Kaksi keskustelun perusmuotoa opetuksessa Mukailtu Filosofiaa koulussa -konferenssin alustuksesta HYssä, Eero Salmenkivi Opettajankoulutuslaitos

Konteksti Käsittelen tässä esitystä keskustelua opetusmuotona opetussuunnitelman ohjaamassa formaalissa koulutuksessa → 1. oletan, että opetuksella on ulkoapäin asetettuja (usein sisällöllisiä) tavoitteita, joita opettaja ei voi jättää huomiotta 2. Oletan, että kaikki keskustelu on jollain tavalla muodoltaan opettajan ohjaamaa keskustelua

Keskustelevan opetuksen hyödyt Oscar Brenifier listaa viisi keskustelun hyötyä opetuksessa (Keskusteleva opetus, n&n, 2009, 14): 1. Se mahdollistaa sen, että opettaja työstää opittavan ydintä yhtäaikaa kohdattujen ongelmien kanssa. 2. Se mahdollistaa syventyvän suhteen työstämisen oppiaineeseen. 3. Oppilaiden opiskellessaan kohtaamat ongelmat tiedostetaan selvästi. 4. Opettaja voi kohdata oppilaiden ongelmat suoraan ja syventää ymmärtämistä. 5. Oppilas tiedostaa ongelmiensa luonteen ja pääsee syvemmälle oppiaineen ytimeen.

Keskustelun edut 2 Suuri osa Brenifierin mainitsemista eduista liittyy Ausubelin kuuluisaan toteamukseen, että tärkein oppimista säätelevä tekijä on se, mitä oppija jo tietää. Edellä luetellut edut eivät mainitse eksplisiittisesti mainitse dialogisuutta (vaikka se toki on vahvasti mukana Brenifierin epävarmuutta korostavassa visiossa). Monet sen sijaan pitävät keskustelua sinänsä kaikkein pedagogisimpana toiminta ja keskustelun oikeutuksena 8siis seurauksista riippumatta. Esim: ”[D]iscussion is a way for adults and children to be together in a fundamental human relation and essential educational activity. That is the goog of discussion, its raison d’être.” (Dillon 1994, 112.)

Keskustelu ja dialogi Aito keskustelu on luonteeltaan dialogista. Dialogisuudesta on monella tavalla haettu ratkaisua nykyaikaisen kasvatuksen ja opetuksen ongelmiin (ks. useat artikkelit, esim. teoksissa Kiilakoski-Tomperi- Vuorikoski, toim. Kenen kasvatus?, vastapaino 2005 ja Juuso-Tomperi, toim. Sokrates koulussa, n&n, 2008).

Keskustelun etujen kaksi tasoa Onpa dialogisuuden taustalla Buberin minä–sinä, Bahtinin moniäänisyys, Brenifierin tai Sokrateen avoimuus ja tietämättömyys, se on selvästi syvällinen kasvatusfilosofinen tulokulma → kysymys ei ole ainoastaan didaktisen jäsennyksen kautta aukeavasta opetustapahtuman analyysista ja kehittämisestä → dialogisuudella kaksi- tai useampi äänisyytenä tavoitellaan uudenlaista tiedon tilaa: epävarmuus, moniäänisyys tms. → tavoitteena ei ole ensisijassa parempi ”perinteinen” opettaminen. Toisaalta keskustelulla opetusmuotona näyttää olevan myös tällaisia etuja (vrt. Brenifier edellä).

Keskustelujen kaksi sudenkuoppaa Myös negatiivisella puolella keskustelulla näyttää olevan (ainakin) kaksi selkeästi toisista erottuva sudenkuoppaa: 1. Oppijat keskustelevat ”niitä näitä” ja keskustelu ei edistä OPS:n tavoitteita. 2. Keskustelussa oppijoita ”petetään” eli heidän vilpittömät käsityksenä otetaan esille vain eräänlaisena diagnostisena testinä ja opettaja jyrää ne OPS-pohjaisella ”totuudella”.

Ehdotus Keskustelussa opetusmuotona tulisi erottaa vapaa keskustelu ja opetuskeskustelu. Oppijoiden tulee tietää etukäteen, kummasta keskustelusta on kyse.

Vapaa keskustelu Tämä on keskustelun perusmuoto. Siinä tavoitteena on, että oppijat itsenäisesti ottavat kantaa asiaan, esittävät argumentteja ja kyseenalaistavat niitä. Tavoite on jollain tasolla dialoginen – ts. oppijoiden omien hypoteesien, argumenttien ja kysymysten kohtaaminen ja tarkentuminen. Tässä keskustelussa opettaja on pj, fasilitaattori tms. – ei yksi keskustelijoista Keskustelijoiden kesken vallitsee tasa-arvo, mitä opettajan ja oppijoiden välillä ei koskaan tosiasiassa vallitse formaalin koulun opetustilanteessa. Tällainen keskustelu vaatii myös johtamista, joka on opettajan vaativa tehtävä. (Miten toimia: ks. Brenifier 2009.)

Opetuskeskustelu Tämä on keskustelua, jossa opettajan on tarkoitus saada opiskelijat keskustelun kautta oppimaan jokin uusi asia tai syventämään ymmärtämystään jostain kysymyksestä. Keskustelua käytetään aktivoimaan oppijoiden oma olemassa olevan tietopohja. Opettajan puheenvuorojen on tarkoitus muuttaa näitä käsityksiä, opetuskeskustelussa opettaja siis tähtää siihen, että opiskelijat oppisivat uusia sisällöllisiä tietoja ja taitoja. Opettajan puheenvuorot eivät siis yritäkään olla vapaan keskustelun tasa-arvoisilta vaikuttavia kommentteja, vaan hieman poikkeavassa muodossa annettua opetusta.

Yhteisiä piirteitä Esitetyt keskustelun tyypit sisältävät useita yhteisiä piirteitä, joista tärkeimpiä lienevät oppijan oikeus olla väärässä ja sokraattis–platoninen tietämättömyyden arvostus. Opetuskeskustelussa tämä on lähtökohtainen oletus (jos osaisi jo ei tarvitsisi oppia), vapaassa keskustelussa esitettyjen kantojen moninaisuudesta seuraava todennäköisyys. Turvallisen keskusteluilmapiirin luominen tarvitsee onnistuakseen näitä elementtejä (mahdollisen) emotionaalisen lämmön lisäksi.

Kysymys Selventääkö ehdotettu erottelu keskustelua opetusmuotona?