “käsikassara” vai itsenäinen toimija? Kirjastot ja media kyselyn satoa Vaasan kaupunginkirjasto Pohjanmaan maakuntakirjasto.
TURUN YLIOPISTO KOKOUS Eduskunnan kirjasto, Helsinki, Sirkka-Liisa Kivelä, professori, ylilääkäri Turun yliopisto, yleislääketiede Turun yliopistollinen.
Projektipäällikkö Raija Hirvonen ARVO Kehittyvä ammattikorkeakoulu ja moniammatillinen opettajuus sekä työelämäosaaminen vanhustyön alueella.
Vapaamuotoinen CV, Kirsi Paasonen
Koulutuksen toteutus - vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke/ P-K - Yksi naapureista –hanke/Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Koulutuksen aikataulu.
Varhaiskasvatus monikulttuuriseksi
Korkeakoulujen esteettömyysverkoston tulevaisuuden toimintamalli: Keskustelua verkoston olemuksesta ja toiminnoista ESOK.
Sosiaalialan asiantuntijapäivät
”YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI” Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS)
OULUN YLIOPISTO VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS OPETUSHARJOITTELUT
Sijoitusrahastojen vuosi 2010 Finanssialan Keskusliitto Markku Savikko.
Perusopetuksen ryhmäkoko
Väli-Suomen Ikäkaste Pohjalaismaakuntien vanhustyön kehittämiskeskus Päivi Niiranen Projektikoordinaattori.
SUOMEN GERONOMILIITTO RY Työelämän edustaja ja uusi tulokas vanhustyön kentällä Arvot ja perustehtävä - ikääntyvien hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden.
Ikali Karvinen, TtT, sh AMK Diakonia-ammattikorkeakoulu
Tämän esityksen pohdittavana teemana on yleisen kehittämisen näkökulmasta koulun toimintakulttuuri Lähtökohtaisesti jokaisessa kouluyhteisössä tarvitaan.
Raija Hirvonen ARVO Moniammatillisen opettajuuden ja oppimisen kehittäminen Toteutusmuodot.
HAALARIFOORUMIN HISTORIA Anne-Maria Perttula Haalarifoorumin kokoontumisia on ollut ajalla 2008 – 2013 yhteensä 7 kertaa Kokoontumistiheys n. kerran vuodessa.
Sosiaalinen kuntoutus
MAHDOLLISUUKSIA KULTTUURILLE. Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen Tavoite on edistää taide- ja kulttuurisisältöisten matkailupalveluiden kehittämistä.
Vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelu
Terveyden edistäminen diakoniatyössä
Eviva-hanke Vertaistukea ja voimaa ryhmätoiminnoilla päivät Sanna Forsell Ikääntyvien ja iäkkäiden Hankekoordinaattori, Eviva-hanke Turun kaupunki,
Raideliikenne aluepolitiikan ja liikennepolitiikan synteesi?
Tutkimus VKK-Metron kehittämistyössä Tuulikki Venninen Tutkijatohtori, Helsingin yliopisto
Työaika-autonomialla kohti työhyvinvointia
Elän, osallistun ja päätän asioistani Salo Pirkko Karjalainen.
Vanhemman neuvo - ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä
HISSIN NOUSUN TAUSTAA Tavoiteasetantaa ja sitoutumista.
Tornion kaupungin etsivä nuorisotyö
Terapeuttinen hevostoiminta voimaantumisen mahdollistajana Tietoisku Mielenterveysmessuilla Ilo Elää Hyvinvointipalvelut
Valmentajana kehittyminen
Kirkou – käynnistystilaisuus Maria Repo Helsingin kaupunginkirjasto.
Ikääntyneiden hyvinvointi Kaisu Pitkälä LKT, geriatrian dosentti Professori, Helsingin Yliopisto Miina Sillanpään säätiö
Koulutuksen laadun kehittäminen
Vertaisohjaajatoiminta - itsearviointi ja auditointi 3/29/2015Tommi Ripatti / Nuorisoasiainkeskus.
Seurakuntaopisto.fi Moninaisuus-Oivallus-Dialogi Kulttuurisensitiivistä työskentelyä? Annu K-F Presentaation nimi, esittelijän nimi,
MUISTELUSTA MERKITYKSIÄ Kulttuurisen toimintaympäristön kehittäminen vanhustenkeskuksessa.
Fysioterapia Toimintaterapia
Virtuaalista hyvinvointia ikääntyneille
Aihe 1. -hanke Nelivuotinen ( ) Kolmivaiheinen - toteutetaan kolmessa vaiheessa, kolmella pilottipaikkakunnalla, mukana kolme kieli- ja kulttuurivähemmistöä.
Yrittäjien hyvinvointikilta® yrittäjien hyvinvointia tukemassa Yrittäjien hyvinvointikilta on Suomen Mielenterveysseuran ja Suomen Yrittäjien kehittämä.
Mielenterveys on > mahdollisimman suurta fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ( >kokemus, suhteellisuus, kulttuurisidonnaisuus, kriteerit)
AJATUKSIA ITSENSÄ KEHITTÄMISESTÄ JA ONNELLISUUDESTA
Terveyskulttuuri.
Partion arvokeskustelu
IKAROS - ikämiesten arjen osallisuuden edistäminen ( )
Mielenterveys on > mahdollisimman suurta fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ( >kokemus, suhteellisuus, kulttuurisidonnaisuus, kriteerit)
VOIKUKKIA-vertaistukiryhmä:
MIELI pt (personal trainer)
Arkeen Voimaa (CDSMP) -
Itsenäistymistä tukemassa asumisen haasteet
Esityksen transkriptio:

