Timo Kaitaro, II periodi, 2.11-15.12.2009. Descartes ja modernin mielenfilosofian synty Sielun liikutukset II ja kirjeitä Chanut’lle Timo Kaitaro, II periodi, 2.11-15.12.2009.

Passioiden tehtävä: ”(…) on saada sielu tahtomaan asioita, jotka luonnon mukaan ovat sille hyväksi, ja pysymään tässä tahdossa.” (II, lii) ”(…) vahvistaa ja pitää yllä sielussa ajatuksia, jotka on hyvä säilyttää, ja jotka voisivat muutoin helposti pyyhkiytyä pois.” (II, lxxiv)

Kuusi peruspassioita: ihmetys rakkaus viha halu ilo suru

Ihmetyksen määritelmä (II, lxx): ”Ihmetys on sielun äkillinen yllättyminen, joka saa sen tarkkaavaisesti tarkastelemaan asioita, joka näyttävät sen mielestä harvinaisilta ja tavallisuudesta poikkeavilta. Näin sen aiheuttajina ovat: ensinnäkin aivoissa oleva vaikutelma, joka esittää asian harvinaisena, ja näin ollen hyvin huomionarvoisena; sen jälkeen elonhenkien liikkeet, kun tämä vaikutelma saa ne voimallisesti pyrkimään kohti aivoissa olevaa paikkaa, jossa se on, vahvistaakseen ja säilyttääkseen sen. Elonhenkien liikkeet ovat niin ikään sen vaikutuksesta taipuvaisia kulkeutumaan sieltä lihaksiin, joilla aistinelimet pidetään samassa asennossa, niin että ne edelleen ylläpitäisivät vaikutelmaa, mikäli se on näiden aistinelinten synnyttämä.”

Ihmetyksen erityisluonne (II, lxxi): ”Tämä passio on sikäli erikoinen, ettei siihen lainkaan havaita liittyvän mitään muutoksia sydämessä tai veressä, niin kuin tapahtuu muiden passioiden yhteydessä. Tähän on syynä se, että koska sen kohteena ei ole hyvä eikä paha, vaan ainoastaan ihmetyttävän asian tietäminen, se ei lainkaan ole yhteydessä sydämeen ja vereen, joista riippuu koko ruumiin hyvinvointi, vaan ainoastaan aivoihin, joissa ovat tätä tietoa varten välttämättömät havaintoelimet.”

Rakkauden ja vihan määritelmät (II, lxxix): ”Rakkaus on elonhenkien aiheuttama sielun tunne, joka yllyttää sielua tahtoen liittymään niihin asioihin, jotka vaikuttavat olevan sille soveliaita. Viha on elonhenkien aiheuttama tunne, joka yllyttää sielua tahtomaan eroon asioista, jotka näyttäytyvät sille haitallisina.”

Tahtoen liittyminen tai eroaminen (II, lxxx) ”Sitä paitsi sanalla tahtoen en tarkoita tässä halua, joka on ihan oma passionsa ja liittyy tulevaisuuteen vaan tyytyväisyyttä, jolla ihminen välittömästi ajattelee itsensä ikään kuin yhteen liitetyksi rakastamansa kanssa niin, että kuvittelee kokonaisuuden, josta ajattelee olevansa vain osa ja rakastettua asia toinen. Kuten päinvastoin vihassa ihminen kuvittelee yksin itsensä kokonaisuudeksi, joka on täysin erillinen asiasta, jota kohtaa tuntee vastenmielisyyttä.”

Älyllinen rakkaus ja viha (II, lxxix): ”Sanon, että nämä tunteet ovat elonhenkien aiheuttamia, erottaakseni rakkauden ja vihan, jotka ovat passioita ja riippuvat ruumiista, yhtä hyvin arvostelmista, jotka myös saavat sielun tahtoen liittymään hyväksi arvioimiinsa asioihin ja hankkiutumaan eroon haitallisiksi arvioimistaan, kuin tunteistakin, joita pelkästään nämä arvostelmat herättävät sielussa.”

Halun määritelmä (II, lxxxvi): ”Halun passio on elonhenkien aiheuttamaa sielun levottomuutta, joka saa haluamaan tulevaisuudelta asioita, joita se esittää itselleen soveliaiksi. Niinpä emme toivo pelkästään poissa olevan hyvän läsnäoloa vaan myös läsnä olevan hyvän säilymistä, kuten myös pahan poissaoloa: niin sellaisen, jonka uhriksi on joutunut, kuin sellaisen, jonka uhriksi uskoo joutuvansa tulevaisuudessa.”

