Hautausmaahallinnon ajankohtaisia asioita Seurakuntapuutarhurien opintopäivät Tampereella Harri Palo
Hautaustoimen maksut Hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista tulee periä maksut, joiden määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Hautaustoimessa perittäviin maksuihin sovelletaan lisäksi, mitä hautaustoimilain 6 §:ssä säädetään. Kirkkovaltuusto päättää haudoista perittävistä maksuista. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20. Sen 17 luvun 9 §:n 1 momenttia sovelletaan kuitenkin ensimmäisen kerran päätettäessä lain voimaantuloa seuraavan varainhoitovuoden maksuista.
Hautausmaahallinto (401) Hautausmaa- kiinteistöt (403) Varsinainen hautaustoimi (404) Hautaustoimi yhteensä Toiminnan henkilöstökulut Muut toimintakulut Poistot ja sisäiset korot Hautaustoimen osuus välillisistä kuluista: - Hallinnon vyörytyskulut - Sisäiset vuokrakulut ja muut sisäiset kulut Hautaustoimen omakustannuskulut yhteensä Hautausmaahallinnon kulut yhteensä jaetaan hautausmaakiinteistöille ja varsinaiselle hautaustoimelle tehtäväalueiden kustannusten mukaisessa suhteessa. Kaavio: Hautaustoimen omakustannushinnan laskeminen
Seurakuntien tulisi kattaa hautaustoimen bruttokuluista 20 – 25 % hautasijoista ja hautaamiseen liittyvistä palveluista perittävillä maksuilla. Tällä hetkellä osuus on keskimäärin vain 14,1 %. Maksut voivat painottua siten, että hautaamiseen liittyvät palvelut ovat lähellä omakustannushintaa, kuten kirkkohallituksen yleiskirjeessä 28/2005 on ilmaistu. Pyrkimyksenä on myös pienentää ulkopaikkakuntalaisen ja paikkakunnalla asuneen vainajan hautasijasta ja hautaamisesta perittävien maksujen eroja. Seurakuntien on myös kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kustannukset kohdennetaan kirjanpidossa tehtäväalueelle yleiskirjeen 5/2007 ja 38/2008 mukaisesti. Esimerkiksi poistojen, pääoman sisäisten korkojen tai vyörytyskulujen kirjaamatta jättäminen voi johtaa tosiasiallista korkeampaan suhdelukuun.
Kaavio: Hautaustoimen omakustannushinnan laskeminen Seurakunta Toiminta- tuotot yhteensä Toiminta- kulut yhteensä Sisäiset tuotot Sisäiset kulut Poistot ja pääoman sisäiset korot Vyöry- tys- tuotot Vyöry- tys- kulut Työalakate (=Hautaus- toimen kaikkien tuottojen ja kulujen erotus) Toiminta- tuottojen osuus % brutto- kuluista Koko kirkko yhteensä ,1 % Akaa ,0 % Alajärvi ,9 % Alavieska ,1 % Alavus ,9 % Artjärvi ,1 % Asikkala ,7 % Askola ,4 % Vyörytyskulujen kirjaamatta jättäminen johtaa tosiasiallista korkeampaan prosenttiin