Seurantaa kehittämässä Ammattistartti-seminaari 24.11.2009 Jukka Vehviläinen / DiaLoog.

Slides:



Advertisements
Samankaltaiset esitykset
Oppilaanohjauksen kehittäminen Oulun kaupungin perusopetuksessa Kehittämistyötä ohjaa moniammatillinen ohjausryhmä, jossa on edustajat.
Advertisements

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Suunnitelma määrällisestä seurannasta Tampere
KELPO projekti Tuija Ikäläinen, koordinaattori
Jukka Vehviläinen, DiaLoog Tieto nuorten palveluiden tukena Nuorten elinolot -seminaari Forssa.
Jukka Vehviläinen / DiaLoog Omia polkuja ammatillisessa koulutuksessa Omapolku-hankkeen päätösseminaari
Kyselyyn vastasi:Espoo 23/25 Kirkkonummi3/4 Kauniainen0/1 Ilman jatko-opiskelupaikkaa jääneet nuoret Kesäkuu Espoo146 Kirkkonummi20 3 koulua, joissa kaikki.
Ammatillisen koulutuksen monet muodot 1.Ammatillinen peruskoulutus (53 perustutkintoa) Koko ikäluokka ja ennakoidut työelämän tarpeet huomioon. 2.Ammatillinen.
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN LAADUNVARMISTUS
Lähihoitajaksi kouluttautuminen
Tampereen urheiluakatemia I-vaihe Paikallisen verkoston rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen •opiskelun ja urheilun yhdistäminen (korkeakoulu.
Ohjaus työssäoppimisen oppimisympäristöissä Seija Rannikko.
Nuorten Hyvinvoinnin Ankkurit RANUALLA M. Pitkäniemi & K. Väärälä.
Valtavirtaistaminen käytäntöön (2010 – 2012) -hanke
NITOJA – Nivelvaihe, toiminta ja jatko työelämään – Projektityöntekijät: Marja Riitta Lygdman, projektipäällikkö, p Päivi.
Markus Söderlund Kanuuna-seminaari, Tampere Miksi ja miten nuorisojärjestöjen työtä kannattaa arvioida? #nuorisojärjestöt #laatu #arviointi #palaute.
Jukka Vehviläinen / DiaLoog Polkuja läpäisyn tehostamiseksi Läpäisyhankkeen kokous Kokkolassa
Nuorten palvelut Reimari 3
1/17 NIVELVAIHEEN TOIMINTAMALLI Luonnos
Ohjaustarvearvio ja ohjaustarve kartta/ Ryhmänohjaajan näkökulma
Uusia avauksia ja jatkotyöskentelyn tarvetta Pohjanmaan välityömarkkinoilla TRAPPAN - portaittain töihin välityömarkkinoiden kautta -hankkeen ulkoinen.
Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma ja nuorisojärjestöt
Hahmotelma nuorten ohjaus- ja palveluverkostosta Kokkolassa Nuorta ei jätetä seminaari Ronnie Djupsund.
SEURANTAJÄRJESTELMÄ KOKKOLASSA  Jokaiselta ysiluokkalaiselta tiedonsiirtolupa > nimen saa siirtää seurantajärjestelmään (kesä)  Pohjatieto,
Nuorten ohjautuminen Starttivalmennusverkoston tapaaminen Joensuu.
Tiedä, tavoita ja ohjaa – nuorten seurantajärjestelmää kehittämässä Kokkola Jukka Vehviläinen / DiaLoog.
TERVETULOA!. Päivän teemat -Ohjauspalvelut Kareliassa -Karelian kuulumiset -Uudistunut korkeakoulujen yhteishaku -Karelian toimijat ja opiskelijakunta.
Jukka Vehviläinen / DiaLoog LUKION PÄÄTTÄNEIDEN KYSELYN TULOKSET Kokkola
Polkuja läpäisyn tehostamiseen- tavoitteista näkyviksi teoiksi KOKKOLASSA Sedu Seinäjoki ammattistartti.
Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Lapissa - LÄPSY Toteuttajatahot Rovaniemen koulutuskuntayhtymä: Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto.
Nuorisotoimi, Seija Kähkönen1 Ely-keskuksen rooli alueen toimijoiden tukena Onnistuvat Opit -seminaari Rovaniemi.
Oulun kaupunki: oppilaanohjauksen kehittäminen Oppilaantuntemus oppimisen ja ohjauksen rakennuspuina Työelämä perusopetuksen oppimisympäristönä.
Nuorisotoimi Nuorten työpajatoiminta Lapissa 2009.