Ilon määritelmä (II, xci) ”Ilo on miellyttävä sielun tunne. Siitä muodostuu nautinto, jonka sielu saa aivojen vaikutelmien sielulle itselleen kuuluvaksi esittämästä hyvästä ”

Älyllisestä ilosta (II, xci) ”Lisään myös, että kyse on hyvästä, jonka aivojen vaikutelmat esittävät sille sen omana, ettei tämä ilo, joka on passio, sekoittuisi puhtaasti älylliseen iloon, joka herää sielussa itsessään. Siitä koostuu nautinto, jota sielu kokee hyvästä, jonka sen ymmärrys esittää sille kuuluvaksi. On totta, että niin kauan kuin sielu on yhdistettynä ruumiiseen, tämä älyllinen ilo ei juurikaan voi esiintyä ilman iloa, joka on passio. Sillä heti kun ymmärryksemme huomaa meillä olevan jotain hyvää, vaikka se hyvä olisikin hyvin erilaista kuin ruumiille kuuluva ja vaikkei se olisi lainkaan kuviteltavissa, kuvittelukyky ei voi olla synnyttämättä välittömästi jotain vaikutelmaa aivoihin, josta seuraa ilon passion synnyttävien elonhenkien liike.”

Surun määritelmä (II, xcii) ”Suru on epämiellyttävä lamaannus. Siitä muodostuu epämukavuus, jonka synnyttää sielussa paha tai puute, jonka aivojen vaikutelmat esittävät sille kuuluvaksi. Ja on olemassa myös älyllinen suru, joka ei ole passio, mutta joka ei juurikaan esiinny ilman siihen liittyvää passioita.”

Ajatusten ja ruumiillisten toimintojen suhteen muovautuvuus: ”(…) kun olemme kerran liittäneet ruumiillisen toiminnon johonkin ajatukseen, toinen näistä ei ilmene ilman toista.” (II, cvii) ”(…) sielumme ja ruumiimme välillä on sellainen yhteys, että liitettyämme kerran jonkin ruumiillisen toiminnon johonkin ajatukseen toinen ei esiinny ilman toista ja että samoihin ajatuksiin eivät liity aina samat toiminnot” (II, cxxxvi)

Ajatusten ja ruumiillisten toimintojen suhteen muovattavuus (III, ccxi): ”Mutta olen sisällyttänyt näihin parannuskeinoihin ennalta harkitsemisen ja neuvokkuuden, jonka avulla voi korjata luonnollisia puutteitaan harjaantumalla erottamaan itsessään veren ja elonhenkien liikkeet niistä ajatuksista, joihin ne tavallisesti liittyvät.”

Passioiden hallinnan rajat (III, ccxi): ”(…) tunnustan, että on vain vähän ihmisiä, jotka ovat tällä tavoin valmistautuneita kaikkiin mahdollisiin tapauksiin, ja että nämä passioiden kohteiden herättämät veren liikkeet seuraavat niin välittömästi pelkästään aivoihin syntyvistä vaikutelmista ja elinten järjestyksestä, vaikkei sielu mitenkään niihin osallistuisikaan, ettei ole sellaista inhimillistä viisautta, joka voisi niitä vastustaa silloin, kun ei ole siihen riittävästi valmentautunut.”

Rakkauden, vihan, halun, ilon ja surun tehtävästä ja ”luonnon säätämästä” yhteydestä sielun ja ruumiin välillä (II, cxxxvii): ”(…) luonnon säätäminä ne kaikki liittyvät ruumiiseen ja on annettu sielulle vain siksi, että se on liitetty yhteen ruumiin kanssa, niin että näiden passioiden luonnollinen tehtävä on saada sielu suostumaan ja myötävaikuttamaan toimintoihin, jotka voivat palvella ruumiin säilymistä tai tehdä sen jollain tavoin täydellisemmäksi”.

