Tsunamit ja maanjäristykset Viktor jokiniemi 3a
Tsunamin synty Voi syntyä syvän meren alueella sattuvasta maanjäristyksestä, rajusta tulivuoren purkauksesta, maanvyörymästä tai asteroidin pudotessa mereen. Syntyvät yleisimmin laattarajojen subduktiovyöhykkeillä, joissa maan kuoren muodostavat litosfäärilaatat työntyvät toistensa alle. Tsunami eroaa tavallisesta aallosta siten, että tsunamissa meren vesimassa liikkuu koko syvyydeltään toisin kuin aallossa.
Tsunamin rantautuminen Lähestyessään rannikkoa edellä kulkevat aallot hidastuvat ja takana tulevat vesimassat yhdistyvät edellä kulkeviin nostaen aallon korkeuden jopa 30 metrin korkeudelle. Vaikka tsunamin nopeus hidastuu rannan lähellä, on sen nopeus kuitenkin kymmeniä kilometrejä tunnissa.
varoitusjärjestelmät Perustuu alueella tapahtuvien suurten maanjäristysten havaitsemiseen ja paikantamiseen sekä niiden mahdollisesti aiheuttamien tsunamien synnyn varmentamiseen merenpinnan tasovaihteluita tarkkailemalle. Varoitusjärjestelmät pystyvät yleensä ennustamaan tsunamin saapumisajan melko tarkasti, mutta niiden koon, ja vastaavasti sisämaahan ulottuvuuden, arvioiminen on huomattavasti vaikeampaa.
Maanjäristysten synty Kallioperään varastoitunut jännitys ylittää jossakin pisteessä kiviaineksen lujuuden. Tällöin maanjäristyslähdettä eli fokusta ympäröivä kallioperä repeää ja kallioperän osaset siirtyvät toistensa suhteen. Valtaosa maanjäristyksistä sattuu laattareunoilla, mannerlaattojen välisillä alueilla.
Maanjäristysaallot Primääri- eli pitkittäisaallot kulkevat nopeimmin ja saapuvat ensimmäisinä havaintopaikalle. Aallot kulkevat myös Maan nestemäisen ytimen läpi aina maapallon vastakkaiselle puolelle asti. Sekundaariaallot ovat poikittaista aaltoliikettä, joka ei voi edetä nesteessä eikä siten läpäise Maan ydintä. Ne kulkevat P-aaltoja lähes puolet hitaammin. Pinta-aallot kulkevat maanpintaa pitkin ja aiheuttavat suurimmat tuhot.