Ystäväpiiri-toiminta verkostoi ja lievittää ikääntyvien ihmisten yksinäisyyttä iAreena Anu Jansson Vanhempi suunnittelija (toimintaterapeutti, TtM)

Ystäväpiiri-koulutus Suomessa on 670 koulutettua Ystäväpiiri- ohjaajaa Ystäväpiiri-ryhmätoiminta Ryhmiin on osallistunut yli 7000 iäkästä ihmistä. Alueohjaus lisäkoulutusta Ystäväpiiri- ohjaajille ja tukea iäkkäiden ihmisten Ystäväpiiri-ryhmille Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminta: yksinäisille iäkkäille ihmisille suunnattu psykososiaalinen ryhmätoimintamalli Jansson A. VTKL 2015

Ystäväpiiri-toimintaa tarvitaan Yksinäisyys on iäkkäiden ihmisten keskuudessa yleistä Yksinäisyyden tiedetään olevan yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn, terveyteen ja hyvinvointiin Yksinäisyys on riski yksilölle ja sillä on vaikutusta myös yhteiskunnallisella tasolla Jansson A. VTKL 2015 (mm. Routasalo ym. 2003, Tiikkainen 2006, Pitkälä ym. 2009, Jansson 2012, Vaarama ym. 2014)

Mikä Ystäväpiiri-ryhmä sitten on? Yksinäisyyttä kokeville iäkkäille ihmisille tarkoitettu,Tavoitteellinen, Ryhmä tähtää yhdessä nimettyyn tavoitteeseen / tavoitteisiin Määräaikainen, Kokoontuu ohjatusti kerran viikossa, 12 kertaa, yhteydenpidon toivotaan jatkuvan ohjatun ryhmän jälkeen Osallistujamäärä ei täydenny, Ryhmän koko 6-8 henkilöä Sisällöt toteutetaan asiakaslähtöisesti, Osallistujien mielenkiinnon kohteet, elämänhistoria ja toiveet lähtökohtana Ohjataan parityöskentelynä Ohjaajilla Ystäväpiiri-koulutus

Ystäväpiiri-toiminnan taustalla vahva tutkimus- ja kehittämistyö Tutkimustulosten implementointi, toiminnan kehittäminen v lähtien (Jansson ym.) Tutkimus- ja kehittämishanke (Pitkälä ym.)

Yksinäisyyttä kokevien iäkkäiden etsiminen ja löytäminen Ensin asenne, sitten työmenetelmäParhaita etsivän työn huomaajia ovat iäkkäät ihmiset itsePerustuu hyvään palvelu- ja asiakasohjaukseenTulee liittää tietoon yksinäisyyden kokemuksellisuudesta Vanhustyötä ilman rajoja: parturikampaajat, kaupan kassat, taiteen ja kulttuurin tuottajat jne. Huomioiden ympäristön ja toiminnan temporaalisuus Jansson A. VTKL 2015

Ystäväpiiri-toimintaan osallistujien ikä- ja sukupuolijakauma (n=639) Jansson A. VTKL 2015

”Tämä ryhmä on kuin toinen koti” Jansson A. VTKL 2015

Ystäväpiiri-toiminnan vaikuttavat elementit (Cattan ym. 2005, Pitkälä ym. 2005, Savikko 2008, Dickens ym. 2011, Jansson 2012) Elämänhallinnan tukeminen Voimaantumisen tukeminen Yhteiset taide-, kulttuuri- ja liikuntakokemukset Ohjaajien koulutus ja tuettu reflektio Keskustelu vertaisten kanssa keskeisistä teemoista Osallistujien aktiivinen vaikuttaminen ryhmään Ryhmän tavoitteellisuus Jansson A. VTKL 2015

Toimijuuden punainen lanka iäkkäällä ryhmäläisellä (empowerment) Punaisen langan löytymisen jälkeen osallistujalla on vahva motivaatio, joka edistää omahoitoa, osallisuutta ja voimaantumista. Tavoitteellisuus, selkeä perustehtävä ja iäkkään ihmisen nostaminen valtaistuimelle ovat Ystäväpiiri- ryhmätoiminnan suunnittelua ja toimintaa ohjaavina tekijöinä olennaisia. (Pitkälä ym. 2009, Grönlund 2010, Jansson 2012, Härkäpää 2014) Jansson A. VTKL 2015

Yhdessä olemme enemmän Sirkka Leppänen, Raili Kostiainen ja Raija Viitanen ovat tavanneet Ystäväpiiri- ryhmässä. Ystävien hyväksyntä on parantanut itsetuntoa ja tuonut iloa elämään. ”Yhdessä olemme enemmän.” Ryhmä on jatkanut itsenäisiä kokoontumisia nyt 3 vuotta (Water Light Graffiti -seinä Helsingin Rautatieaseman Postihallissa. Valofestivaali Lux Helsinki #inhimillisiäuutisia) Jansson A. VTKL 2015