O PPILAITOKSEN ARVIOINTI 2014 Opiskelijakyselyn tulokset.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
PUHEEN VUORO Vanhempainilta
Advertisements

Tunne ja Älyä! ©Mervi veini 2004.
Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Espoo, Tapiolan koulu Joulukuu 2013.
Kaikki lapsen parhaaksi. Lahden ensi- ja turvakoti ry / Turvallisten perheiden Päijät-Häme –projekti OIKEUS TURVALLISEEN PERHE-ELÄMÄÄN! •”Turvallinen.
Orientaatio ammatillisiin opintoihin NITOJA-hankkeen päätösseminaari Ulla-Maija Arminen Ulla-Maija Arminen.
KYSYMYKSIÄ ITSEARVIOINNIN AVUKSI
Vaihto-opiskelu Unkarissa syksyllä 2006 Eija Paronen LT41.
Koulussamme aloitettiin tukioppilastoiminta helmikuussa MLL:n paikallisjärjestön toimesta. Mitähän se on?
Oppilaiden hyvinvointi ja kiusaamisen vastainen työ Taivallahden peruskoulussa Vanhempainilta
Turun normaalikoulu - opetussuunnitelmaa yhteisöllisesti
LIIKUTTAVAN HYVÄ HENKILÖKUNTA Hämeenlinna
Kainaston ryhmiksen Varhaiskasvatussuunnitelma Ryhmis aloitti toimintansa elokuussa Tiloissa toimii kaksi ryhmää, Kissankellot ja Kehäkukat. Molemmissa.
Ammatillinen koulutus
Oulun aikuislukio 2014.
VASTUUNTUNTO Ohjaus Käydään eettisiä keskusteluja (oikein, väärin). Kiitetään ja kannustetaan. Kontrolli Tarkastetaan tehtävät ja välineet. Vaaditaan,
METSÄALAN PERUSTUTKINTO
Työrauha ja haastavat tilanteet
OSAAMISEN KARTOITUS AMMATILLISISSA OPPILAITOKSISSA
Perusopetuksen oppilaat 2014 Generated on :03.
VANAJAVEDEN OPISTON SÄÄNNÖT
Jos jonain päivänä Jos jonain päivänä tuntuu siltä että itkettää...soita minulle. En lupaa, että saan sinut nauramaan, mutta voin itkeä kanssasi.
4 § YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO ( 3 §, 4 §, 6 §, 12 § ja 13 §)
Peruskoulun tuki ammatinvalinnassa
VINKKEJÄ JA IDEOITA LUKION KEMIAN 1. KURSSIN TOTEUTUKSEEN
KULOMÄEN KOULUN TEHO-HANKE
Yleistä koulunkäyntiin liittyen
Nuorten ryhmätoiminta sosiaalityön työmuotona osana pajatyötä
SARANA Oppimisen tukemisen keskus Koulutuskeskus Agricolassa 2012 Pirkko Naukkarinen Tehostetun ohjauksen Sarana- malli.
Ruokatavat Ruokatavat ovat todella tärkeitä järjestyksen ja puhtauden ylläpitämiseksi .
PURKAAMO. Purkaamo -työskentelyn tavoitteet Orientoida ja aktivoida työyhteisöä opetussuunnitelmaprosessiin Kuulla ihmisten kokemuksia ja saada uutta.
Tutorkoulutus I vaihe Tervetuloa Tutortoiminnan tavoitteet Lisätä opiskelijan itseohjautuvuutta, parantaa opiskeluilmapiiriä ja motivaatiota, tuoda.
Tampereen aikuislukion etälukio Jaana Leppä vt. rehtori Tampereen aikuislukio Tampereen aikuislukio.
Opiskelijan tukeminen yhteistyössä Itsesäätelyn kehittymisestä
OSALLISTU KILPAILUUN! Kuinka monta tulitikkua astiassa on? Lähimmäksi arvannut voittaa 4 hengen tosi kuuman paketin Mission Impossible 3 -leffan ensi-iltaan!
O PISKELU K ANGASALAN LUKIOSSA Opiskelijoiden mielipiteitä Lukion esittelyilta
Laajennettu työssäoppiminen lähihoitajakoulutuksessa
Ohjaajien perehdytys Tero Leinonen Koordinaattori Lasten tiedekerhot- ja leirit Kesä 2014.
TAO, Turun Ammattiopistosäätiö
Työhyvinvointikysely 2010 Teknisen tuotannon liikelaitos Raportoinnin tulokset
Hyvät mallit opintojen edistämisessä Leipuri-kondiittorit 05.
Hyvä yliopisto-opetus – vastuullisen opettajan ja opiskelijan roolit Elin Fellman-Suominen Åbo Akademi Pedaforum
Puhu parin kanssa! Mitä sinä teit viikonloppuna?
Välkkäkoulutuksen opiskelijapalaute Opiskelijoiden mietteet saadusta alkuinfosta. Yhteistyö kenttäkoulujen kanssa. Oppilaiden asenteet koulutusta kohtaan.
Hannele Niemi Kodin ja koulun yhteistyö opettajankoulutuksen sisältöalueena Hannele Niemi.
Raunistulan koulun oppimis- ja osallisuuskysely luokille syyskuussa OHJE: Opettaja ohjaa työskentelyä. Kuva/dia heijastetaan videokameralla.
Ammatillinen koulutus
Opetusta verkkoon – miksi? Sari Koski-Kotiranta
1. vuoden opiskelijoiden vanhempainilta Jani Syrjälä, rehtori.
LUKIOESITTELY VANHEMMILLE VIHERLAAKSON LUKIO
Tiedonhaku Käänteinen Inkvisitio 11. (toiminta) 11 ● Itsearviointi ● Opiskelija pohtii mitä uusia asioita on oppinut kurssin aikana? ● Opiskelija pohtii.
KÄSSÄMARTTA MITEN JA MISSÄ?. Oletko innostunut käsitöistä, kädentaidoista ja haluatko oppia uutta? Oletko kuullut kässämarttatoiminnasta, olisiko se sinun.
TEHOKKAA JA MIELLYTTÄVÄN KOULUTYÖN EDELLYTYKSET POISSAOLOT ja TUNTITYÖSKENTELY AMMATTILUKIOSSA.
Vaihto-opiskelua Tanskan Aarhusissa Jenny Rosberg.
Miten tukea lukio- opiskelijaa? Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut Oppilashuoltoyksikkö Lukion koulupsykologit ja –kuraattorit Kevät 2014.
Opiskelijaksi Oulunsalon lukioon. Uusien opiskelijoiden valinta keväällä 2014  Oulunsalon lukiossa on 80 aloituspaikkaa kevään 2014 yhteishaussa  Lukioihin.
Oulun normaalikoulun lukio. Normaalikoulun lukio on Linnanmaalla toimiva Oulun yliopiston harjoittelukoulu. Koulussa työskentelee varsinaisten opettajien.
Laatutyö opettaja Luotu :42.
LUKION OPETUSSUUNNITELMAUUDISTUS LOPS 2016
Opiskelijaksi lukioon?
Lisää liikettä koulupäivään
Oppilaskysely2017 Jynkänlahden koulu
MIKSI LUKIOON???.
Lukiossa on tärkeää saada hyviä arvosanoja.
Uusi opetussuunnitelma 2016
Huoltajakysely lukuvuoden opiskelijoille
MIKSI LUKIOON???.
Tiedot, taidot ja osaaminen – osaamisesta kertominen
Lukion tehtävä antaa laaja-alainen yleissivistys
Tervetuloa uudelle luokalle!
Terveyttä työpaikoille – suositukset
Esityksen transkriptio:

O PPILAITOKSEN ARVIOINTI 2014 Opiskelijakyselyn tulokset

M ONIVALINTAKYSYMYKSET VAHVUUDET Vanhempien rooli pitävät opiskeluani tärkeänä 1,8 kannustavat 1,9 saan tukea ja apua ongelmissani 1,9 saan tukea opinnoissani 2,0

M ONIVALINTAKYSYMYKSET VAHVUUDET Koulun ilmapiiri ei kiusaamista 1,4 ystäviä tässä koulussa 1,8 arvostetaan ihmisenä 2,0

M ONIVALINTAKYSYMYKSET VAHVUUDET Opiskelu pidän opiskeluani tärkeänä 2,0 pystyn seuraamaan oppituntien opetusta 2,1 saan apua opettajalta, jos tarvitsen sitä 2,1 työskentely opiskeluryhmissä sujuu hyvin 2,2 saan apua toisilta opiskelijoilta 2,2 toisten kanssa on helppo tulla toimeen 2,1

M ONIVALINTAKYSYMYKSET VAHVUUDET Johtopäätös koulussamme on kivaa opiskella ja siinä tuetaan, myös vanhemmat.

M ONIVALINTAKYSYMYKSET Parannettavaa piha on turvallinen 3,0 (pohdittava…) piha on viihtyisä 3,5 (pohdittava…) koulutyö ei tunnu kiireiseltä 3,0 (pohdittava…) koulupäivät eivät ole liian raskaita 2,9 (pohdittava…) useimmat opettajat ovat kiinnostuneita mitä minulle kuuluu 3,0 (pohdittava…)

M ONIVALINTAKYSYMYKSET Johtopäätös opiskeluteknisiin taitoihin tulee kiinnittää jatkossa huomiota opiskelu jakson aikana, jatkuva arvio, metakognitiivisten taitojen kehittäminen pihan turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota

A VOIN PALAUTE + ilmapiiri + opettajat + ruokailu - välituntitilat - ruokailu

O PISKELIJAKYSELY 2014 Osallistu kurssien opiskelun suunnitteluun! Sinulla on hieno ammatti – lukion opiskelija Teemme työtä sinun hyväksesi Kiitos palautteestasi!