Uuden ajan filosofian historiaa Kevät 2014 Oulun yliopisto Jarmo Pulkkinen cc.oulu.fi/~pulkkine

Luentorunko 1. 1600-1700-lukujen rationalismi: René Descartes (1596-1650) Baruch Spinoza (1632-1677) Gottfried Wilhelm Leibniz (1646-1716) 2. 1600-1700-lukujen empirismi: John Locke (1632-1704) George Berkeley (1685-1753) David Hume (1711-1776) 3. 1700-1800-lukujen saksalainen filosofia: Immanuel Kant (1724-1804) Georg Wilhelm Friedrich Hegel (1770–1831) 4. 1900-luvun filosofia Ludwig Wittgenstein (1889-1951) Martin Heidegger (1889-1976)

René Descartes (1596-1650) Opiskeli La Flechen jesuiittakoulussa (1604-1612). Valmistui lakimieheksi Poitiersin yliopistosta 1616. 1610-1620-luvuilla sotilasuralla Alankomaissa ja Saksassa. Asui Alankomaissa 1628-1649. Kuoli Ruotsissa 1650. Analyyttisen geometrian kehittäjä. Harrasti kokeellista luonnontiedettä (esim. optiikka).

Tärkeimmät teokset Metodin esitys (Discours de la methode 1637). Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta (Meditationes de prima philosophia, 1641). Filosofian periaatteet (Principia philosophiae, 1644). Sielunliikutukset (Les Passions de l'âme, 1649). René Descartes, Teokset I-IV (Gaudeamus, Helsinki 2003-2005)

Systemaattisen epäilyn metodi Päämääränä kumota 1500-luvun humanistien edustama skeptisismi (Michel de Montaigne). I. askel on aistihavainnon epäileminen (aistiharhat). Aineellisten olioiden olemassaolo on epävarmaa (uniargumentti). II. askel on olettaa petollinen jumaluus, joka saa subjektin erehtymään myös matemaattisten ja geometristen totuuksien suhteen. Jäljelle jää tosiasia, jota ei voi epäillä: Minä, joka ajattelee ("Cogito, ergo sum"). Minällä on "kirkas" ja "selkeä" idea siitä, että hän on olemassa.

Ajattelun käsite Kattaa koko inhimillisen kokemuksen (laajempi kuin skolastiikassa). Siihen kuuluvat rationaaliset toiminnot, tahtominen (hyväksyminen ja kieltäminen, tavoitteleminen ja välttäminen), muistaminen, mielikuvitus, tunteminen ja mielenliikutukset (rakkaus, viha, halut ja muut emootiot), havaitseminen, aistiminen jne. -> Tietoisuus sanan modernissa merkityksessä. Descartesille sielu (mieli) on substanssi, jonka ainoa attribuutti (määrittelevä ominaisuus) on ajattelu. Descartesin yhtenäinen sielu on sukupuoleton (vrt. Aristoteles).

Aineelliset oliot Aistit eivät anna tietoa siitä mitä aineelliset oliot todella ovat (vahakappaleen esimerkki), vaan ne käsitetään järjellä. ”Oliossa todella ovat” vs. ”aistinvaraiset” ominaisuudet. Ruumis ja muut aineelliset oliot ovat osia samasta materiaalisesta substanssista, jonka määrittelevä attribuutti on ulottuvaisuus. Tämä käsitys materiasta mahdollistaa kausaaliset selitysmallit.

Jumalatodistukset Materian olemassaolosta voidaan olla varmoja vasta kun Jumalan olemassaolo on todistettu (3 todistusta). ”että syyn täytyy sisältää ainakin yhtä paljon todellisuutta kuin sen vaikutuksen”. Idealla äärettömästä, ikuisesta, kaikkitietävästä ja kaikkivaltiaasta substanssista on oltava syy -> Jumala. Koska Jumala on hyvä ja hän on luonut ihmiseen vahvan taipumuksen uskoa aineellisiin olioihin, niiden täytyy olla olemassa. Syytös kehämäisyydestä: ensin Jumalaa koskevan idean totuus perustellaan tämän idean selkeydellä ja kirkkaudella, sitten selkeiden ja kirkkaiden ideoiden totuus perustellaan Jumalalla (Antoine Arnauld).

Mielen ja ruumiin suhde (1. premissi): Voin epäillä ruumiin olemassaoloa. (2. premissi): Mutta en voi epäillä mielen olemassaoloa. (Johtopäätös): Siis mieli voi olla olemassa ruumiista riippumatta.

Mielen ja ruumiin suhde (1. premissi): Voin epäillä ruumiin olemassaoloa. (2. premissi): Mutta en voi epäillä mielen olemassaoloa. (Johtopäätös): Siis mieli voi olla olemassa ruumiista riippumatta. (1. premissi): Voin epäillä proteiinin olemassaoloa. (2. premissi): Mutta en voi epäillä kyljyksen olemassaoloa. (Johtopäätös): Siis kyljys voi olla olemassa proteiinista riippumatta. -> Descartes yrittää johtaa tietoteoreettisesta totuudesta ontologisen totuuden.

Mielen ja ruumiin suhde Ihmisellä on ”selkeä ja tarkka” käsitys mielestä ei-ulottuvaisena ja ruumiista ulottuvaisena. -> Mieli erillinen ruumiista ja voisi olla olemassa ilman sitä.

