Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Esittely latautuu. Ole hyvä ja odota

Talouden kehitys ja arvio vuoden 2015 kehityksestä

Samankaltaiset esitykset


Esitys aiheesta: "Talouden kehitys ja arvio vuoden 2015 kehityksestä"— Esityksen transkriptio:

1 Talouden kehitys 2012-2014 ja arvio vuoden 2015 kehityksestä
Valtuustoseminaari

2 Yleisiä huomioita kehityksestä…
Yleinen taloudellinen kehitys 2014 oli kolmas perättäinen vuosi, jolloin maamme bruttokansantuote oli negatiivinen(-0,1) -> heikompi kokonaistuotannon kehitys EU-maista vain Kyproksella ja Italiassa Vientiteollisuuden ja kotimaisen kysynnän alhaisuus, Kreikan talouskriisi sekä Ukrainan ja Venäjä välinen sotilaallinen konflikti ovat syventäneet taloudellista taantumaa Euroopassa Edellä mainittujen asioiden takia myös työttömyys on pysynyt korkeana Kuntasektori suurten muutosten keskellä Kiristyvä kuntatalous ja kuntasektorille suunnitteilla olevat muutokset aiheuttavat haasteita tulevina vuosina Keskimääräinen kunnallisveroprosentti Suomen kunnissa vuonna 2014 oli 19,74 prosenttia kun vastaava prosentti oli 2013 yhteensä 19,38 prosenttia -> keskimääräinen painotettu tulovero on 19,84 prosenttia. Tasapainotusohjelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa lokakuussa 2013 Vaikutukset olleet etupainotteisia -> talousarvion mukaan vuonna 2015 kumulatiivinen alijäämä katettu Vuonna 2014 henkilöstökulut vähenivät vuonna 2014 yhteensä 5,3 prosenttia verrattuna vuoteen 2013 (noin 740 tuhatta euroa) Nyhkälän koulun laajennus ja saneeraus käynnistyi vuonna 2014 Laajennusosa valmistuu vuonna 2015 ja saneeraustyö Tämä vuosituhannen merkittävin rakennushanke on kustannuksiltaan yli 14 miljoonaa euroa, johon valtionosuutta saadaan 4,1 miljoonaa euroa Valmistuessaan lisää noin 0,5 miljoonaa euroa kuluja käyttötalouteen seuraavat 20 vuotta (poistot)

3 ASUKKAAT

4 Asukasluku ja väestönkasvuprosentti
Karkkilan kaupungin väestön lukumäärä oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan Maaliskuussa 2015 Karkkilan väestön lukumäärä oli asukasta Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan. Talousarvion tavoite oli asukasta

5 Väestön kehitys ikäryhmittäin 2009–2014
2014 vs 2013: 0-24 vuotiaiden osuus -1,1 prosenttia; vuotiaiden osuus -2,9 prosenttia; yli 65-vuotiaiden osuus +3,7 prosenttia. 2013 vs 2012: 0-24 vuotiaiden osuus -2,2 prosenttia; vuotiaiden osuus -1,4 prosenttia; yli 65-vuotiaiden osuus +4,1 prosenttia.

6 Työttömyysaste Lähde ELY-keskus
Vuonna 2014 keskiarvo koko Suomessa 12,4 prosenttia, Karkkilassa 12,3 prosenttia ja Uudellamaalla 10,1 prosenttia. Vuonna 2012 keskiarvo koko Suomessa 9,4 prosenttia, Karkkilassa 8,3 prosenttia ja Uudellamaalla 6,8 prosenttia

7 TALOUS

8 Valtionosuuksien kehitys
Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu hallinnollisesti kahdesta osasta: - valtiovarainministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (1704/2009) - opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisesta valtionosuusrahoituksesta, jota hallinnoi opetus- ja kult. minist. Vuonna 2015 tuli voimaan uusi valtionosuusjärjestelmä, joka selittää kasvua vuodelle 2015.

9 Verotulot Kunnallisverotilitykset muodostivat vuonna 2014 noin 89,9 % kaikista verokertymistä, kiinteistöverotilitysten osuus oli 6,4 % ja yhteisöverotilitysten osuus 3,7 prosenttia. Kokonaisuudessaan verot muodostivat 57,9 prosenttia kaupungin tuloista vuonna 2014.

10 Kunnallisverotilitykset
Kuntaryhmän jako-osuudet: Karkkilan kaupungin jako-osuudet: ,76 % alkuvuosi: 0, % ,42 % loppuvuosi: 0, % 2015 alkuvuosi: 0, %

11 Kumulatiivinen kunnallisverokertymä
Vuonna 2015 ollaan noin 70 tuhatta euroa perässä Vuoden 2014 tilityksiä. Tuoreiden ennusteiden perteella tulemme jäämään talousarvion tavoitteesta. Marraskuun tilitys tärkeä koko vuoden verokertymän osalta.

12 Ulkoisten toimintakulujen jakautuminen 2014 ja muutos vuodesta 2013
Ulkoiset toimintakulut yhteensä € (vuosi 2013: €)

13 Erikoissairaanhoidon käyttö

14 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit
Vuosikate: Osoittaa tulorahoituksen, joka on käytettävissä investointien rahoitukseen; lainojen lyhennyksiin; sijoituksiin Poistot: Investoinnit kohdistetaan käyttötalouden kuluksi poistojen avulla investoinnin poistoajan mukaisesti Nettoinvestoinnit: Investointitulojen ja menojen erotus

15 Lainat per asukas Karkkilan lainakanta kasvoi noin 1,1 miljoonalla eurolla 42,6m€ vuonna Arvioiden mukaan tarve nettomääräiselle lainan otolle vuonna 2015 7,8 miljoonaa euroa, jolloin lainakanta olisi noin 50,4 m€.

16 Tilikauden tulos

17 Talousarvion toteutuminen 2015

18 Tilinpäätöstietoja

19 Kiitos!


Lataa ppt "Talouden kehitys ja arvio vuoden 2015 kehityksestä"

Samankaltaiset esitykset


Iklan oleh Google