Halujen hyvyydestä ja huonoudesta (II, cxliv-cxlv): ”(…) halu on aina hyvä, kun se seuraa todellista tietoa.” ”Ja minusta näyttää, että tavallisin halua koskeva erhe on se, ettei riittävästi eroteta kokonaan meistä riippuvia asioita niistä, jotka eivät lainkaan riipu meistä.” ”Niitä asioita, jotka eivät mitenkään ole meistä riippuvaisia, ei tule koskaan haluta passiolla.”

Sielun sisäisistä tunteista (II, cxlvii): ”(…) meidän hyvämme ja pahamme riippuu ensisijaisesti sisäisistä tunteista, joita sielussa herättää ainoastaan sielu itse.”

Jalomielisyys, générosité (III, cliii ja cliv): perustuu oman tahdon vapaaseen käyttöön ja päättäväisyyteen käyttää tätä vapaata tahtoa hyvin saa ihmisen arvostamaan itseään (niin paljon kuin voi oikeutetusti itseään arvostaa) estää muiden halveksimisen

Jalomielisyydestä (III, cliii): ”(…) ihmisellä ei ole mitään muuta, joka todella kuuluisi hänelle, kuin tämä oman tahdon vapaa käyttö, eikä häntä voida mistään muusta kiittää tai moittia kuin siitä, että hän käyttää sitä hyvin tai huonosti”.

Intellektuaaliset tunteet ja ruumiin tilat Kirjeitä Chanut’lle

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 ”Eikä ole ihme, että eräät sydämen liikkeet liittyvät niin luonnollisesti eräisiin ajatuksiin, joita ne eivät lainkaan muistuta, sillä koska sielumme on luonnoltaan sellainen, että se on voinut yhdistyä ruumiiseen, sillä on myös tämä piirre, että sen jokainen ajatus voi liittyä tämän ruumiin joihinkin liikkeisiin tai muihin tiloihin sillä tavalla, että kun tietyt tilat esiintyvät ruumiissa, ne kiihottavat sielua tiettyyn ajatukseen. Kääntäen, aina kun sama ajatus toistuu, se johdattaa ruumista samaan tilaan….”

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 ”…Niinpä kieltä opetellessa tiettyjen sanojen kirjaimet tai ääntämys, jotka ovat materiaalisia asioita, yhdistetään niiden merkityksiin, jotka ovat ajatuksia. Siitä johtuu, että kun samat sanat kuullaan sitten uudelleen, niin ajatellaan samoja asioita, ja kun ajatellaan samoja asioita, niin mieleen muistuu samoja sanoja.”

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 ”Mutta ruumiin ensimmäisten tilojen, jotka ovat ajatustemme mukana jo kun maailmaan tulimme, täytyi epäilemättä liittyä niihin tiiviimmin kuin sellaisten, jotka tulevat ajatustemme mukaan myöhemmin.”

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 Neljä passiota, jotka ovat ”meissä ensimmäiset ja ainoat, jotka meissä ovat ennen syntymäämme”: ilo, rakkaus, suru ja viha. ”Samat ruumiin tilat, jotka sinänsä aiheuttivat sielussa nämä passiot, liittyvät sielussa sittemmin luontaisesti ajatuksiin.”

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 ”Vuosien varrella [sielu] alkoi saada muitakin iloja ja muita rakkauksia kuin niitä, jotka riippuvat vain ruumiin hyvästä kunnosta ja mukavasta ravinnosta, mutta silti siihen, mikä sen ilossa ja rakkauksissa on intellektuaalista, on aina liittynyt ensimmäisiä sillä olleita tunteita ja vieläpä niitä liikkeitä, joita ruumiissa silloin oli.”

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 ”Ennen syntymää rakkautta aiheutti vain sovelias ravinto, joka tullessaan runsaana maksaan, sydämeen ja keuhkoihin herättää siellä tavallista enemmän lämpöä. Tästä siis johtuu, että nytkin tämä lämpö liittyy aina rakkauteen, vaikka se on peräisin aivan erilaisista syistä.”

Kirje Chanut’lle 1.2.1647 ”(…) nämä lapsuutemme sekavat tunteet ovat syynä siihen, että rakkauden luonne on meille vaikea tuntea, koska ne pysyvät mukana niissä järkevissä ajatuksissa, joilla rakastamme sitä, mitä pidämme arvokkaana. Lisään, että rakkauteen liittyy monia muita passioita, kuten ilo, suru, halu, pelko, toivo jne. ja niiden vuoksi rakkaudessa ei tunnista sitä, mistä se oikein koostuu.”