Mielen ja ruumiin suhde Ihmisellä on ”selkeä ja tarkka” käsitys mielestä ei-ulottuvaisena ja ruumiista ulottuvaisena. -> Mieli erillinen ruumiista ja voisi olla olemassa ilman sitä. Ruuansulatus ja vatsa voidaan erottaa toisistaan käsitteellisesti ja ajatuksellisesti. -> Ruuansulatus on erillinen vatsasta ja voisi olla olemassa ilman sitä? Ajattelu (ruuansulatus) on toiminnallinen ilmiö, joka ei voi toteutua ilman ”laitteistoa”.

Descartesin luonnonfilosofia Le Monde (Maailma, 1633) teosta ei julkaistu, koska Descartes pelkäsi katolisen kirkon reaktiota. Kannatti kopernikaanista järjestelmää ja uskoi maailmankaikkeuden olevan ääretön. Selitti taivaankappaleiden liikkeen “pyörreteorialla”. Descartes: Eläimet ja ihmisten ruumiit ovat koneita, automaatteja, joiden liikettä määräävät mekaaniset kausaalilait. Eläimillä ei ole tunteita eikä tietoisuutta.

Kello– ja automaattimetafora Uuden ajan alussa mekaanista kelloa ja muita automaatteja käytettiin metaforana, jonka avulla pyrittiin ymmärtämään sekä maailmankaikkeutta että ihmistä. Firenzeläisten Francinin veljesten suunnittelemat kuusi suihkulähteillä varustettua terassia ja keinotekoista luolaa Saint-Germain-en-Layen linnassa. Luolissa esitettiin kohtauksia antiikin mytologioista hydraulisten automaattien avulla. Descartesin mukaan luontoa voidaan kuvata “kuin se olisi kone ja jossa ei tarvitse tarkkailla muuta kuin sen osien liikettä ja muotoja”.

Descartesin fysiologia Syy-seuraus-suhteet organismin eri osien välillä. Selittää ihmiskehon tahdosta riippumattomat liikkeet mekanistisesti "refleksiteorian" avulla. 1. Ulkoinen tai sisäinen vaikutus (esim. tulen liekki lähestyy kättä). 2. Hermosto välittää tiedon aivoihin, josta lähtevät liikkeelle "elonhenget" (spiritus animalis). 3. ”Elonhenget” liikuttavat ruumiinjäsentä (esim. kättä).

Vuorovaikutuksen ongelma ”Kuinka ihmisen sielu, joka on vain ajatteleva substanssi, voi määrätä ruumiin elonhenget tekemään tahdonalaisia tekoja” (Prinsessa Elisabethin kirje Descartesille). Tahdosta riippuvissa toiminnoissa sielu on syy ja hermoston toiminta tämän syyn vaikutus: sielu saa elonhenget kulkemaan haluamallaan tavalla. Vaikka Descartesin filosofiaa luonnehtii jyrkkä dualismi sielun ja ruumiin välillä, on niiden välillä silti ”todellinen, perustava yhteenliittymä”. Konkreettinen vuorovaikutus sielun ja ruumiin välillä tapahtuu aivojen käpyrauhasessa.

Mielen ja ruumiin yhteydestä Ihmisellä on kykyjä, jotka ovat peräisin aineelliselta substanssilta (liikkuminen, passiivinen aistimiskyky). Kivun, nälän, janon ym. aistimukset osoittavat, että mieli on ”kietoutunut” ja ”sekoittunut” ruumiiseen. Mielen ja ruumiin yhteydestä ei ole mahdollista muodostaa ”kirkkaita” ja ”selkeitä” ideoita. Mielen ja ruumiin yhteydelle ominaiset laadulliset kokemukset (”sielunliikutukset”) ovat luonteeltaan välttämättä epäselviä ja sekavia (koska niissä yhdistyy kaksi erillistä substanssia). Vaikka yhteys on selittämätön, se voidaan oppia tuntemaan arkikokemuksen kautta.

Mielenliikutukset, 1649 Mielenliikutukset ovat viime kädessä ruumiin tilojen aiheuttamia ja pääasiallinen todiste sielun ja ruumiin liitosta. Niihin suhtautuminen on samalla moraalifilosofinen ongelma. Älyllinen rakkauden ohella ihmiselle on ominaista intohimoinen rakkaus, joka on verrattavissa hermojen liikkeen aiheuttamaan sekavaan ajatteluun sielussa (esim. janon tunne kurkussa). Ihanteena vahvojen tunteiden saattaminen tahdon ja järjen kontrolliin (”jalomielisyyden hyve”).

Okkasionalismi Nicolas de Malebranche (1638-1715). Vuorovaikutus sielun ja ruumiin välillä perustuu Jumalan aikaansaamille ihmeille (okkasionalismi, lat. occasio = otollinen hetki). Jumalan vaikutuksen seurauksena tiettyjä sielullisia prosesseja seuraa tietyt ruumiilliset prosessit ja päinvastoin. Vaikka aineelliset oliot ovat itsenäisesti olemassa, niistä saadaan tietoa Jumalan välityksellä. Ihmeen käsite kokee inflaation, koska niitä tapahtuu mitä vähäpätöisimmissä tilanteissa.