OPEDA (OPH:n rahoittama EU-hanke) Opiskelijoiden erityisyyden huomiointi ja pedagogisen johtajuuden kehittäminen Peruskoulun lopettaneiden tukeminen jatko-opintoihin.
Jukka Vehviläinen, DiaLoog AMMATTISTARTIN SEURANTA VUONNA 2010 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä toteuttaa hankkeen, jonka aikana (v. 2010) suunnitellaan.
Jukka Vehviläinen / DiaLoog Ammattistartin seurannan keskeisiä tuloksia Seminaari
Work Research Centre University of Tampere Toisen asteen koulutuksen läpäisemistä ja keskeyttämistä koskeva tutkimus Simo Aho.
Nivelvaiheen ohjaus Kesä ohjaus Asiakas määrät kesä- heinäkuu.
Ammattistartti ja seuranta Seminaari Ahlmanin ammattiopistolla Tampere Ulla Aunola.
Käki-projekti 2. opponointi Käki-projekti 2. Opponointi
Hallitusohjelma II asteen koulutuksesta, lukio & yo
KOLVI OY – Keuda, Omia, Luksia ja Varia, innovoiva ohjausyhteistyö Kolvi OY Keudan, Omnian, Luksian ja Varian innovoiva ohjausyhteistyö.
Sairaalaopetuksen kehittäminen Helsingissä 2010 Saireke-seminaari Auroran koulussa
Näkökulmia opintojen seurantaan biotieteissä Yliopistopedagogiikan yliopistonlehtori BioTDK Soila Judén-Tupakka.
Vanhempainilta Sari Vahtera ja Anne Mattsson
KOLVI OY – Keuda, Omia, Luksia ja Varia, innovoiva ohjausyhteistyö Kolvi OY Keudan, Omnian, Luksian ja Varian innovoiva ohjausyhteistyö.
HUIPUT KEHIIN Innovatiivisuusmittarin kehitystyö.
W5W-toimintaa vuonna 2006 W5W.2 - Matkalla akateemiseksi osaajaksi ( ) Katariina Alha, W5W-projektipäällikkö, Oulun yliopisto Tommi Haapaniemi,
Uudenkaupungin lukiosta valmistuneiden ylioppilaiden SIJOITTUMISTIETOJA Opinto-ohjaaja Mirja Niiranen Uudenkaupungin lukio
OPEDA (OPH:n rahoittama EU-hanke) Opiskelijoiden erityisyyden huomiointi ja pedagogisen johtajuuden kehittäminen Peruskoulun lopettaneiden tukeminen jatko-opintoihin.
TUPA –Työpaikkaohjaajien kouluttajakoulutus - kuka kouluttaa ketä?
Käki-projekti, Loppuesittely Käki-projekti Loppuesittely
POLKUJA LÄPÄISYN TEHOSTAMISEEN KPEDUN OSUUS. SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY Mitään pysyvää hyvää ei koskaan saavuteta pikakonstein ja nopeutetulla aikataululla,
O PETUSMINISTERIÖ /Jukka Lehtinen / / 1. Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuuden kehittäminen Koulutuspoliittisia tavoitteita:
Ammatillisen koulutuksen ohjauksen laadunvarmistus Pasi Kallioinen, Sataedu & VeeVee Virtanen, SAKU ry OPINTO-OHJAUKSEN MITTARISTO JA SEN KÄYTTÖKOKEMUKSET.
Pirjo Virtanen Etelä-Suomen läänin ennakointikatsaus  Ennakointikatsauksen tavoitteet  Ennakointikatsauksen sisältö  Käytetyt ennakointiaineistot.
Jukka Vehviläinen / DiaLoog Kuka keskeyttää ja miksi? Läpäisyn tehostamisohjelman seminaari Kuopio.
Siirtymät sujuviksi- hanke SISU PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU yhteishanke Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma.
Ohjaamot alle 30-vuotiaille nuorille Seinäjoki
Mikkeli Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke
Olympiakomitea - liikunnan aluejärjestöt - varsinaista toimintaa toteuttavat tahot
-projektin koordinaatio Jenni Wessman, Peppi Saikku
Polkuja läpäisyn tehostamiseen 4 Dialoog
Ohjaamot ja etsivä nuorisotyö
Saana Rantsi
Tiedä, tavoita ja ohjaa – nuorten seurantajärjestelmää kehittämässä
Olemme osa hallituksen OTE-kärkihanketta
KOHTAAMO Verkko-Ohjaus
Olemme osa hallituksen OTE-kärkihanketta
Osaamisperusteisuus todeksi – käytäntöjä ja työkaluja
Osatyökykyisille tie työelämään
Esityksen transkriptio:

Seurantaa kehittämässä Ammattistartti-seminaari Jukka Vehviläinen / DiaLoog

Mitä nuorten seurannan kehittämiseksi on tehty, tehdään ja tullaan tekemään? Keväällä 2009; selvitys peruskoulun päättäneiden nuorten seurantajärjestelmästä Syksyllä 2009: seurantajärjestelmän paikallinen mallintaminen Kokkolassa (Reimari2-hanke) ja Kokemäellä Tammikuu 2010: seurantajärjestelmän kehittäminen osana sektoritutkimuksen neuvottelukunnan hankkeita? Yhteyshenkilöitä näihin hankkeisiin: Kokkola Kokemäki

Miten seurantajärjestelmä tulisi ymmärtää? Seurantajärjestelmä osana yhteiskuntatakuuta Orwellmaisesta painajaisesta ohjaukselliseen visioon Seuranta on vain väline, ei itsetarkoitus Tiedonkeruun, -käsittelyn, -välittämisen ja – hyödyntämisen prosessit Seurantajärjestelmän tasot: -nuorten sijoittuminen ja henkilöseuranta -”asiakastyytyväisyys” ja ohjaustarpeet -palvelujärjestelmän kehittävä arviointi -taloudellisen ja määrällisen arvioinnin mallit -yhteys lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämiseen

Nuorten seurantajärjestelmän yleistävä mallinnos

Seurannan kehittämishaasteet Miten kopparitoiminta järjestetään? Tietosuoja Hajanainen ja päällekkäinen tiedonkeruu Vanhanaikaiset, kirjavat ja työllistävät käytännöt Nuorta tukevan ohjaustiedon ”katoaminen” Seurannan intressien yhdistäminen; erilaiset syyt, samanlaiset käytännöt Tietojärjestelmien yhtenäistäminen ja keskustelu >>>>>>Mitä Kokkolassa tehdään?: (aluksi) kehitetään teknistä työvälinettä…

Seuranta- ja ilmoitusjärjestelmä monialaisena ja koordinoituna yhteistyönä Koordinaattori (tietokanta) ( Perusopetus Ammatillinen koulutus Ohjauspalvelut Työllistäminen Sosiaali- ja terveys LukioKoti

Seuranta- ja ilmoitusjärjestelmä Määrällinen tilastotieto (nuorten polut peruskoulun jälkeen) Ilmoitukset sijoittumisesta ja ”pudokkuudesta” Tulee täydentää paikallisesti sovittavilla sopimuksilla ohjaus- ja ilmoituskäytännöistä Toimii www-kyselyjärjestelmän kautta; linkitetty www- sivulle (jatkuvasti voimassa) Ilmoitukset ja tiedonkoonti: peruskoulun keväällä 2010 päättäneet, toisen asteen koulutuksen aloittaneet, ilman koulutuspaikkaa jääneet nuoret (kesä), yksittäisten nuorten muuttuneet tilanteet (esim. keskeyttäminen, projektin aloitus)

Jatkokehittämisen kysymyksiä? Tietosuoja-asiat? Palvelukartan rakentaminen (paikallinen, seudullinen) Miten saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla? Ei haluta luoda ”uutta” ilmoitus- ja seurantakanavaa… Nykyisten seuranta- ja tiedonsiirtokäytäntöjen selvittäminen Ns. nivelvaihekyselyn yhdistäminen seurantajärjestelmään Kannattaako näitä paikallisesti kehittää? Miksi näitä (tätä) pitäisi kehittää?: AIKAA SÄÄSTETTÄVÄ TÄRKEIMPIIN TÖIHIN

Ammattistarttilaisten seuranta? MIKSI seurantaa tehdään? (vaikuttavuus,tuloksellisuus, ohjauksen tukeminen) KETÄ Seurataan? (”ryhmää” vai ”yksilöä”) MIHIN seuranta ulottuu? (koulutusjärjestelmän sisälle vai nuorten palveluihin, työelämään: millainen on starttilaisten palvelukartta?) MITEN seurataan? A) Starttilaisista tehdään oma seurannan ”alaryhmä” paikallisessa järjestelmässä (sijoittuminen), B) Osana nivelvaihe ja oppilaitoskyselyjä (opintojen eteneminen, tyytyväisyys, suunnitelmat jne.) MISTÄ starttilaisen tunnistaa? (ryhmä- tai henkilökohtainen vastaajatunnus, taustatieto)